Sick Puppies
Australialainen rockia soittava Sick Puppies saapui pitkän odotuksen jälkeen vihdoin ensimmäiselle keikalleen Suomeen, kun yhtye esiintyi Helsingin Nosturissa huhtikuun 8. päivä. Kaaoszinen toimittaja Jana Blomqvist tapasi yhtyeen jäsenet Nosturin alakerrassa illan keikan jälkeen, ja kyseli heiltä mm. juuri soitetusta keikasta sekä kiertueita koskevista tulevaisuudensuunnitelmista. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan.
Tämä on teidän ensimmäinen vierailunne Suomessa. Mitkä ovat tähänastiset mietteenne maastamme?
Shimon Moore (kitara / laulu): Valitettavasti emme ole oikeastaan muuta vielä kerinneet näkemään kuin tuon mahtavan yleisön, jolle äsken soitimme. Oli todella hienoa huomata, että he osasivat kappaleiden sanoitukset ja he antoivat edellytykset loistavalle keikalle. Joskus ihmiset eivät ole niin aktiivisia ja saattavat istua vain jossain kaukana baaritiskillä meitä katsomassa, mutta tällä kertaa ihmiset tuntuivat olevan todella hyvin mukana ja meille jäi todella hyvä fiilis keikasta. Meistä tuntui, että kaikilla keikalla olleilla oli hauskaa ja se on pääasia
Suomessa se kyllä vaatii taitoa, että saat ihmiset baarista oluen ääreltä katsomaan keikkaa, kuten te äsken teitte.
Shimon Moore: Totta kai siinä aina menee hieman aikaa että yleisö lämpenee, kuten myös tänään, mutta se vaatii bändiltä vain energistä keikkaa joka tempaisee ihmiset mukaansa. Yleensä teen niin, että jos en saa ihmisiä baarista lavan eteen katsomaan itse keikkaa, niin otan kitarani ja menen heidän luokseen baaritiskille. Joskus juon jopa heidän juomansa ja vedän heidät lavan eteen, jotta heilläkin olisi hauskaa. En ole kylläkään tätä vielä tehnyt Euroopassa, mutta Yhdysvalloissa muutamankin kerran, ja heille se tuntuu ainakin olevan ihan okei.
Tapaatteko yleensä hermoilla ennen keikkaa, kun soitatte täysin uudessa maassa täysin uudelle yleisölle?
Mainos päättyy
Shimon Moore: Emme oikeastaan. Joissakin maissa ihmiset ovat vähän varautuneempia kuin toisissa. Meidän tehtävämme on saada kaikki huoneessaolijat samaan paikkaan keikan loppuun mennessä, ja väitän että he saavat rahoilleen täyden vastineen tullessaan katsomaan meitä. Jos heillä on ollut huono päivä keikalle tullessa, ja se on sitä vielä keikan jälkeenkin, he saavat rahansa takaisin. Tähän asti niin ei ole vielä koskaan kuitenkaan käynyt. (naurua)
Wikipediassa on kaksi erilaista tarinaa siitä, mistä yhtye on saanut nimensä. Toisessa niistä puhutaan koirasta, joka olisi oksentanut studiossa olleiden kamojenne päälle. Onko tämä tarina aivan silkkaa fiktiota, vai onko siinä jotain perää?
Shimon Moore: Itseasiassa keksin koko tarinan. Kun aloitimme yhtyeen, meiltä kysyttiin aina tuota samaa kysymystä. Vastatessani siihen päivittäin, keksin lopulta vain jonkun tyhmän tarinan. Oikeasti nimemme tulee siitä, kun olin menossa tapaamaan isääni junassa ja mietiskelin samalla tuota nimeä. Kun pääsin isäni luokse, hän luki sattumalta kirjaa nimeltään Sick Puppy. Siitä se nimi siis alunperin oikeasti tuli, ja taitaa se Wikipediassakin nykyään lukea.
Wikipedia ei tietenkään koskaan ole luotettava tiedonlähde, joten sen takia asiaa kysyin. Oletteko koskaan törmänneet verkossa mihinkään outoihin huhuihin yhtyeestä?
Mainos päättyy
Emma Anzai: Näin joskus kirjoituksen jonka mukaan Mark soittaisi trumpettia.
Mark Goodwin: No niinhän minä soitankin.
Emma Anzai: Älä nyt taas laita tätä vitsiksi.
Mainos päättyy
Shimon Moore: Kuka tahansa voi soittaa trumpettia.
Mark Goodwin: No okei, en soita trumpettia oikeasti. Internetissä voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa. Ei niitä kannata liian totisesti ottaa.
Shimon Moore: En ole ainakaan itse törmännyt mihinkään huhuihin koskaan. Olen tosin joskus lukenut huhun, jonka mukaan Emma olisi seurustellut meistä jonkun kanssa, mutta se ei pidä paikkaansa. Fanimme ovat todella mukavia, ja keskustelevat yleensä kappaleiden sanoituksista verkossa. He eivät ole koskaan kirjoitelleet meistä mitään tyhmää. Ainakaan niin että siitä tietäisin. (naurua)
Shimon, olen lukenut että isäsi olisi muusikko sekä tuottaja. Pitääkö se paikkansa? Oliko hän lopulta syy, jonka takia päädyit itsekin muusikoksi?
Mainos päättyy
Shimon Moore: (naurua)… Teknisesti, kyllähän se on totta. Totta kai se oli oma päätökseni miksi itse haluan tulla, mutta hänellä oli todella laaja kokoelma eri albumeita kotonamme. Hänen kauttaan tutustuin lukuisiin erilaisiin musiikkityyleihin ja opin pitämään monista eri musiikkigenreistä. Musiikilla on siis aina ollut suuri rooli perheessämme. Isäni on tuottaja-muusikko ja isoisäni puolestaan oli jazz-muusikko.
Tykästyin musiikin kuuntelemiseen oikeastaan Silverchair-yhtyeen kautta. Emma ja minä kuuntelimme Silvechairin kappaleita ja se sai meidät molemmat haluamaan soittaa bändissä joskus. Vanhempani neuvoivat aina järjestämään myös jonkin toisen suunnitelman elämäni varalle, mikäli minusta ei olisikaan tullut muusikkoa. Mutta se on verissä, niin eipä minulla muita suunnitelmia ole koskaan ollut.
Eli sinulla ei ollut mitään toista suunnitelmaa, kun muutit Los Angelesiin ja ryhdyit muusikoksi?
Shimon Moore: Ei ollut. Vanhemmat aina haluavat lapselleen semmoisen, mutta jos oikeasti panostat täysillä muusikkona olemiseen, niin ei sinulla ole aikaa miettiä mitään muita suunnitelmia. Totta kai voit semmoista yrittää miettiä, mutta itselläni ei ainakaan siihen ollut silloin aikaa. Onneksi kaikki kääntyi kuitenkin lopulta parhain päin.
Mikä inspiroi Sick Puppiesin musiikkia eniten? Uskotko väitteeseen, että jos kuuntelet huonoa musiikkia, niin alat itsekin tekemään sellaista?
Mark Goodwin: Me kuuntelemme kaikenlaista musiikkia, mutta ei se tarkoita sitä että itse kirjoittaisit sen takia huonoa musiikkia.
Emma Anzai: Ja ensin täytyy toki määritellä, että mikä on huonoa musiikkia.
Mark Goodwin: Mielestäni musiikissa on kuitenkin kysymys omasta mielipiteestä. Ei huonoa musiikkia tavallaan voi määritellä, koska se huono musiikki voi taas jonkun korvaan olla hyvää musiikkia.
Shimon Moore: Se on totta. Omasta mielestäni olemassa on todella paskaa musiikkia, joilla on miljoonittain kuuntelijoita, ja jotka myyvät jäähalleja ja stadioneita täyteen. Musiikki on siinä mielessä hienoa, että kuuntelemalla huonoa musiikkia, voit miettiä että minkä takia et halua kirjoittaa tällaista musiikkia. Kun taas kuuntelet hyvää musiikkia, niin voit ottaa siitä ideoita omaan musiikiisi.
Mitä tulee vaikutteisiimme, meillä on oma sivusto jossa voit lukea lisää yhtyeestä sekä jäsenistä (http://www.sickpuppiesworldcrew.com). Sinne liittymällä saat mahdollisuuden keskustella yhtyeen kanssa. Laitamme sinne myös kappaleita fanejemme kuunneltavaksi, jotta saamme heiltä mielipiteitä uusista biiseistämme. Esimerkiksi ”Connect” -albumilla oli faneja, jotka halusivat kuulla enemmän Emman laulua. He kommentoivat meille rehellisesti, mitä asioita pitäisi heidän mielestään tehdä enemmän tulevaisuudessa. He ovat kuitenkin ne ihmiset, jotka musiikkiamme ostavat ja meitä tukevat.
Tuleeko Emma laulamaan enemmän myös tulevilla albumeillanne?
Emma Anzai: Uskon, että laulamiseni on ollut osa yhtyeen kehitystä. Ensimmäisellä albumilla oma roolini laulujen suhteen oli aika pieni, toisella albumilla hieman suurempi ja nyt kolmannella jälleen hieman suurempi. Katsotaan mitä fanimme tykkäävät laulustani ja sen pohjalta sitten mietimme, että laulanko tulevaisuudessa enemmän vaiko vähemmän.
Mitä asioita te perheen ja kavereiden lisäksi eniten kaipaatte Australiasta, kun olette kiertueella?
Shimon Moore: Ruokaa ehdottomasti.
Emma Anzai: Ruokaa tietenkin.
Shimon Moore: Ja säätä tietenkin. Perheen ja kavereiden lisäksi sää ja ruoka ovat ehdottomasti tärkeimpiä asioita.
Emma Anzai: Kun olet kasvanut syöden jotain tiettyjä asioita joita et saa Yhdysvalloissa ollenkaan, niin kyllähän se välillä saa kaipaamaan takaisin Australiaan.
Mark Goodwin: Kaipaan myös austalialaisia naisia.
Shimon Moore: Mitäs pidät naisista täällä Helsingissä?
Mark Goodwin: He ovat mielestäni todella kauniita.
Shimon Moore: Kyllä. Ja heiltä saa lämpimiä halauksia.
Mikä on mielestänne kaikkein turhauttavinta luomisprosessin aikana?
Shimon Moore: Tuskastuttavinta on tietenkin se, kun kirjoittamasi kappale ei ole omasta mielestäsi hyvä. Ja sitä tietenkin tapahtuu koko ajan. Hyvän kappaleen kirjoittaminen vie paljon aikaa ja energiaa. Kun kirjoitimme ”Connect” -albumia, yritimme tehdä aina yhden uuden kappaleen päivässä. Yritimme siis saada aikaiseksi viisi kappaletta viikossa, ja lepäsimme viikonloput. Kun kirjoitat kappaletta ja alat miettimään siihen kertosäettä, niin siinä vaiheessa yleensä vasta tiedät tuleeko siitä mielestäsi hyvä vai huono. Jos siitä tulee hyvä, jatkat sen loppuun, ja jos ei, niin sitten vaan jätät sen siihen. Kun tarpeeksi kauan yrität, niin saatat lopulta ylittää jopa itsesi kappaleen kanssa.
Mikä kappale on omilta albumeiltanne teille kaikista läheisin ja miksi?
Emma Anzai: Varmaankin ”Healing Now” uusimmalta ”Connect” -albumiltamme. Se on todella tunnelmaa nostattava kappale ja saa minut hyvälle tuulelle.
Mark Goodwin: Se on kyllä hyvä kappale, ja saa minutkin hyvälle tuulelle aina. Kappaleessa on todella positiivinen sanoma.
Shimon Moore: Itse pidän uusimman albumimme nimikkokappaleesta ”Connect”. Se muistuttaa minua kodistani ja perheestäni.
Onko musiikki teille ainoastaan ura?
Shimon Moore: Tähän asti kyllä, koska teemme sitä todella paljon.
Mark Goodwin: Toisaalta olemme myös ammattilaisia muuttamaan paikasta toiseen.
Emma Anzai: Mark taas vitsailee.
Shimon Moore: No kyllähän me taas liikuimme varmaan kaikilla mahdollisilla ajoneuvoilla, että pääsimme tännekin asti soittamaan. Että kaippa tuossakin on jotain perää.
Mark Goodwin: Meidän mottomme on…
Emma Anzai: …Isoja liikkeitä pienellä rahalla!
Mikä on unohtumattomin keikka, jossa olette itse olleet yleisönä?
Emma Anzai: Varmaankin Muse.
Mark Goodwin: Muse ehdottomasti. Ja Tool myös.
Shimon Moore: Tool oli kyllä loistava livenä.
Kiitoksia paljon ajastanne ja onnea tulevaisuuteen. Haluatteko te vielä lopuksi sanoa jotain suomalaisille faneillenne?
Emma Anzai: Tulkaahan keikalle! Meidän pitäisi tulla alustavien suunnitelmien mukaan takaisin syyskuussa. Olisi mukava tavata teidät kaikki uudestaan, ja myös uudet ihmiset ovat tervetulleita keikallemme!
Haastattelu: Jana Blomqvist
Valokuvat: Jana Blomqvist