Shereign julkaisee debyyttialbuminsa ensi vuonna: Kuuntele uusi ”Dark Waters” -single

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 7.11.2021

Kotimainen rock-yhtye Shereign julkaisee debyyttialbuminsa ensi vuoden aikana. Sitä odotellessa bändillä on tarjota uusi single nimeltä ”Dark Waters”. Yhtye koostuu Fear Of Dominationin ja Black Light Disciplinen jäsenistä, ja sen kesäisen haastattelun Saarihelvetistä voi katsastaa tästä.

Yhtyeen kitaristi Joonas Pulkkinen kertoo:

“Demovaiheessa Dark Waters kulki nimellä No Time, sillä elin vaihetta, jolloin oli muka kiire joka paikkaan, teinpä mitä tahansa. Aloin havahtua siihen, että en ole läsnä siellä missä pitäisi olla. Biisin tekoprosessin myötä purkautuivat vahvat kitaramelodiat, jotka muistuttavat vieläkin siitä, että on aika elää hetkessä ja olla läsnä siinä mitä teet. Se on tärkeää, sillä elämme täällä vain kerran”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Laulaja Sara Strömmer puolestaan kommentoi:

”Dark Waters on haastava kappale, sillä se vie minut joka kerta todella syviin vesiin. Biisin laulut ja lyriikat syntyivät pari vuotta sitten, kun olin todella vaikeassa elämänvaiheessa. Välillä on jopa noussut kyyneleet silmiin, kun tuota kappaletta on treenattu bändin kanssa. Kun esitimme kappaleen ensimmäisen kerran Saarihelvetissä, niin jouduin vain sulkemaan silmäni ja laulamaan kappaleen liikkumatta”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat