Shadows Fall työstää parhaillaan uutta musiikkia

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 26.5.2023

Yhdysvaltalainen metalliyhtye Shadows Fall palasi vuonna 2015 alkaneelta tauoltaan vuonna 2021. Yhtye suuntasi tuolloin keikkalavoille, ja nyt myös uutta musiikkia näyttää olevan tekeillä.

Puhuessaan hiljattain Hatebreedin keulahahmon Jamey Jastan kanssa ”The Jasta Show’ssa” johtohahmo Brian Fair kertoi uudesta musiikista, jota bändi parhaillaan työstää.

”Sanon vihdoin, että on riffejä, jotka ovat muuttumassa luurangoiksi, joista saattaa tulla biisejä. Mitä niille tapahtuu, minne ne menevät, se nähdään. Mutta kun aloimme jälleen soittamaan yhdessä, ajattelimme: ’Mitä järkeä on tehdä tätä ilman uusien riffien tekemistä?’. Meidän piti varmistaa, että ne kuulostavat Shadows Fallilta, emmekä halunneet tulla yhtäkkiä takaisin jollakin erilaisella, täysin ulkopuolisella tavalla”, Fair kertoo ja jatkaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Mutta ne hahmottuvat parhaillaan, ja olen innostunut siitä, mitä olen kuullut. Joten toivottavasti se jatkuu, se jatkuu. Mutta mitä tulee kokonaisen levyn julkaisuun… Kuka tietää? Nykyään se on muutenkin erilaista. Voimme vain julkaista muutaman satunnaisen singlen ja katsoa, mihin se johtaa. Mutta olen innoissani siitä, että sävellämme ja teemme asioita. Ja toistaiseksi se, mitä olen kuullut, on ollut mahtavaa… En ole vielä sitoutunut asiaan, mutta olemme vihdoin saamassa itseämme niskasta kiinni ja saamassa riffejä kasaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat