Los Angelesin alueelta ponnistanut Shark Island oli muutama vuosikymmen sitten suuressa nosteessa muiden alueen hard rock -bändien ohella, ja ainakin Metal Hammer povasi yhtyeestä suurta nimeä. Vuonna 1989 ilmestyneen ”Law Of The Order” -levyn myynti kuitenkin takkuili, ja täältä päin katsottuna yhtye taisi tulla tunnetuimmaksi siitä, että vokalisti Richard Black oli Contraband-superkokoonpanon ääni. Levy-yhtiö tituleeraa yhtyettä tiedotteessaan legendaksi, mutta ihan noin voimakkailla termeillä en itse uskalla lähteä bändiä kuvailemaan. Yhtyeen ura on ollut katkonainen, mutta toivottavasti se saa nyt pidettyä rivinsä kasassa.

Suurten odotusten myötä levyn ensimmäinen kuuntelukerta jätti vähän tyhjän olon, että tässäkö tämä oli. Toinenkaan kuuntelukerta ei ihmeitä tehnyt, mutta silti levyssä oli jotain, mikä pakotti palaamaan sen ääreen. Kolmannella pyöräytyksellä huomasin svengaavani jo mukana ja toteavani, että ei tämä levy nyt ihan metsään mennyt sittenkään.

Avausraita ”Make A Move” rullaa mainiosti, ja Blackin ääni on tumman vahva. Biisissä on sinällään jännä tunnelma, että se jää vähän piinaamaan ison räjähdyksen ja kappaleen lentoon lähdön odotuksella. Tuo varsinainen räjähdys jää kuitenkin puuttumaan, mutta ajan myötä sitä ei edes enää kaipaa. Kappale kulkee tehokkaasti omilla raiteillaan, ja omintakeisella laulumelodialla varustettu kertosäe jää hiljalleen jäytämään korvien väliin. Toisena tuleva ”Fire In The House” ei jää lainkaan huonommaksi verkkaisemmalla tahdillaan. Blackin ääni on yhtyeen vahvin ja hallitsevin elementti, sillä heikompi ääni ei saisi näitä biisejä sellaiseen voimakkuuteen kuin ne nyt ovat.

Saatan saada tästä kuraa niskaani, mutta mielestäni Depeche Mode -laina ”Policy Of Truth” on ihan onnistunut veto, ja vaikkei varmasti alkuperäisen tunnelman tasolle ylläkään, niin olisi tämän paljon kehnomminkin voinut toteuttaa.

Tämän jälkeen bändi valitettavasti astuu hieman mitäänsanomattomuuden verkkoon, vaikka biiseissä hienoja elementtejä onkin. Kyllähän ”Aktion Is”– ja ”Rocks On The Rocks”– biisien kertosäkeet ovat tarttuvia, mutta esimerkiksi ”7 Tears” on varsin sekava tekele, josta mieleen jää lähinnä vain biisin nimen hokeminen.

”When She Cries” -kappaleen alun kitaranäppäilyssä tuntuu, että tästähän voi kasvaa hieno teos. Kyllähän biisi hieno on, vaikka ei ehkä onnistukaan kasvamaan odottamallani tavalla. Kyseessä on kuitenkin silti yksi levyn ehdottomista helmistä. Päätösraita ”On And On” tekee vaikutuksen erilaisuudellaan, ja rautalankamainen kitarasoundi voisi tehdä vaikutuksen jopa täkäläisillä tanssilavoilla. Black laulaa tavallistakin matalammalta, ja kappaleessa on hienoa ilmavuutta tehden siitä oivan päätösraidan levylle.

Mitään erityisen säkenöivää eikä valloittavaa magiaa levy ei esittele, vaan pysyy vahvasti perusasioissa. Biiseihin on saatu ujutettua pieniä vivahteita, mutta ei ehkä kuitenkaan tarpeeksi, jotta ne nostaisivat levyn kokonaisuutena keskitasoa korkeammalle.

Sinällään levy on omalla tavallaan inhottavimmassa kastissa, sillä se ei ole lainkaan huono, mutta ei myöskään millään tavalla erikoinen tai sävähdyttävä. Mitään ennen kuulematonta se ei myöskään esittele, mutta on tätä kuultu paljon huonompanakin. Perusasioihin luottavia bändejä tarvitaan aina.

6/10

Kappalelista:
Make A Move
Fire In The House
Policy Of Truth
Aktion Is
7 Tears
Crazy 8’s
Rocks On The Rocks
Butterfly
When She Cries
Law Of The Order
On And On