Shiraz Lane julkaisee kolmannen studioalbuminsa huhtikuussa 2022

Kirjoittanut Niko Kuusela - 12.11.2021
Shiraz Lane

Vastikään Helsingin On The Rocksissa ”an evening with” -tuplakeikalla hurmosta aiheuttanut Shiraz Lane julkaisee kolmannen studioalbuminsa ensi huhtikuussa. Yhdessä tuottaja Juho Salaterän kanssa Lammaskallion Audio -studioilla tehdystä kokonaisuudesta saadaan nyt maistiaisia, kun levyn ensimmäinen single ”Fake Perfection” julkaistiin.

Shiraz Lane tekee paluun biisillä, joka sukeltaa syvälle moderniin pinnalliseen ’pikaruokakulttuuriin’ ja sen vaikutuksista ja heijastumista yksilön minäkuvaan. ”Fake Perfection” pysäyttää kuulijan arvioimaan itse ympäröiviä keinotekoisia rakennelmia ja kannustaa hylkäämään harhakuvat valheellisesta täydellisyyden tavoittelusta”, bändi muotoilee.

Tulevalla albumilla Shiraz Lane palaa tietyllä tavalla takaisin vuoden 2016 ”Be The Slave Or Be The Change” -EP:n tunnelmiin – sekä biisinkirjoituksen osalta että myös vahvoin sanoituksin, joiden keskiössä on muutoksen tärkeys niin yksilö- kuin yhteiskuntatasollakin yhä kummallisemmaksi muuttuvassa maailmassa.

Shiraz Lane nähdään livenä seuraavan kerran 15. joulukuuta Kuopion Sawohousessa, josta matka jatkuu yhdessä Lost Societyn kanssa Joensuun Kerubiin ja Tampereen Pakkahuoneelle.