Sielujen äänimaailmaa: arvostelussa Carnifexin ”Graveside Confessions” -albumi

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 5.9.2021

Yhdysvaltalainen deathcore-yhtye Carnifex julkaisi syyskuun 3. päivä kahdeksannen studioalbuminsa nimeltä “Graveside Confessions” Nuclear Blastin kautta. Bändi tarjoaa levyllä tuttua tykitystä ja käynnistää julkaisun heti sopivalla vauhdilla.

Laulaja Scott Lewis käyttää ääntään monipuolisesti, ja kun sitä on vielä tehostettu metallisella sävyllä, sopii se bändin äänimaailmaan mainiosti. Kappaleissa tahti hidastuu, jopa laahaa, ja kiihtyy tarpeeksi monipuolisesti. Siten kappaleiden menon mukana viihtyy, eivätkä ne kuulosta liian samanlaisilta. Lausunta on selkeää, joten kappaleiden pääsanoma tulee selville, vaikka sanoituksia ei lukisi. Muussa äänimaailmassa hyödynnetään monipuolisia elementtejä, kuten mekaanisia sävyjä, lasien helähdyksiä ja kitaran vingutuksia.

Juurikin kitaran vingutuksia on upotettu biiseihin hillitysti, jolloin ne toimivat hyvänä tehokeinona eivätkä käänny missään välissä itseään vastaan. Syntikat yrittävät epätoivoisesti herättää pilkahdusta harmoniasta, mutta kaaos pysyy yllä ja tunnelma on paikoin epätodellista. Voit rukoilla rauhaa sitä saamatta.

Monet kappaleet jättävät jälkeensä kaaosmaisen tunnelman, jonka vuoksi tulet janoamaan musiikkia eteenpäin. Haluat tietää kuinka pitkälle ja syvälle tahti kiihtyy.

Levy kulkee kuoleman ympärillä, ja Lewis ainakin tietää mistä laulaa. Mielenkiintoisena triviana kerrottakoon, että hän on työskennellyt ruumishuoneella. Siten hänellä on erilainen ote tuoda työssään kokemat aistit musiikkiin.

Kokonaisuudessaan tahti on kiivas, joten ehkä armosta Carnifex antaa kuulijalle väliajan seitsemännen biisin kohdalla. ”January Nights” rauhoittaa tunnelman sadepisaroilla ja puhtaalla musiikilla. Kyseinen biisi on kitaristi Cory Arfordin käsialaa, ja hän kirjoitti sen tammikuussa, koronan aiheuttaman epävarmuuden keskellä.

Lewisin äänen tueksi kiihkeys tunkeutuu myös soittimien kautta, jotka nivoutuvat yhdessä sekavan rytmikkääksi kokonaisuudeksi. Pudotukset, tempon vaihdokset, rapisevat soundit ja hetkelliset harmoniset haikeudet taustalla antavat ainakin allekirjoittaneelle aivokarkkia.

Levyä kuunnellessa voi päästä kauhuelokuvamaiseen tunnelmaan, pakokauhumaiseenkin olotilaan. ”Cursed” -kappale alkaa ja päättyy levysoittimen rahinaan, joka ei onneksi kestä liian pitkään eikä siten muutu liian kliseiseksi. Sama soittimen rahina kuuluu hetkellisesti seuraavassa ”Carry Us Away” -biisissä, edelleen hillityn pienenä maistiaisena. Siitä nousikin lempibiisini.

Toisen vahvan käynnistyksen tarjoaa ”Alive for the Last Time”, jonka varma, vauhdikas meno valitettavasti päättyy vaisusti. Eteenpäin oltiin menossa, mutta sitten päämäärä haalistuu.

Oikein antoisa levy, jota voin hyvin suositella kuolemanvakavasti.

Levyllä on KorninDead Bodies Everywhere” -coveri, jonka Carnifex on työstänyt hyvin oman soundin mukaiseksi. Mukaan on myös mahtunut Graveside-versiot bändin debyyttialbumin ”Collaborating Like Killers”, ”My Heart In Atrophy” sekä ”Slit Wrist Savior” -kappaleista.

7.5/10

 

 

“Graveside Confessions” -albumin kappalelista:

1. Graveside Confessions
2. Pray For Peace
3. Seven Souls
4. Cursed
5. Carry Us Away
6. Talk To The Dead
7. January Nights
8. Cemetery Wander
9. Countess Of Perpetual Torment
10. Dead Bodies Everywhere
11. Cold Dead Summer
12. Alive For The Last Time
13. Collaborating Like Killers (Graveside Edition)
14. My Heart In Atrophy (Graveside Edition)
15. Slit Wrist Savior (Graveside Editio