Seuraa punaista kania ja astu alas kaninkoloon – arvostelussa The Great Discordin fantastinen ”The Rabbit Hole”

Mitä saadaan aikaan, jos yhdistetään Leprous, Bent Knee, Uneven Structures sekä pop-metalli? Lopputulema saattaa hyvinkin olla lähellä sitä, mitä ruotsalainen The Great Discord edustaa. Toisen kokopitkän studioalbuminsa julkaiseva orkesteri on kerännyt mainetta musiikillaan, jonka kulmikas tyyli on kuin saksalaista ekspressionismia sekoitettuna puoleensavetäviin melodioihin ja mataliin kitarariffeihin. Lisäksi huomiota on tullut lisää bändin kierrettyä toisen ruotsalaisen yhtyeen, Ghostin kanssa, jonka ”Popestar” -EP:lle The Great Discordin solisti Fia Kempe kontribuoi omalla lauluäänellään.

Uudella ”The Rabbit Hole” -albumillaan yhtye sukeltaa Lewis Carrollin maailmoihin, esittäen ne kuitenkin vääristyneinä rinnakkaisulottuvuuksina suoraan Fia Kempen mielikuvituksesta. Tarinaan kuuluu jonkinlainen pahan personifikaatio Ire, jota Kempe ruumiillistaa omalla esiintymisasullaan. Eksentrinen Kempe omaa todella monipuolisen äänen ja välillä tuntuu, kuin samasta suusta laulaisi lukuisia eri ääniä. Hänen tyylinsä on kuin Genesiksen 70-luvun keulahahmon, Peter Gabrielin ”taivaanvahti” -hahmolla, seassa ripaus Nina Hagenia ja Grimmin veljesten satuja. Albumi on jaettu kolmeen eri ”näytökseen”, ja jos minun pitäisi tulkita sen tarinaa, kuvailisin sitä Kempen henkilökohtaiseksi kasvutarinaksi kohti minuuttaan. Tarina kerrotaan sadunomaisesti. ”Omenin” musiikkivideolla ”Duende” -albumin aikaiseen pukuunsa sonnustautunut Kempe kohtaa punaisen jäniksen, joka paljastuu kuitenkin lopussa pahuuden ilmentymäksi, Ireksi. Albumin teemana tuntuu olevan kamppailu sisäisen pahuuden tai sisäisten konfliktien kanssa. 

Albumi on huomattavasti edellistä ”Duende” -julkaisua kompaktimpi ja selkeämpi. Jokaisella kappaleella on selkeä rakenne, ja tyylillisesti albumin musiikki on yhtenäisempää verrattuna ”Duenden” paikoitellen harhailevaan ja sumeaan fokukseen. Eniten edellistä albumia muistuttaa albumin rauhallisin kappale ”Neon Dreaming”. Progressiiviseksi metalliksi uutta levyä voi kutsua hieman varauksella, vaikka koukeroisia elementtejä kuullaankin kappaleissa ”Noire”, ”Gadget” ja ”The Red Rabbit”. Modernia särmää esitellään terävillä ja paksuilla kitarasoundeilla sekä matalilla riffeillä. Erityisesti ”Noirella” kitaratyöskentely on todella komeaa. Pääriffin Bb -mollisoinnun kipakka ja korkealta soitettu arpeggio viestittää Peripheryn kaltaista modernia progressiivista metallia. Kyseisen bändin taitava kitaristi Mark Holcomb vieraileekin albumilla, soittaen soolon kappaleeseen ”Omen”. Rytmikkäät ja rouheat kitaraosuudet vuorottelevat puhtaiden ja maalailevien kitaroiden kanssa, joiden luonnostelemat soinnut ovat kauniita, mutta petollisia. Väliosan sadunomaiset pianomaalailut luovat siihen hieman hengitystilaa. Bb -molliasteikkoa ylöspäin kolmannelle asteelle nouseva synkkä riffi kappaleen alussa ja keskivaiheilla, dramaattiset sointuvaihdokset ja Kempen yliampuvan mahtipontinen tulkinta luovat todella vahvan aloituksen albumille. ”Noir” onkin ehdoton suosikkikappaleeni levyltä.

The Great Discord (©David Einar)

Toinen progressiivisia elementtejä vahvasti sisältävä kappale on ”Gadget”, jolla tarjoillaan kaikista eniten yhtyeelle ”Duendella” ominaista leikittelyä. Kieron tuntuinen kappale sisältää yhtäkkisiä blast beatteja ja huutamisia, jännitettä lisääviä dissonoivia intervalleja, kuten ahkeraa tritonuksen käyttöä, sekä Kempen erikoisesta huumorintajusta kumpuavia vokaaliosuuksia. Yksi tällainen esimerkki on pitkin kappaletta esiintyvä doo wop -tyylinen laulanta, joka hieman huvittavastikin kappaleen nimen kanssa kuulostaa ”Tarkastaja Gadget” -ohjelman teemassa esiintyvältä, puolisävelaskeleen A -nuotista As -nuottiin laskevalta koristelulta. Tässä kappaleessa kuvio lähtee kuitenkin B -sävelestä laskien Bb:hen, joka on sattumoisin tähän asti levyllä vahvasti kuultu tonaliteetti.

Enimmäkseen ”The Rabbit Hole” keskittyy kuitenkin luomaan vuorottelua erikoisempien aineksien ja tarttuvuuden kanssa. Kiertäminen Ghostin kanssa on selvästi vaikuttanut positiivisesti yhtyeen kertosäkeisiin ja melodiantajuun. ”Darkest Day” on kaunis kappale, joka soveltuu hyvin radiosoittoon. ”Tell-Tale Heartin” lumoava melodia, jonka itämainen tuntu syntyy lyydisen asteikon käytöstä, voisi ihan hyvin olla vaikkapa Amaranthen tuotannosta. ”Cadencenmahtipontinen kertosäe on jopa naurettavan tarttuva, ja se muistuttaa hieman Lady Gagan tuoreempia kappaleita. Ei ihme, että Max Martin, yksi eniten maailmanlaajuisia hittejä tehtaillut tuottaja on ruotsalainen; kappaleen kertosäkeessä on vahvaa hittipotentiaalia. Hieman Oddlandin mieleen tuova ”The Red Rabbit” on heti riitasointuisesta riffistään ja liukuvasta melodiastaan vahvan mystinen kappale, mutta itse kertosäe on mitä suoraviivaisinta ja positiivisimman kuuloista poppia. Kontrasti säkeistöjen ja kertosäkeiden kanssa on valtaisa, enkä itse juuri perusta myötätuulisesta tunnelmasta keskellä muutoin niin mielenkiintoista kappaletta. The Great Discord kuitenkin pitää kiinni tarttuvuudestaan. ”Omenin” folk-tyylinen melodia luo erikoisen kaiun Nightwishiin, ja kertosäe puolestaan voisi olla Ghostin ”Melioralta”.

The Rabbit Hole” on sadunomainen, lumoava, synkkä ja mahtipontinen teos yhtyeeltä, joka on selvästi kehittynyt ensimmäisestä albumistaan. Nyt bändillä on selkeämpi suunta, ja toteutus on huomattavasti ammattimaisemman kuuloinen. Kappaleet, kuten ”Noire”, ”Gadget” ja ”The Red Rabbit”, ovat nannaa niille, jotka etsivät musiikistaan kimurantteja elementtejä unohtamatta tarttuvuutta. Levyn popahtavimmat kappaleet tarjoavat myös ehdottomasti siltoja uusille maaperille, ja mahdollisuuden laajentaa fanikantaa pelkästä progressiivisen metallin maastosta. Solisti Fia Kempen suoritus albumilla on erinomainen. ”Noiren”, ”Cadencen” ja ”Darkest Daysin” kohdalla hän todella esittelee mahtipontisen äänensä valtaisia ulottuvuuksia, kun taas ”Gadgetilla” hän näyttää rujon ja leikittelevän puolen äänestään. En ole kuitenkaan vielä täysin varma siitä, onko yhtye onnistunut täysin tasapainottamaan soundiaan. Enemmistö progressiivisista elementeistä on läsnä vain albumin alkuvaiheessa, joka hieman polarisoi materiaalia. Joissakin kohdissa musiikilliset ideat tasapainottelevat kliseiden ja nerokkuuden välillä, eivätkä kaikki pop-elementit aina ihan istu yhtyeen harteille. ”The Rabbit Hole” kuitenkin sai minut valtaansa heti ensimmäisistä tahdeistaan, ja se sai minut vakuuttuneeksi siitä, että kyseessä on yksi vuoden hienoimmista albumeista ja lupaavimmista yhtyeistä. The Great Discordilla on todellakin aineksia nousta suuremman yleisön suosioon ja kehittää soundiaan vielä enemmän.

8½/10

Kappalelista:

  1. Dimman
  2. Noire
  3. Gadget
  4. Darkest Day
  5. Tell-Tale Heart
  6. The Red Rabbit
  7. Neon Dreaming
  8. Downfall
  9. Cadence
  10. Omen
  11. Persona

The Great Discord Facebookissa

Kirjoittanut: Samuel Järvinen

Kommentoi julkaisua