Kahdenkymmenen vuoden iän saavuttanut mahtipontinen sinfonista kuolonmetallia edustava Septicflesh jaksaa painaa eteenpäin ilman minkäänlaisia väsymyksen merkkejä. Kreikkalainen Septicflesh on uransa aikana ehtinyt julkaista kahdeksan kokopitkää, hajonnut kerran ja palannut yhteen, julkaisten kaksi hienoa kokopitkää, ”Communion” (2008) ja ”The Great Mass” (2011). Yhtyeen uusin yhdeksäs kokopitkä ”Titan” saapuu julkisuuteen kesäkuun loppupuolella, joten odotukset tältä albumilta ovat kiintoisat ja suuret. Kuinka suuri ja titaaninen kreikkalaisten veteraanien uusin albumi mahtaa olla?

Mitään uusia muutoksia Septicflesh ei ole edellisten albumien ohella tehnyt, vaan samalla kaavalla mennään; luovilla sinfonisilla osuuksilla, raskailla kompeilla, sekä Spiros Antonioun (taiteilijanimellä Seth Siro Anton) omalaatuisilla laulu-/örinäosuuksilla. Poikkeavasti uutta mitä albumilla tullaan kuulemaan ovat lapsikuorot, joka sai itselläni kiinnostuksen kohoamaan ylöspäin, koska en ole ennen missään metallibändeillä kuullut vastaavia sovituksia. (Jos joku lukijoista tietää jonkun joka on tehnyt vastaavaa, niin ilmoittakaa ihmeessä, nimimerkillä kiinnostunut kuuntelija.) Seth Siro Anton tunnetaan Septicfleshin alkuperäisjäsenenä lisäksi myös taitavana maalarina, joka on tehnyt ja suunnitellut muun muassa kansikuvia Belphegorille, Chaostarille, Nilelle, Paradise Lostille ja Moonspellille. Näihin taidekuviin voi käydä tutustumassa maestro Antonin virallisilta kotisivuilta, mihin löytyy linkki tämän arvion loppupäästä.

Nyt itse albumin pariin ja analysointiin! Eeppisellä ja kauniilla sinfonisella sovituksella alkava aloituskappale, ”War in Heaven”, vie kuulijat mukanaan ilman minkäänlaista epäselvyyttä. Kappale ei ole kokonaisuutena nopeatempoinen, eikä pidäkään olla, vaan toimii todella hyvin levyn aloituksena. Levyn ”singlejulkaisuksi” valittu ”Burn” on suoraviivainen, hieman vaikeasti avautuva, mutta loppua kohden hieno kappale. Ei ehkä albumin parhaimpia osuuksia, mutta kappaleen hieno ja kaunis loppuosa iski itselleni ensimmäisellä kuuntelukerralla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Jo ennakkojulkaistu ”Ordel of Dracul” pistää erikoisesta rakenteesta ja klassismin modernityylistä huolimatta jalat ja sukat (ja miksei myös letin) heilumaan musiikin tahtiin. Samalla kaavalla menevä ”Prototype” on kuin jatkoa aloituskappaleesta, jonka aikana kuullaan lapsikuoron osuudet, jotka toimivat erittäin hyvin ja tunnelmallisella tavalla. Ei voi muuta kun ihailla jo tässä vaiheessa, miten hyvin Septicflesh osaa tehdä sinfonista kuolonmetallia. Monen vastaavan bändin pitäisi ottaa tästä mallia!

”Dogma” ja ”Prometheus” ovat levyn keskinkertaisimpia ralleja, joista ei ensimmäisellä kuuntelukerralla jää paljoa mieleen, mutta kappaleiden outrot ovat antoista kuunneltavaa. Sinällään mielenkiintoista, että vasta kappaleiden loppupäässä tulee ne parhaimmat osuudet, vaikka kappaleiden täytyy olla kokonaan hiomatonta timanttia. Alkupuoliskot ovat enimmäkseen sinfonisten ja kitara-, sekä rumpukomppien kikkailua.

Levy lähestyy loppua, mutta ”Titan” ja ”Confessions of a Serial Killer” ovat todella upeita teoksia. ”Titan” on kuin kaoottinen hymni, joka on omistettu kreikkalaisille jumalille. Samaa voisin mainita ”Confessions of a Serial Killer” –kappaleesta, mutta se on enemmän moderninen ja helpommin lähestyttävä. ”Ground Zero” ja ”The First Immortal” päättävät eeppisen levyn hyvällä, tutulla ja turvallisella Septicfleshin tyylillä; sinfoniaa, Sotiris Vayenasin stemmalauluja sekä uudella sovituskokeilulla, lapsikuoron voimin.

Mitä tästä kaikesta jää mieleen? Ei voi muuta kuin ihailla tätä julkaisua, mitä Septicflesh on saanut aikaiseksi. Levy on edellisen ”The Great Mass” –albumin ohella erilainen, mutta silti toimiva kokonaisuus. Molemmilta levyiltä löytyy ne omat tunnistavat piirteet, jotka ovat levyille ominaiset sekä ne huonot puolet. ”Titan” –albumilla ehkä suurin heikkous on sen avautuminen ja kärsivällisyys. Levy ei sovi aivan jokaiselle kuuntelijalle, etenkään niille, jotka ensimmäisenä tutustuvat kyseiseen bändiin. Kuuntelukertoja täytyy olla purkissa jo muutamia, jotta levyn kanssa pääsee oikeaan fiilikseen. Septicflesh ei ole helpoimmasta päästä lähestyttävin bändi, mutta oikealla hetkellä ja fiiliksellä yhtye on jotakin todella hienoa ja uskomatonta.

”Titan” todistaa sen, että Septicflesh elää ja voi hyvin. Levy ei ole aivan titaaninen nimestään huolimatta, mutta omalle kohdalleni tulee olemaan tämän vuoden kovimpia julkaisuja metalligenressä.

9-/10

Kappalelista:
1. War in Heaven
2. Burn
3. Order of Dracul
4. Prototype
5. Dogma
6. Prometheus
7. Titan
8. Confessions of a Serial Killer
9. Ground Zero
10. The First Immortal

www.septicflesh.com
www.facebook.com/septicfleshband
www.sethsiroanton.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Sami Elamaa