Shinedownin 10 vuotta täyttävä ”The Sound Of Madness” on erinomainen rock-albumi, jota ajan hammas ei ole päässyt nakertamaan

Vuonna 2001 perustettu Shinedown oli vuoteen 2006 mennessä julkaissut kaksi albumia, joista kumpikaan ei ollut tarjonnut vielä kunnollista läpimurtoa. Vuonna 2007 floridalaisyhtye kärsi sisäisistä ongelmista, minkä seurauksena Brad Stewart ja Jasin Todd erotettiin yhtyeestä Brent Smithin toimesta. Osatekijä erottamisiin olivat miesten päihdeongelmat. Yhtyeen tulevaisuus näytti hetken aikaa synkältä, mutta Eric Bassin ja Zach Myersin liittyminen Shinedowniin elvytti pirstoutunutta yhtyettä.

”The Sound Of Madness” on sanoitusten ja sävellystensä suhteen ehdottomasti Shinedownin parhaimmistoa. Marssimisäänillä alkava aggressiivinen ”Devour” käy kurkkuun kiinni, ja Smith suorastaan sylkee sanoitukset vasten kasvoja. Aloitusraita on väkevä, ja onpa sitä joskus vajaa kymmenen vuotta sitten soitettu Radio Rockin taajuuksillakin. Nimikkokappale ”The Sound Of Madness” alkaa ponnekkaalla bassorummun kumahtelulla ja sahaavilla riffeillä. Smith lausuu lyriikoita hengästyttävään tahtiin, ja jos niitä ehtii kuunnella, voi huomata niiden voimaannuttavan sanoman.

Levyn ensimmäinen kevyt kappale, ”Second Chance” kohosi aikanaan Yhdysvalloissa listasijoituksilla ensimmäiseksi, enkä ihmettele. Sanoituksista paistaa hienoinen pettymys, mutta myös toiveikkuus siitä, että vanhemmilta voisi saada ymmärrystä valitsemalleen tielle: ”Tell my mother, tell my father/ I have done the best I can/ To make them realize/ This is my life/ I hope they understand”. Näihin tuntemuksiin voi varmasti moni kuuntelija samaistua, eikä herkistymiseltä voi aina välttyä, kun kappaletta kuuntelee.

Kun ”Cry For Help” räjähtää kaiuttimista ulos, karisevat samalla viimeiset kyyneleet silmäkulmista. Kappale on puhdasta adrenaliinia, jossa Smith yhtyeineen pääsee vapauttamaan patoutunutta raivoaan. ”The Crow And The Butterfly” on vuorostaan kevyt tunnelmointikappale, jota kuunnellessa ajatukset lähtevät liitelemään variksen ja perhosen mukana. Seuraava kappale jatkaa hyvin samalla linjalla, mutta ei tingi yhtään albumin korkeasta tasosta.

”The Sound Of Madnessin” sisältö rakentuu pitkälti siten, että raskaat ja kevyet kappaleet vuorottelevat toisiaan. Luulen, että se tekee osaltaan levystä myös niin koukuttavan. Albumin loppupuolella ”Sin With A Grin” ja ”Cyanide Sweet Tooth Suicide” tarjoavat raivokasta hard rockia, kun vastaavasti ”What A Shame” ja ”Breaking Inside” ovat kevyempiä, mutta sanoitustensa suhteen sydäntä riipiviä.

Kokonaisuudessaan Shinedownin ”The Sound Of Madness” on ylivoimaisesti yhtyeen parhain rock-albumi, jonka tasolle yhtye ei ole enää valitettavasti yltänyt. Tämä toki selittyy osittain sillä, että floridalaisyhtyeen kaksi viimeisintä levyä ovat olleet enemmän poppiin kallellaan.

Joskus keskustelimme isäni kanssa, että jos omat levyvarastot tuhoutuisivat ja joutuisi aloittamaan levyjen keräämisen uusiksi, niin mistä levyistä sitten aloittaisi. Omalla kohdallani Shinedownin ”The Sound Of Madness” lukeutuisi ehdottomasti ensimmäisten levyjen joukkoon, jotka haluaisin haalia takaisin. Tämä levy on kestänyt aikaa, ja jotenkin tämän albumin sisältö onnistuu puhuttelemaan vuodesta toiseen. ”The Sound Of Madness” on kerta kaikkiaan upea hard rock -albumi.

Kappalelista:

  1. Devour
  2. The Sound Of Madness
  3. Second Chance
  4. Cry For Help
  5. The Crow And The Butterfly
  6. If You Only Knew
  7. Sin With The Grin
  8. What A Shame
  9. Cyanide Sweet Tooth Suicide
  10. Breaking Inside
  11. Call Me

Shinedown Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Kommentoi julkaisua