Shredhead – Death is Righteous

Ajoittain törmää levyihin, joista on vaikea keksiä geneerisyyden vuoksi yhtään mitään järkevää sanottavaa, ainakaan huvittavan nimen ohella. Yritetään silti. Shredhead on jokunen vuosi Wacken Metal Battlessa Israelia edustanut groovaavaa thrash-metallia veivaava retkue, joka potkaisi viime vuoden lopulla ulos toisen levynsä ”Death is Righteous”. On hienoa kuulla uusia yrittäjiä vähemmän tunnetuista metallimaista kuten Israel. Shredhead ei kuitenkaan pettymyksekseni ole välttämättä se mullistavin tai mieleenpainuvin mahdollinen yrittäjä.

Levy pörähtää käyntiin kappaleen ”Devil’s Race” ihan mukavan nopeatempoisella ja kipakalla thrash-riffittelyllä. Vokalisti vaihtelee ärjymmän ja hieman pakotetun kuuloisen äijähuutovokalisoinnin välillä, ja tempojen puolesta biisien palaset ovat ihan kohdallaan, joskaan eivät tarjoa myöskään yllätyksiä. Aloituskappale saa varovaisesti nyökyttelemään päätä; ihan mukava veto, jossa perusäijärässi on tehty perushyvin.

Tämän jälkeen tapahtuu jotain – tai pikemminkin ei tapahdu mitään. Jokainen biisi nimittäin muistuttaa vahvasti toisiaan, enkä muista yhdessäkään biisissä olevan toisiinsa nähden mitään persoonallista tai edes erityisen mielenpainuvaa koukkua, joka biisejä erottelisi. Yhtään murhariffiä ei levylle ole mahtunut, vaikka toisaalta lähes jokaisesta riffistä ymmärtää, että ”paremman puutteessa” sellaisen voisi ”johonkin filleribiisiin” levylle laittaa.

Eräs yhtyeen ongelmista onkin se, että koska se pääasiassa hyödyntää vain yhtä kitaraa, bassoa, vokaaleja sekä rumpuja, tulisi joko riffien olla pirun iskeviä tai sitten lisätasoja musiikkiin olisi jostain saatava. Esimerkiksi pieni riffien progressio sen yhden tai kahden tahtilajin riffin toiston sijasta olisi ollut toimivampaa. Nyt riffit ovat keskinkertaisia ja yksinkertaisia, vaikka ihan näpsäkästi groovaavatkin. Silloin harvoin kun Shredhead käyttää toista kitaraa levyllä, soittaa se hyvin tylsiä muutaman nuotin melodioita. Yksinkertaisuus sinänsä ei ole minulle ongelma, sen sijaan tylsä yksinkertaisuus on. Rummutkaan eivät ole supertekniset mutta korostavat iskuillaan hyvissä kohdin kitaran riffittelyä.

Levyn soundit ovat rässiksi lihavahkot sekä persoonattomat. Erityisesti rummut korostuvat kohtalaisen paljon levyllä. Lihavat soundit huomaa erityisesti silloin, kun yhtye hidastaa ja kuulostaa hetkittäin doom metal -yhtyeeltä. Itse asiassa kaikista hitaimmissa hetkissä Shredhead onkin paras luomaan tuomionpäivänomaista synkkää jännitettä. Esimerkiksi kappaleessa ”Death is Righteous” on pahaenteinen melodia tuotu möyrimään tuhovoimaisesti hidastempoisuuden päälle. Tällainen melodioiden hyödyntäminen olisi tehnyt levystä paljon mustemman ja ilkeämmän. Malliesimerkkiä melodian käytöstä groovaavan metallin kanssa voisi yhtye katsoa esimerkiksi Devildriverin platalta ”The Last Kind Words”. Lisäksi kappaleessa ”Hallucinations” hidastempoisuus taas pelaa yhteen soundien lihavuuden kanssa nyrkiniskujen voimalla.

Shredheadin suurin ongelma on kuitenkin täydellinen persoonan puute sekä verrattuna muihin genren artisteihin että levyn sisällä eri biisien välillä. Periaatteessa kaikki on ihan hyvin: vokaalit ovat ihan hyvää tasoa, rummut tukevat hyvin iskeviä kohtia, riffit ovat kaikki B-luokan keskitasoa ja soundit ovat, jos ehkä liian lihavat, ainakin ammattimaisen kuuloiset. Välillä lättyä pyöritellessä herää yhteen ok-tason groovaavaan riffiin – vaikkapa kipaleen ”The Lie” pääriffin kohdalla – tai yhtyeen hidastempoisempaan murskaamiseen. Muuten yhtye ei silti tee mitään, mitä ei olisi tehty jo monta kertaa aikaisemmin, ja vieläpä paremmin. Perusymmärrys groovaavasta rässistä Shredheadilla on, mutta ei valitettavasti mitään omaa sen päälle.

4/10

Kappalelista:
1. Devil’s Race
2. LPBZ
3. The Lie
4. Last Words Are Lost
5. Death is Righteous
6. Hallucinations
7. Walk With the Dead
8. Can’t Be Left Alive
9. Witness Hell
10. I Hate Myself
11. I Am

https://www.facebook.com/shredheadband/

Kirjoittanut: Juri Hiltunen

Kommentoi julkaisua