Tässäpä teos, joka on monella tapaa kertakaikkisen keskinkertainen – niin hyvässä kuin pahassa. Ruotsalaisyhtye Seventh Crystalin debyyttialbumi ”Delirium” on juuri sellaista musiikkia, jota tavataan kuvailla sanoilla kädenlämpöinen, mukiinmenevä tai ”ihan ookoo”: muodollisesti toimivaa, muttei erityisen vakuuttavaa. Radiosoittomittaisia rock-kappaleita sisältävä esikoisjulkaisu tasapainoilee lievästi ilahduttavan ja jokseenkin ärsyttävän välisellä rajalla, samalla kun alapuolella ammottaa nuorallakävelijän kantapäitä nuoleskeleva unohdettavuuden kuilu. Aivan päistikkaa ei tämä albumi rotkoon putoa, mutta aika tehnee tehtävänsä eikä allekirjoittanut todennäköisesti muista levystä muutaman kuukauden kuluttua juuri mitään.

Levyn yksitoista kappaletta edustavat yhtyeen oman luonnehdinnan mukaan modernia areenarokkia. Varsinaista raskaan musiikin nälkää ei kiekon kuuntelu siis juuri tyydytä, vaikka pari säettä huutolaulua ja jonkinasteisia hard rock -vaikutteita on sinne tänne ripoteltukin. Seventh Crystalin viisijäseniseen kokoonpanoon kuuluu rytmiryhmän ja laulajan lisäksi kitaristi ja kosketinsoittaja, jotka esiintyvät melko tasavertaisina tulkitsijoina läpi sävelletyn materiaalin. Mainitsemisen arvoisia kappaleita ovat avausraita ”Say What You Need to Say” sekä melko oivaltavastikin rakenneltu ”So Beautiful”. Muuta biisiosastoa ei valitettavasti voi erikseen kehua, joskaan ei nyt valtavasti moittiakaan. Sopivin määre kokonaisuudelle lienee yhdentekevyys: kyllähän tätä taustamusiikkina kuuntelee, mutta äänimassa valuu yhtä helposti korvista ulos kuin sisäänkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Yhtye suoriutuu soitannastaan pätevästi, mutta mistään mestari-instrumentalisteista ei näillä näytöillä voi puhua – vaikka Emil Dornerus yrittää lukuisilla kitarasooloillaan muuta todistaakin. Vokalisti Kristian Fyhrin ääni sopii pienessä raspisuudessaan valittuun genreen hyvin, joskin tekniikan rajat tulevat vastaan herran yrittäessä kovin matalaa tai vastaavasti kovin korkeaa laulantaa. Minulle ”Delirium” on niitä albumeja, joiden kohdalla sanoituksia ei kannata kuunnella tarkemmalla korvalla, tai muuten ärsytyskynnys ylittyy. Kertojan tunnetilojen epäjohdonmukainen selostus – ollaanko tässä nyt vihaisia, surullisia, kännissä vai miesflunssassa? – yhdistettynä ontuviin sanavalintoihin tuottaa nimittäin sellaista liibalaabaa, että naurattaisi, jos ei ketuttaisi niin paljon. Vai mitä sanotte säeparista ”Press your body close to anger / your chances been sedated”?

Mikäli keskitason rock-albumille voisi tämän esimerkin pohjalta laatia valmistusreseptin, se menisi jokseenkin näin: jotain miellyttävää, jotain ärsyttävää, paljon perushyvää suorittamista – hämmennetään, kunnes massasta saadaan tasapaksua, ja varotaan, ettei soppaan pääse mitään omaperäistä. Seventh Crystal on sikäli onnellisessa asemassa, että yhtyeen taival musiikkijulkaisujen maailmassa on vasta alkanut eivätkä harteita paina aiempien menestyslevyjen mukanaan tuomat odotukset. Viisikko voi siis rauhassa hakea suuntaansa, tehdä kokeiluja ja kartuttaa kokemustaan, mikä toivottavasti materialisoituu parempina levytyksinä tulevaisuudessa. Aineksia positiiviseen kehitykseen kyllä on.

5/10

Kappalelista:

1. Say What You Need to Say
2. When We Were Young
3. Broken Mirror
4. Delirium
5. When I’m Gone
6. Should’ve Known Better
7. So Beautiful
8. The to Let It Go
9. Déjà Vu
10. Bright and Clear
11. Hope It Will Be Alright

Seventh Crystalin virallinen verkkosivusto