Sepulturan nousu maan alta suureen tietoisuuteen – Arise-albumilla kolmekymmentä vuotta mittariin


Vuonna 1989 ilmestyneen ”Beneath The Remains” albumin myötä ja muun muassa Sodomin kanssa tehdyn yhteiskiertueen myötä oli saavuttanut jalansijaa myös Euroopassa. Pian yhtyeen t-paidat julistivat Suomenkin kaduilla ”Death from the jungle”-slogania, vaikka bändi inhosikin tuota sanapartta. Yhtye ilmoitti, että he eivät ole viidakosta eivätkä halua ihmisten niin ajattelevan.

”Beneath The Remains” oli nauhoitettu halvalla öiseen aikaan Brasiliassa Scott Burnsin johdolla ja loppumaton ongelmien jono vaivasi äänityksiä. Tällä kertaa Roadrunner Recordsin myöntämä budjetti oli huomattavasti isompi eli lähes viisinkertainen ja yhtye siirtyi syksyn 1990 aikana äänityspuuhiin Floridaan legendaarisen Morrissoundin suojiin, joka oli myös albumia tuottaneelle Burnsille kuin koti. Yhtyeen manageriksi sitoutunut Gloria Bujnowski (nyk. Cavalera) käski yhtyeen neuvotella itselleen paremman diilin, sillä yhtyeen saama raha oli varsin mitätön. Nyt levyä pystyttiin myös nauhoittamaan päivisin ja kaikin puolin puitteet olivat levyn teolle paremmat. Kundit saattoivat aloittaa päivän aamu-uinneilla omalla uima-altaalla, joten heikompi olisi saattanut Brasilian karujen katujen sijaan Floridan auringon alla sortua luopumaan eteenpäin ajavasta kiukkuisuudesta.

Edellisen levyn kanssa tapahtunutta kansiselkkausta välttääkseen yhtye halusi itse tarkkailla ja olla viime kädessä vastuussa lopputuloksesta. Michael Whelanille annettiin ohjeet luoda kansi ”Arise”-nimen saaneelle levylle. Levyn nimen oli tarkoitus olla vastine edelliselle levylle ja kuvata muun muassa bändin kehitystä. Kansiehdotuksia Whelan oli loihtinut useampia, mutta yhtye ei ollut innostunut kannessa olevasta munasta. Huolimatta siitä, että Whelan antoi perustelut munan olemassaololle, niin yhtye vaati muuttamaan sen. Yhtye halusi jotain ”metallisempaa” munan tilalle ja näin Whelan kehitti aivot, johon bändikin oli tyytyväinen. Kieltämättä omasta vinkkelistä kannen värimaailma on hieman outolintu metallimaailmassa, mutta toisaalta sen tunnistaa kyllä heti ja tietää mistä bändistä sekä levystä on kysymys. Rehellisyyden nimissä en silti ole koskaan osannut niitä aivoja yhdistää ”Arisen” kanteen.

Levyn avaava nimibiisi on itselleni sukulainen ”Beneath The Remainsin” nimibiisin kanssa. Kohtalokkailla rummun äänillä ja kuin helvetin syövereistä kumpuavilla huudoilla alkava biisi täräytetään käyntiin vauhdikkaasti, mutta yksinkertaisen kuuloinen riffi on äärimmäisen tiukasti soitettu. Rumpali Igor Cavaleran kompinvaihdos kesken intron on tehokas temppu ja biisi vyöryy voimalla eteenpäin. Vokalisti-kitaristi Max Cavaleran ulosanti on selkeää tinkimättä kiukkuisuudesta ja hänen tekemän tekstin sanat heijastuvat hyvin vielä tänä päivänäkin.

Ensimmäisen säkeistön sanat “Obscured by the sun/Apocalyptic clash/Cities fall in ruin/Why must we die?” ovat täysin relevanttia runoutta kuvastamaan maailman tilannetta myös vuonna 2021. Kertosäe on nopeasti ilmaistu, mutta silti siinä on tarttuvuutta ja sen melodia jää sanoineen välittömästi kummittelemaan aivojen sopukoihin. Groovea tihkuvan väliosan sanat “I see the world, old/I see the world, dead” tekivät nuoreen Jääsalmeen kovan vaikutuksen ja kyllä tuota tulee edelleen tuiki usein mielessä hoettua. Biisistä tehty video ei ehkä ollut ihan sellainen kuin levy-yhtiö olisi toivonut, sillä ristillä kaasunaamarit päässä roikkuvat Jeesuksen kopiot eivät olisi esimerkiksi Yhdysvaltojen kaksinaismoralistisessa yhteiskunnassa kuuminta hottia. Video kuvattiin Death Valleyssa samoilla seuduilla, jossa Charles Manson perheineen oli majaillut. Suomalaisittain huomattavaa oli, että videossa Maxilla on välillä Kaaos-yhtyeen paita päällä.

Toisena raitana oleva ”Dead Embryonic Cells” oli kuulemma toinen kappale, joka levylle valmistui. Jälleen sampleilla käynnistyvä kappale seuraa edeltävän levyn kaavaa siinä suhteessa, että toisena kappaleena kuultiin hitaampi ja raskaampi teos. ”Dead Embryonic Cells” kuuluu itselleni yhtyeen ehdottomaan parhaimmistoon ja moniulotteinen sävellys kuvastaa hyvin bändin kehitystä sekä yhtyeenä että muusikkoina. Kitaristi Andreas Kisserin ja Cavaleran riffittely sekä tuplakitarointi on makeaa kuultavaa ja Max on myöhemmin lämmöllä muistellut sitä yhteyttä, mikä heillä kahdella oli muusikkoina. Yhteiskuntaa terävällä kynällä ruoskiva teksti on siitä osuva, että muutamalla rivillä viesti menee tehokkaasti perille ja avausbiisin lailla kertosäe jää helposti päähän soimaan. Tässä vaiheessa on mainittava, että tuosta tarttuvuudestaan huolimatta kyse ei ole kaupallisesta tai yleisöä kosiskelevasta tyylistä. Kun on taitoa ja näkemystä, niin asiat voidaan hoitaa hyvin kumartelematta mihinkään suuntaan.

Kolmantena soiva ”Desperate Cry” alkaa myös jonkinlaisella ”ei perinteisiä soittimia” edustavalla äänimaailmalla, siirtyen pian kuitenkin akustisen intron pariin. Muistan kun yhtye soitti vuonna 1992 kappaleen Kulttuuritalolla Helsingissä ja Igorin ensimmäinen virvelinisku meinasi tuottaa minulle säikähdyksestä slaagin. Sävellykseen pätevät samat kuvaukset kuin edelliseenkin biisin ja lähes seitsemän minuutin mitassaan kappale sisältää sovituksellista avaruutta ja varsinkin Max sylkee Kisserin tekstin sellaisella painolla, että hirveästi se ei jätä tulkinnanvaraa. Teksti kokonaisuudessaan on nerokkaasti rakennettu, sillä sekä sanat että niiden rytmitys tekevät niiden muistamisen sekä mukana elämisen suhteellisen yksinkertaiseksi. Erityisesti pidän säkeistön alla kulkevasta riffikierrosta ja biisin keskelle upotettu lyhyt akustinen osa on mielestäni muusta sävellyksestä poikkeavana hieno kohta. Vähätellä ei voi myöskään biisin soolo-osuuksia.

Levylle ensimmäisenä valmistunut ”Murder” on raivokas rykäisy ja jälleen Max tekee teräviä havaintoja ympäröivästä maailmasta tekstin ollessa ihan yhtä kotona tämän päivän maailmassa kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Huomioitavaa on jälleen kitaroiden kyky esimerkiksi melodisten soolojen ja väliosien soittamiseen kaiken ryskäämisen keskellä.

A-puolen päätösraita ”Subtraction” käynnistyy Igorin rumpufillillä ja täytyy mainita tässä yhteydessä, että hänen soittonsa tällä levyllä on monipuolisuudessaan kerta kaikkiaan huikeaa, ottaen huomioon esimerkiksi sen, että vasta ”Arisen” menestyksen tuotoilla hän sai ostettua ensimmäisen kunnollisen oman rumpusettinsä. Kappale rakentuu nopeiden ja hitaiden osien vaihteluista ja Kisserin teksti henkii samanlaista apokalyptista punk-henkeä, joka lepää koko levyn yllä. Biisi sisältää jopa lyhyen bassoriffin, josta vaikea sanoa kenen soittama, sillä myöhemmin on paljastunut, että basisti Paulo Jr. ei juurikaan tuohon aikaan levyillä soittanut. ”Subtraction” on kyllä omillaan vahvasti pärjäävä biisi, mutta ”Arisen” kokonaisuudessa se ei edusta itselleni sitä levyn vahvinta kärkeä.

B-puolen avaava ”Altered State” on ”Desperate Cryn” ohella toinen kappale, jonka viimeiset soinnut katoavat vasta lähellä seitsemää minuuttia siitä, kun kappale on alkanut. Kisserin teksti perustuu ”Altered States”-nimiseen elokuvaan, joka on kauhunomainen kuvaus leikkimisestä ihmismielen kanssa. Kappaleen alku on Maxin mukaan tyypillistä Etelä-Amerikan meininkiä ja ensimmäinen kerta, kun yhtye käytti musiikissaan kotoisia juuriaan. Minä Pohjanmaan poikana olen jokseenkin kaukana Etelä-Amerikasta ja minulle intro on jännä yhdistelmä kauneutta ja kauhua molempien ollessa vahvasti läsnä. Kappaleessa on huikea tunnelma ja se hiipii ja kasvaa hiljalleen käydessä ihoon kiinni hetki hetkeltä tiukemmin. Jälleen Maxin suoritus on hyvällä tavalla selkäpiitä karmiva ja varsinainen sävellys on moniulottuneisuudessaan aivan liian vähälle huomiolle jäänyt mestariteos.

Levyn kolmantena sinkkuna julkaistu ”Under Siege (Regnum Irae)” jatkaa edeltävän kappaleen progressiivista otetta. Akustisen intron ympärille kudotaan omintakeisia kitarakuvioita ja kappaleen rakenne koostuu monista eri elementeistä. Itse rakastan Sepulturassa molempia puolia eli niitä ”Arisen” tyylisiä nopeita päähän takomisia sekä ”Under Siegen” tyylisiä hitaampia, raskaampia ja monipuolisempia kokonaisuuksia. Valitettavasti yhtye ei enää tehnyt jälkimmäisen kaltaisia biisejä samalla otteella, joten siinäkin mielessä ”Arise” on aivan uniikki kokonaisuus yhtyeen discografiassa. Biisin teksti edustaa myös hieman syvällisempää kerrontaa ja pohdintaa. B-puolen avaava kaksikko on kyllä tunnelmaltaan aivan omalaatuinen parivaljakko, joten kannattaa antaa niille aivan erityinen huomio levyä kuunnellessa.

”Meaningless Movements” on myös oiva näyttö siitä kuinka bändi onnistuu yhdistämään eri tempoja kappaleen yskimättä kertaakaan. Biisiä kuunnellessa tulee väistämättä mieleen, että kuinka hienoa olisi ollut olla paikalla, kun biisejä on sovitettu ja ennen kaikkea olla paikalla, kun kitarakuvioita on sävelletty. ”Meaningless Movements” sisältää tiukkaa riffittelyä sekä aivan omalaatuisia sooloja sekä melodioita. Täytyy rehellisesti myöntää, että olen itse tähän asti ehkä liiaksi ylenkatsonut kappaleen hienoutta, mutta tätä kirjoittaessa biisi avautuu ihan uudella tavalla.

Levyn päättävä ”Infected Voice” on junan lailla jyräävä rypistys, jossa mielestäni käy hyvin esille bändin juuret punkissa ja hardcoressa. Tästä huolimatta sovitukseen on saatu upotettua pieniä yksityiskohtia, joita ei välttämättä edes huomaa kuin usean kuuntelun jälkeen tai erityisen tarkkaavaisuuden avulla. ”Infected Voice” vihaisuudessaan tavallaan sulkee levyn aikana tapahtuneen musiikillisen matkan siihen mistä se alkoikin kuvaten samalla Sepulturan alkujuuria.

Alun perin Japanin sekä Brasilian painoksille lisättiin yhtyeen versio Motörheadin ”Orgasmatronista” ja myöhemmin se lisättiin myös albumin muille painoksille.

Ongelmia aiheutti albumin miksaus, sillä levy-yhtiö Roadrunner Recordsin jehu Monte Connor ei ollut tyytyväinen yhtyeen ja Scott Burnsin näkemykseen levyn soundimaailmasta. Connorin mielestä levy kuulosti liian raa’alta ja viimeistelemättömältä. Yhtyeen hurjasta vastustuksesta huolimatta yhtyeen ollessa kiertueella Connor palkkasi silloin vielä tähtiin nousemattoman Andy Wallacen miksaamaan levyn uudestaan. Connor itse valvoi miksauksia bändin edustajan ominaisuudessa ja hänen sanojen mukaan bändi on myöhemmin myöntänyt hänen olleen oikeassa. Tästä kertonee sekin fakta, että yhtye valitsi Wallacen johtamaan seuraavan levyn tekoa. Olisi mielenkiintoista kuulla myös alkuperäinen miksaus, mutta paremmasta tietämättömänä minä olen ainakin vallan tyytyväinen ilmestyneeseen miksaukseen.

Kuten aiemmin tuli mainittua, niin tunnetuksi on myöhemmin noussut tunnustus, että Paulo Jr. ei paljon levyillä tuossa vaiheessa soitellut (ilmeisesti hänen onnistui kuitenkin keikoille biisit oppimaan), mutta muuten bändi on soitannollisesti tolkuttoman kovassa vedossa ja levyn parissa on tullut vietettyä useampi tovi soitellen niin ilmakitaraa kuin -rumpujakin.

Päivä levytysten päättymisen jälkeen yhtye lähti lyhyelle SOS-kiertueeksi nimetylle reissulle Saduksen ja Obituaryn kanssa (bändien nimistä tuli myös kiertueen nimi). Loppujen lopuksi ”Arise”-kiertueesta muodostui pari vuotta pitkä kierros vieden yhtyeen lähes neljäänkymmeneen maahan. Suomessa kiertue pysähtyi kaksi kertaa ja jokainen yhtyeen diggari tietää kuinka hurmoshenkinen yhtyeen ensivierailu Hämeenlinnan Giants Of Rockissa oli. Jos jostain syystä jäi olematta paikalla, niin YLE taltioi osan keikasta ja se on nähtävillä ainakin Youtubessa. Hämeenlinnan keikan vaikutus oli suuri monella tapaa ja Suomen kunnissa on varmasti keikan tai sen tv-esityksen jälkeen perustettu useampikin bändi. Jälkimmäinen vierailu tapahtui maaliskuussa 1992, jolloin he esiintyivät Helsingin kulttuuritalolla vetäen yksin talon täyteen.

Myös ensimmäiset tunnustukset tehdystä työstä alkoivat ropista yhtyeen laariin. Levy oli yhtyeen ensimmäinen, joka nousi Billboardin listoille Yhdysvalloissa. Yhtye sai ensimmäisen kultalevynsä Indonesiasta, johon yhtye teki myöhemmin myös ikimuistoisen keikkareissun. Ajan kuluessa yhtye nappasi jalometallia myös Englannista. Brasilian lehdistö innostui myös yhtyeen maailmanvalloituksesta ja yhtyeen suosio nousi sille tasolle, että Maxin mukaan se alkoi käydä jo ahdistavalle tasolle. Toki bändi sai omiltaan aluksi runsaasti lokaa niskaan, sillä Sao Paolossa tapahtuneen jättimäisen ilmaiskonsertin yhteydessä tapahtui paljon väkivaltaisuuksia johtaen pahimmillaan kirveellä tehtyyn murhaan. Yhtyeen suosiota kotimaassa ei tosin ainakaan vähentänyt esiintyminen Rock In Rio II-festivaaleilla Judas Priestin ja Guns n’ Rosesin kaltaisten nimien rinnalla. Jopa Melody Makerin ja NME:n kaltaiset metalliin keskittymättömät lehdet nostivat Sepulturan esille. Death metalin tehdessä tuloaan thrash metalin tilalle Metal Hammer julisti Sepulturan olevan viimeinen suuri thrash-bändi.

Myöhemmin ”Arise” on yltänyt myynnillään miljoonakerhoon ja levy päätyi myös Robert Dimeryn toimittamaan ”1001 Albums You Must Hear Before You Die”-kirjaan.

Suomessa levyä mainostettiin etukäteen ”ole edelläkävijä, osta uusi Sepultura”-henkisillä mainoksilla. Olin seitsemännellä luokalla levyn ilmestyessä ja vaikka ”Beneath The Remains” oli tuttu, niin kyllä ”Arise” teki sellaisen säväyksen, että maailma ei ollut enää sama. Kappaleiden monipuolisuus, raskaus ja käsinkosketeltava kiukkuisuus teki mittaamattoman suuren vaikutuksen suuressa maailmantuskassaan pyörivään kaltaiseeni teiniin. Biisien laulusovitukset oli tehty ilmavasti niin, että jokaisen lausutun sanan painoarvo tuli varmasti selväksi ja samalla tuo ilmavuus antoi myös musiikille aivan uudet mittasuhteet nousta tavallisen jyrän yläpuolelle.

Sepultura nousi kertaheitolla itselleni vuoden 1991 suurimmaksi uudeksi bändiksi eikä aika tai mikään muukaan ole siirtänyt ”Beneath The Remains”- ja ”Arise”-albumeja pois elämäni tärkeimpien levyjen listalta.

Kappalejärjestys:
Arise
Dead Embryonic Cells
Desperate Cry
Murder
Subtraction
Altered State
Under Siege (Regnum Irae)
Meaningless Movements
Infected Voice

Kommentoi julkaisua