Allekirjoittaneella on aina hetkittäin kausia, jolloin perusmetallijunttaus maistuu hiukan puuduttavalta ja jotakin erikoisempaa pitää saada tilalle. Jo siitäkin syystä postiluukusta kolahtanut Seremonian debyyttialbumi tuli arvosteluun erittäin otolliseen aikaan, omaperäisyydestä ei ainakaan tällä kertaa ole puutetta.

Kuvitellaanpa hetki, kuinka suomalainen vanhanaikainen proge (lue: Kingston Wall, Kalevala, Wigwam) yhdistetään alkukantaiseen heavy rockiin, höystetään sitä punkvivahteilla ja suomeksi lauletuilla synkillä sanoituksilla, unohtamatta tietenkään sitä seikkaa, että laulajana toimii nainen. Siinä onkin soppa, jota on mukava lähteä purkamaan palasiksi.

Levyä edeltänyt videolohkaisu ”Rock’n’rollin maailma” -kappaleesta herätti keskustelua koomisuutensa takia siitä, onko yhtye vakavissaan vai humoristisella pohjalla. Tuo kappale löytyy myös nyt julkaistavalta täyspitkältä, ollen samalla ainoa biisi, jossa yhtyettä voi millään tavoin varsinaisesti humoristiseksi kutsua. Tosin kappale on myös levyn selkeästi rokkaavin veto ja siinä mielessä mukava piristys muuten suhteelliseen synkän levyn keskelle. Mitä tulee yhtyeen hetkittäin hiukan mustaa huumoria viljeleviin sanoituksiin sekä edellä mainittuun videolohkaisuun, niin yhtye vastaa tähän itse mielestäni osuvasti biografiassaan: ”Seremonia tekee musiikkiaan palavalla rakkaudella, tavoitellen ainoastaan taiteellisia voittoja, täysin kuolemanvakavissaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Hetkittäin Seremonia tuo jopa mieleen edesmenneen legendaarisen Santa Lucian, etenkin hiukan rokkaavammissa ralleissaan, kuten ”Luciferin Käärmeet” sekä päätöskappaleessa ”Hautakiven Varjossa”, joka tosin loppua kohden vaihtaa taas enemmän progen puolelle. Yhtye seikkaileekin sujuvasti eri tyylilajien välillä, sillä siinä missä esimerkiksi ”Kosminen Ruumisvaunu” äityy hetkittäin silkaksi punkiksi, niin väliin tarjotaan enemmän synkkiä tunnelmia maalailevia progeteoksia, kuten ”Huutava Taivas, Kuiskaava Maa” sekä ”Aamuruskon Kaupunki”.

Äänimaailma levyllä on ihailtavan onnistuneesti tehty muistuttamaan 70-lukua, etenkin kitaran säröefektin kohdalla. Muutenkin levyn tunnelma on erittäin paljon aikojen taakse kumartava, nykyaikaisuudesta ei levyllä ole tietoakaan.

Jos tästä levystä nyt jotain pientäkään negatiivista pitää hakea, niin kenties laulaja Noora Federjeyn hiukan tasapaksulle ja hennolle äänelle voisi antaa syvyyttä, vaikka lisäämällä hiukan enemmän taustalauluja. Toiseksi, kyllä tätä olisi mieluusti kuunnellut pidempäänkin kuin vain reilun puolituntisen kestävän levytyksen. Kokonaisuudessaan kuitenkin aivan fantastinen debyyttialbumi, jota suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka haluavat kokea jotain erilaista. Psykedeeliseksi jytärockiksi tätä kutsuvat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

10/10

Kappalelista:
01. Seremonia
02. Uhrijuhla
03. Rock’n’Rollin Maailma
04. Huutava Taivas, Kuiskaava Maa
05. Aamuruskon Kaupunki
06. Kosminen Ruumisvaunu
07. Lusiferin Käärmeet
08. Antikristus 666
09. Kiirastulen Tähtisumu
10. Hautakiven Varjossa

https://www.facebook.com/Seremonia666

Kirjoittanut Riku Mäkinen