Serj Tankian lupailee System Of A Down -uutisia ensi vuodelle: kertoo olevansa myös valmis tekemään uuden levyn bändin kanssa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 26.10.2022

Vaihtohtometallijätti System Of A Down ei ole julkaissut uutta albumia pitkään aikaan. Bändin edellinen studioalbumikaksikko ilmestyi vuonna 2005, kun ”Mesmerize” ja ”Hypnotize” julkaistiin. Fanit saivat sentään kaksi uutta kappaletta ”Protect The Land” ja ”Genocidal Humanoidz” vuonna 2020.

Tuoreessa Kyle Meredithin haastatelussa Tankian kuitenkin lupailee uutisia vuodelle 2023 bändin osalta.

”Tällä hetkellä emme ole puhuneet mistään. Teemme ensi vuonna ilmoituksen asiasta, josta en voi vielä kertoa. Joten se on siinä. Mutta sen enempää en voi oikeastaan sanoa”, Tankian kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tankian kertoo tuoreessa Metal Injectionin haastattelussa, että hän olisi kiinnostunut tekemään uuden albumin bändin kanssa kun aika on oikea.

”Se on aina kohteliaisuus [kun minulta kysytään uudesta System of a Down -levystä]. Se on vähän kuin joku sanoisi.. Jos olet arkkitehti ja suunnittelet uskomattoman museon, ja kaikki kysyvät sinulta: ’Milloin teet taas museon?’. Ja työskentelet, en tiedä, teollisten projektien parissa tässä vaiheessa tai jotain, mutta sanot, että olen kiitollinen siitä, että pidätte tuosta museosta. Se on mahtavaa, tiedäthän? Ja kun tulee tilaisuus tehdä taas museo, teen taas museon, ja juuri sitä se on.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat