Shining – 8½ – Feberdrömmar I Vaket Tillstånd

Ruotsin oma kultapoika Niklas Kvarforth pitää itsensä kiireisenä, mitä tulee taiteen luomiseen. Viime vuonna Shining julkaisi “Redefining Darkness” -nimisen albumin ja Niklas omissa nimissään kirjan, joka sisältää hänen sanoituksiaan ja mietteitään. Ensi vuoden alkuun on luvattu dokumenttielokuva herrasta itsestään, mutta tässä välissä itsetuhoisuuteen ja kovien huumeiden pariin komennetut fanit ja bändin seuraajat saavat hieman erikoisempaa materiaalia kuultavakseen. Kyseessä on kuuden raidan verran esituotantoversioita Shiningin 2000-luvun alun kappaleista. Jokaisella raidalla on vieraileva laulaja, ja myös kappaleiden tulkintakieli vaihtelee vokalistin äidinkielen mukaan.

Julkaisu on nimetty “8½ – Feberdrömmar I Vaket Tillstånd”. Tyydyttävällä kouluruotsilla se kääntyy härmäksi: Hereillä nähtyjä kuumeunia. Tuon enempää en taiteellista puolta ole lähtenyt alkuperäisestä kielestään muille kielille vääntämään. Tunnelma levyllä on todellakin sitä aitoa itseään, black metallia, äänityslaadusta lähtien. Ironista tai ei, levyllä vierailevat mm. Mayhem-rääkyjät Attila Csihar sekä Maniac, joten Norjaan päin kumartavien puristien suupielet saattavat nytkähtää irvokkaasta väärinpäisestä hymystä hieman ylöspäin. Paikka paikoin levy on kaikessa puuduttavuudessaan tuskaista kuunneltavaa. Viisi yli kahdeksanminuuttista kappaletta putkeen ja viimeisenä Kvarforthin itsensä laulama hieman kevyempi neliminuuttinen eivät päästä kuulijaa helpolla. Varsinkaan jos ei Niklaksen varhaisempaan tuotantoon ole tutustunut, on ”8½” varmasti rankka pala sisäistettäväksi.

Tätä puolikasta levyä voi ainoastaan suositella genreen perehtyneille ja vannoutuneille Kvarforth-faneille. Kunnolliseen studiolaatuun tottuneet fanit saavat vielä hetken odottaa Shiningin yhdeksättä kokonaista albumia.

5/10

Kappalelista:
1. Terres Des Anonymes (Famine)
2. Szabadulj Meg Änmagatól (Attila Csihar)
3. Ett Liv Utan Mening (Pehr Larsson)
4. Selvdestruktivitetens Emissarie (Gaahl)
5. Black Industrial Misery (Maniac)
6. Through Corridors Of Oppression (Niklas Kvarforth)

Kirjoittanut: Ville Kangasniemi

Kommentoi julkaisua