Shiva julkaisi uuden singlen nimeltään ”Fake”
Shiva on helsinkiläinen neljän hengen grunge/alternative rock -yhtye. Se on keikkaillut koronavuosien jälkeen aktiivisesti ja julkaissut kaksi EP:tä ”Fetus” ja ”Non Censuram”, jotka ovat molemmat saaneet hyvän vastaanoton. Yhtyeen kokoonpanon muodostavat tällä hetkellä kitaristi-laulaja Joni, basisti Miikka, kakkoskitaristi Peik ja rumpali Mikko.
Bändi julkaisi tänään uuden singlen, joka kantaa nimeä ”Fake”. Biisi on toinen singleistä, jotka on äänitetty Sonic Pump Studiosilla syksyllä vuonna 2023. Kitaristi-laulaja Joni kertoo biisistä näin:
”’Fake’ on kappale, joka kertoo voimakkaan riffinsä ja kauniiden melodioidensa kanssa tarinaa kaikista humaaneimmasta tunteesta, epäilyksestä. Se tarinallistaa epävarmuuksien mielenmaisemaa tehden sen kuitenkin kuuntelijalleen voimaannuttavalla tavalla. Biisi toimiikin erinomaisena asennejytänä elämän erilaisiin tilanteisiin: toivuit sitten erosta, haluat buustia salitreeneihisi tai startata aamusi räjähtävällä energialla.”
Kappaleelle on tekeillä myös edellistä ”Do You Feel Lonely?” -singlen musiikkivideota mahtipontisempi teos, joka julkaistaan myöhemmin keväällä.
Uuden singlen ilmestymistä juhlistetaan tänään Alakulttuuritila Alimuksessa. Samalla keikalla ovat mukana myös Terromania, East End Jeans ja Crisis Mode. Keikka on ikärajaton, ja liput myy Lippuagentti.
”Fake” löytyy yleisimmistä suoratoistopalveluista tai suoraan tästä:
Uutta musavideota odotellessa voit vilkaista bändin edellisen singlen kuvallisessa muodossa:
Tutustu Shivaan lisää Linktreen kautta.