Kuva: Travis Shinn

Serj Tankian julkaisi uuden kappaleen ”Sonic Expulsions”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 20.10.2025

System of a Downin laulajana sekä soolourastaan tunnettu Serj Tankian julkaisi uuden kappaleen ”Sonic Expulsions”. . Kyseinen teos on osa Tankianin tulevaa albumia “Covers, Collaborations & Collages”, joka julkaistaan 24. lokakuuta.

Tankian kertoo seuraavaa kappaleesta:

”Kirjoitin tämän kappaleen Uudessa-Seelannissa noin kymmenen vuotta sitten. Se alkoi akustisella kitaralla ja rakentui biittien ja eri instrumenttien avulla. Laulu on yhden otoksen tajunnanvirta rakkaudesta. Se on kevytmielinen kappale ja paikoin hieman hassu. Nauttikaa!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Alhaalle on myös linkattu video, jolla Tankian kertoo kappaleesta.

Tankian julkaisi elokuussa kappaleen ” A Seed”, jolla vierailee mukana EDM-tuottaja Deadmau5.

System Of A Down kiertää vielä syksyllä 2025 Pohjois-Amerikassa stadionkiertueella, joka on yhtyeen uran suurin. Keikoista Tankian kertoi seuraavaa SiriusXM:n Trunk Nation With Eddie Trunk -ohjelmassa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Rehellisesti sanottuna en halunnut pitkään aikaan kiertää ollenkaan. Minulla oli selkäleikkaus ja paljon terveysongelmia. Ajatus toistosta ja jatkuvista pitkistä kiertueista ei houkutellut. Sitten soitimme Sick New World -festarilla Las Vegasissa yhden ainoan keikan, ja se oli niin hauskaa. Se ei ollut kiertue, vaan vain yksi show, johon veimme myös perheemme mukaan. Siinä tajusimme, että tämä on se oikea tapa tehdä asioita meille.”

Uuden musiikin tekeminen on System of a Downin kohdalla jatkuvasti pinnalla. Uutta levyä ei yhtyeellä kuitenkaan mitä ilmeisimmin ole työn alla, mikäli Tankianiin on uskominen.

”Sanoisin, että meillä ei ole sävellettynä mitään albumia. Sanoisin, että bändi… Joitakin vuosia sitten – ja tästä kerrotaan kirjassani – yritimme saada ajatuksemme kohtaamaan yhdessä bändin kanssa. Lähestyin heitä asialla, jota kutsun vitsikkäästi manifestikseni, ja sanoin, että ’mikäli haluamme liikkua eteenpäin, tehdään asiat tasa-arvoisemmassa hengessä. Jaetaan julkaisu ja kappaleiden tekeminen tasan’. Ja kaikki saavat veto-oikeuden ja muita tälläisiä teoreettisia ja positiivisia tasa-arvon termejä”, Tankian kertoo Sona Oganesyanin haastattelussa.

”Ilmeisesti se ei kuitenkaan toimi metallibändissä. Tiedäthän sinä? Oma vikani. Se ei siis toiminut. Mutta silloin kutsuin Daronin kylään. Söimme monta kertaa päivällistä kotonani, ja hän soitti minulle säveltämäänsä musiikkia, ja tein siitä muistiinpanoja ja lähetin niitä hänelle, ja lähetin hänelle myös musiikkia. Soitin hänelle säveltämääni musiikkia.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Jossain vaiheessa pidimme bändipalaverin – hyvin pitkän – emmekä päässeet yhteisymmärrykseen asioista, mutta pojat halusivat työstää joitakin noista kappaleista. Olin Uudessa-Seelannissa. Niinpä he alkoivat työskennellä treenitilassa joidenkin kappaleiden parissa, joihin kuului Daronin kappaleita ja muutama minun kappaleeni, jos en erehdy. Mitään ei äänitetty. He lähettivät ne minulle.”

”He olivat lähettäneet minulle äänitteet kuunneltavaksi. Ja tarkoitan siis treenikämppä-äänitteitä. Sanoisin, että ’Genocidal Humanoidz’ oli luultavasti yksi niistä, jos en erehdy. En muista oliko ’Protect The Land’ mukana. En muista ehkä, luultavasti ei, sanoisin.”

Voit lukea uudesta kappaleesta englanniksi täällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy