Shining – International Blackjazz Society

Trolltunga, suomeksi ”peikon kieli”, on vuorenseinämästä törröttävä kallionkieleke, joka on noin 700 metrin korkeudella Skjeggedal-laakson yläpuolella kaakkois-Norjassa. Mojaven aavikko on taas Yhdysvalloista löytyvä kymmenien tuhansien kilometrien laajuinen aavikko, josta löytyy valtava määrä hiekkaa ja kuivuutta sekä kasinoista ja huorista tunnettu Las Vegas. Näitä kahta paikkaa yhdistää ainakin se, että norjalainen Shining on käynyt kummassakin nauhoittamassa live-taltioinnin. Voisi myös sanoa metallin ja jazzin olevan yhtä kaukana toisistaan, mutta tämä yhtye osaa sitoa nämä kaksi asiaa nätiksi mutta äänekkääksi paketiksi. Tätä ihteään olisi jälleen reilu puoli tuntia tarjolla.

Ensimmäisenä levyn maistiaisena julkaistiin “The Last Stand”, jota seurasi myöhemmin siellä Peikon kielellä kuvattu ”Last Day”. Kummatkin kappaleet jatkavat edellisen albumin suuntausta viedä musiikkia entistä lähemmäs metallia ja suoristaa mutkia tehden näin musiikista helpommin lähestyttävää. Jälkimmäisen kertosäkeessä saattaa olla kuultavissa jopa pientä Devin Townsend -vivahdetta, olisiko vaikutteita tarrannut mukaan yhteisiltä kiertueilta? Shiningin edellinen levy ”One One One” teki valtaisan leikkauksen yhtyeen avantgardisemmasta puolesta, ja sen kappaleet olivatkin kolmen – neljän minuutin mittaisia tiukkoja rypistyksiä. ”International Blackjazz Society” tekee tähän kevyen muutoksen. Yhtye ei niinkään palaa vanhemman tuotantonsa pariin vaan löysää hetkittäin mutteria enemmän tuoden jotain uutta yhtyeen sointiin.

Viidenteen kappaleeseen asti meininki on tuttua Shiningia. Musiikki karjuu korvaasi, vaikka kuinka volyymia laskisit. Shining onkin oiva tapa saada juhlakansa talossasi hiljaiseksi ja vaivautuneeksi, sillä bändin hamstraama happi ja energia tekevät ihmisten välisestä kanssakäymisestä mahdotonta. Syntetisaattoritulituksen ja kitaravallin seassa karjuu tuttuun tapaansa Jørgen Munkeby – ja jos hän ei karju, pistää hän saksofoninsa ujeltamaan niin kovaa, että kuuntelijan kuulokkeiden korvapehmusteet sulavat korvanlehtiin kiinni. Jos George Michaelin “Careless Whisperin” kutitteleva saksofonittelu saa naisesi/miehesi sulamaan illan viimeisten hitaiden aikana käsivarsillesi, iskee “House Of Warship” nyrkillä sisään sen kummemmin takaovellesi koputtelematta.

“House Of Control” on albumin ainut selkeä slovari. Sillä on omituinen tapa pitää kuuntelija otteessaan sekoittaessaan nättiä kertosäemelodiaa viheliäiseen, ärsytykseen yllyttävään ja hyvien tapojen vastaiseen musisointiin. Aivan kuin asettaisi nätin sitruunaviipaleen koristamaan nakkivesilasillista. Minuutin mittaisen radioäänipaasauksen jälkeen on vielä paluu albumin alun tuttuihin tunnelmiin “Needin” myötä. Tunnelma on sellainen, kuin joutuisit oman päänsisäisen kaaoksen nurkkaan ajamaksi. Sen yrittäessä löytää kropastasi mukavan pehmeää kohtaa, johon makkaratikku uppoaa nätisti, jotta se saa sinut avotulessa kypsytettyä, pystyt enää vain huutamaan pääsi tyhjäksi ahdistuksesta. Tämä kuvannee jotenkin Shiningin musiikkia.

Mitähän tästä albumista loppukaneetiksi sanoa? Shining ei ole missään nimessä kaikkien makuun, ei edes jokaiseen mielentilaan. Se on taiteellinen mielenosoitus tavanomaisuutta ja mielenköyhyyttä vastaan, mutta sen toimintaa on vaikea puolustella, sillä se ei tule juurikaan vastaan eikä yritä puhua puolelleen vaan paiskaa molotovin cocktailin kasvoillesi saadakseen huomiosi. Se on se nainen, johon ei pitäisi rakastua, sillä hänestä ei mielenvikaisuutensa takia tule ikinä lapsesi äitiä, mutta sen antaaksiantamaton ja nyrjähtänyt olemus tekee sen vetovoimasta vastustamattoman. “International Black Jazz Society” on kuitenkin sen yritys edes kerran käyttäytyä jotenkin siedettävästi sukujuhlissasi. Se istahtaa edes hetkeksi nätisti tuolille siksi aikaa, kun käväiset WC:n puolella.

Lyhyemmät ja selkeämmät loppukaneetit: Tämä albumi tulee varmasti toimimaan niille, jotka yhtyeestä ja varsinkin edellisestä albumista nauttivat. Yhtye onnistuu tekemään jälleen levyllisen toimivia kappalekokonaisuuksia eikä yritä etäännyttää outoudellaan. Se ei vieläkään ole täydellinen kymppi millään yleisellä musiikin arvoasteikolla, mutten usko yhtyeen ikinä siihen musiikillaan osuvankaan – tai edes pyrkivän. “International Black Jazz Society” on mielenkiintoinen, vauhdikas ja kuuloaistien äärirajoja koetteleva ja aivoja stimuloiva paketti. Jos metelin savuverhon läpi näkee jotain kaunista, on se kiusaantumisen, ahdistumisen ja kuulon heikentymisen arvoista.

8/10

Kappalelista:

01. Admittance
02. The Last Stand
03. Burn It All
04. Last Day
05. Thousand Eyes
06. House Of Warship
07. House Of Control
08. Church Of Endurance
09. Need

Shining Facebookissa

Kirjoittanut: Ville Syrjälä

Kommentoi julkaisua