Sick Of It All

Sick Of It All -vokalisti Lou Koller on kuollut

Kirjoittanut Janita Seppälä - 26.7.2026

Sick Of It All -yhtyeen perustajajäsen ja vokalisti Lou Koller, 59, on kuollut. Koller kertoi vuonna 2024 sairastavansa ruokatorven syöpää, joka oli levinnyt vatsaan. Viime vuoden keväällä Koller ehti kertoa syövän olevan poissa, mutta sairaus levisi syksyllä uudelleen.

Yhtye kertoo Instagram-tilillään Kollerin menehtymisestä:

”Ilmoitamme suuren surun saattelemana maailmanlaajuiselle hardcore-perheellemme veljemme Lou Kollerin poismenosta. Tämän menetyksen aiheuttamaa surua on mahdoton kuvailla sanoin.

Tämä vuosi olisi merkinnyt Sick Of It Allin 40-vuotisjuhlavuotta, ja Lou’n toveruus, omistautuminen ja sammumaton intohimo yhtyettä kohtaan olivat horjumattomia kaikkien näiden vuosien ajan. Menetimme rakkaan ystävän ja ikonisen keulahahmon.

Lou’lla oli ainutlaatuinen kyky nostattaa tunnelmaa konserteissamme pelkällä hymyllä ja sarkastisilla kommenteilla. Hän voitti ihmiset puolelleen kaikkialla missä esiinnyimme kulttuurista ja maanosasta riippumatta.

Tämän valtavan surun keskellä haluamme vielä kerran kiittää kaikkia, jotka lahjoittivat Lou’n hoitokuluihin perustettuun rahastoon. Teidän tukenne sai hänet tuntemaan itsensä erityiseksi ja rakastetuksi kahden viime vuoden raskaan taistelun aikana.

Nyt hänen kamppailunsa on päättynyt, ja hän voi viimein levätä rauhassa. Toivomme, että hän jollain tavalla yhä näkee ja tuntee sen valtavan myönteisen jäljen, jonka hän jätti tähän maailmaan.”

Hardcore-yhtye Sick Of It All perustettiin New Yorkissa vuonna 1986. Mukana perustamisessa oli muiden muassa Kollerin veli, Pete Koller.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy