Serpent Gates julkaisi kolmannen singlen tulevalta esikoiseltaan – polveileva nimibiisi kohoaa kohti korkeuksia
Perinteisen heavy metalin uljas uusi sanansaattaja Serpent Gates julkaisee ”The Veil of Darkness” -debyyttinsä helmikuun 20. päivä. Suolahtelaislähtöisen, mutta sittemmin tamperelaistuneen bändin taidonnäyte metallin saralla on elänyt unelmana jo vuosikymmeniä, mutta vasta viime vuosien intohimoinen suhtautuminen musiikkiin, yhdistettynä kovaan työhön ovat tehneet haaveista totta. Ydinkaksikon rumpali Juho Hakalaxin ja kitaristi Tuomas Västilän lisäksi on syytä myös mainita mm. Psycheworkista tuttu Antony Parviainen, joka lainaa ääntään levylle sessiosolistina.
Nyt täyspitkältä on ilmestynyt sen kolmas ja viimeinen single ”The Veil of Darkness”, josta säveltäjä Juho Hakalax kertoo seuraavasti:
”Tulevalla ensilevyllämme ei ihan kauheasti löysäillä, sillä slovareita ei tästä sävellyskynästä oikein lähde. Tällä albumin nimikkosinglellä on kuitenkin hieman muita dynaamisempi ote ja tunnelmaa on syvennetty mm. syntikoilla, sekä puhtaasti helkähtävillä kitaroilla. Laulu seuraa kappaleen polveilevia sävyjä ja nostaa sen energian uusiin korkeuksiin, kertosäkeen vyöryessä päälle korkealta ja kovaa.”
Teksteistä vastaava Jegori Miinin jatkaa singlen taustoittamista:
”Biisissä on levyn synkimmät sanoitukset, jotka olivat myös kirjoitusurakan ensimmäiset. Tässä ajassa inspiraatiota ei tarvinnut kaukaa hakea, kun avattaessa minkä tahansa medialaitteen, vasten kasvoja lävähtää ihmisyyden tunkkainen löyhkä. Homo homini lupus kuten jo muinaisessa roomalaisessa näytelmässä todettiin.”
Kokoonpano:
Antony Parviainen (Psychework, Machine Men) – laulu (sessio)
Juho Hakalax – rummut
Tuomas Västilä – kitara
Sami Tapola – basso
Tutustu lisää näistä linkeistä: Facebook, Instagram, Bandcamp


