”Nordic poprock with alternative touch”. Näin kuvaa Serafiel-yhtye musiikkiaan Facebook-sivullaan. Kuvaus on melko lailla osuva.

Serafiel on tamperelaisen Idiomaticin jälkeen toinen kotimainen tulokas, jonka skandinaavis-eteerisesti tuotettu äänimaisema onnistuu kuulostamaan aidosti kansainväliseltä halpisversioidun Suomi-mukaelman sijaan. ”The Marks” -debyytin kakkosraita ”Surroundin” kajahtaessa mieli maalaa tajunnan kankaalle kolme kirjainta: Mew. Assosiaatiot ”Frengers”-aikaiseen tanskalaistrioon pakottavat pohtimaan luovuuden ja lainailun välisen rajan joustavuutta. Muutaman kuuntelun jälkeen Serafielin kappaleelle antaa periksi. Toisin sanoen, sävellys on lähdekriittisen tarkastelunkin jälkeen tarpeeksi hyvä seisomaan omilla jaloillaan.

”Surroundia” seuraava ”Beyond The Sun” lähtee laukkaan kuin yksisarvinen Baskerville Hallin öisillä nummilla. Kyseessä on se maisema, jota kohti vaikkapa Thirty Seconds To Mars kurkottelee tietämättä, että moisen tavoittamiseksi tulee olla syntynyt joko Tanskassa, Ruotsissa, Islannissa, Suomessa, tai Norjassa. Britti- ja skottialakulosta pohjoismaisen soundin puolestaan erottaa unelmointiin uskaltautuva surrealismi. Karkeasti ottaen: amerikkalaiset luovat mielikuvia, britit mielleyhtymiä ja pohjoismaalaiset mielentiloja.

Serafielin mantelitumakkeita katkeransuloisella seesteisyydellä sivelevä äänimaailma on leukoja loksauttavan ihailtava. Kauttaaltaan linjakasta ”The Marksia” ohjaa näkemys, jollaisen omaavat bändit mahtuvat Suomessa kahden käden sormiin – debytanteista puhumattakaan. Tässä yhteydessä on muuten pyrittävä lievittämään yhä toisinaan näyttäytyvää harhaluuloa siitä, että näkemyksellisyys ja originellius olisivat saman janan eri päätepisteitä. Näkemyksellisyys on musiikillisen perehtyneisyyden myötä karttuneen tietotaidon luovaa kierrättämistä. Originellius taas on myytti, jota epämuusikoihin samastuvat sulkakorvat käyttävät itsepetoksen alttarina. Just talkin’ about being naive ja silleen.

”The Marksilla” tietotaitoisen Serafielin haasteeksi näyttäisi muodostuvan vahvan vision ja seilaavien sävellysten välinen keskimääräinen kontrasti. Paria poikkeusta lukuun ottamatta kappaleiden sisältö ei vielä yllä muodon tasolle. Paino sanalla vielä, sillä mainittujen biisiyksilöiden lisäksi mm. haituvainen ”As I Wait For You” ja juuri oikeassa paikassa tuleva ”Lust”-välisoitto antavat osviittaa potentiaalista, jollaista ei soisi epähuomiossa sotkettavan geneerisyyteen vain, koska bändin jäsenet ovat biisintekijöinä vasta nupullaan. Kyllä tämän jokainen musiikin parissa tavalla tai toisella toimiva paskasta erottaa.

Serafiel on nuori ja mentaalitasolla flexiibeli yhtye, jonka debyyttialbumia vaivaavat  lastentaudit ovat motivaation säilyessä parannettavaa sorttia. Ainoa selkeän pitkä miinus tulee kansista, joiden kioskipokkarimainen mauttomuus on hirveintä hetkeen näkemääni. Levyntekoprosessin eri vaiheiden ulkoistamisessa on aina riskinsä, mutta musiikkiopistomaisen hengettömällä käytävällä Esprit-neuleissa istuvan poikajoukkion syväsieluisuutta takaa-ajava presenssi on niin vaivaannuttavan jälkipuberteettisesti vangittu, että koko levy meinasi jäädä kuuntelematta. I know, shame on me. Vasta perehtyneisyys oikeuttaa mielipiteisiin, olivat ne sitten millaisia hyvänsä. Vaikka ”The Marksin” kannet kuvannut henkilö lienee perehtynyt enemmän Ellos-katalogeihin, kuin rock-valokuvaukseen, Serafieliin syventyminen kannatti. ”Nordic poprock” taittuu mallikkaasti, seuraavaksi laittaisin tilaukseen vähän enemmän ”alternative touchia”.

7/10

Kappalelista:
01 The Era – Part I
02 Surround
03 Beyond the Sun
04 Grey at the Moment or the Time We Were True
05 Lust
06 Where I’m from
07 Veil
08 As I Wait for You
09 Bermuda

http://www.serafielmusic.com/

Kirjoittanut: Eero Tarmo