Kuva: Vedran Brnjetic

Sidewalk Mafia julkaisi debyyttisinglen tulevalta levyltään

Kirjoittanut Niko Kuusela - 24.3.2023

Soulcrushers” on ensimmäinen single myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta Sidewalk Mafian täyspitkältä. Biisin soundi on tyypillistä Sidewalk Mafiaa: raskas, painostava mutta myös melodinen tuoreella otteella. Biisin teksti on tositarina bändin vokalistin kaverista, joka joutui pahojen voimien vainoamaksi, mikä maksoi melkein hänen henkensä.

Bändi kertoo: ”Ollaan tämän biisin myötä päästy siihen, miltä meidän bändin pitääkin kuulostaa, ja mitä on aiemmin vielä haettu. Tässä kaikki palaset loksahti hienosti kohdalleen! Ollaan todella fiiliksissä tästä, ja tässä on hyvä odotella loppulevyä.”

Sidewalk Mafia on helsinkiläinen metallibändi (trio), jossa on vaikutteita doom-, black- ja goottimetallista. Bändin soundi on ultraraskas ja painostava matalalle viritettyine kitaroineen soundin ollessa osittain kuitenkin myös hyvin melodinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi julkaisi viime kesänä debyyttipitkäsoittonsa ”72 Hours” italialaisen levy-yhtiön Sliptrick Recordsin kautta. Bändi palasi juuri kotiin UK-kiertueelta, jossa vastaanotto oli todella hyvää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat