Sielun aurinko ei osoita sammumisen merkkejä – Haastattelussa Samaelin kitaristi-laulaja Vorph

Kirjoittanut Samuli Jalonen - 12.10.2017

Sveitsiläinen Samael on yksi niistä bändeistä, joiden äänimaailmaa voi varauksetta kutsua hyvin omaperäiseksi ja tunnistettavaksi. Bändin ensimmäiset levyt kallistuivat mustemman metallin pariin, mutta sittemmin bändi on muuttanut suuntaansa yhä enemmän industrial- ja konemusiikin pariin. Kulminaatiopisteenä voidaan pitää bändin 10 vuotta sitten ilmestynyttä ”Solar Soul” -albumia. Edellisestä levystä, ”Lux Mundista”, on kulunut kuusi vuotta, ja uutta levyä on odotettu fanien keskuudessa innolla. Uuden levyn, ”Hegemonyn” tiimoilta Kaaoszine otti yhteyttä levyn kitaristi-laulaja Vorphiin ja kyseli, miksi levyn tekeminen vei näinkin kauan, ja miten mies suhtautuu edellä mainittuun ”Solar Soul” -levyyn kymmenen vuotta myöhemmin.

Morjensta Vorph! Mitenkäs asiat sujuvat bändin ja itsesi osalta?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vorph: Hyvin, erittäin hyvin. Uusi albumi on viimeistelty, ja olemme käyttäneet paljon aikaa albumin työstämiseen, joten on upeaa, että fanit pääsevät nauttimaan siitä. Meillä on uusi levy-yhtiö, jonka kanssa asiat sujuvat mallikkaasti, joten asiat rullaavat mielestäni varsin hyvin.

Bändin tuoreimman albumin, ”Hegemonyn” julkaisupäivä on 13.10.2017. Millä tavoin kuvailisit albumia faneille, ja millaisena itse näet albumin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vorph: Rehellisesti sanottuna, annan mieluummin heidän päättää mielipiteensä albumista itse, mutta jo muutaman vuoden ajan olemme yrittäneet keskittyä asioihin, jotka ovat meistä tärkeitä. Joskus aikanaan olemme kokeilleet joitain uusia juttuja, kuten jo ”Solar Soulilla”, jossa koetimme juttuja, jotka mielestämme ovat hyvin lähellä sitä, miltä haluamme ja olemme aina halunneet kuulostaa. Esimerkiksi ”Lux Mundi” aiheutti vahvan tunteen, että olemme ikään kuin viimeistelleet soundimme, jota olemme rakentaneet koko uramme, ja siltä fiilikseltä lähdimme rakentamaan tätä albumia. Joten mikäli ihmiset ovat nauttineet musiikistamme tähän asti, he nauttivat tästäkin. Tämä ei silti ole nostalginen albumi, vaan pikemminkin askel eteenpäin, jossa on mukana kaikkea mikä on ollut hyvää ja toimivaa aiemmin, ja mukaan on tullut asioita, jotka kokonaisuutena parantavat pakettia.

Olette olleet useita vuosia Nuclear Blastin tallissa, mutta tälle levylle olette päätyneet vaihtamaan Napalm Recordsiin. Mistä syystä vaihdos tapahtui?

Vorph: Nuclear Blast on loistava levy-yhtiö, meillä on ollut heidän kanssaan 3 albumin sopimus. Meillä oli mahdollisuus jatkaa heidän kanssaan, mutta he ovat niin iso yhtiö, ettei heillä ole mielestäni tarpeeksi aikaa jokaiselle bändille. Halusimme, että uutta levyä promottaisiin kauemmin kuin minimissään 1-2 viikkoa, joka tuntuu olevan normaali aika isoilla yhtiöillä. Napalm Records kertoi meille, että he haluaisivat toimia julkaisijana, ja voin kertoa, ettei meitä ole koskaan tuettu yhtä paljon levy-yhtiön puolelta. Me olemme olleet tässä bisneksessä jo hyvin kauan, joten voidaan sanoa, että olemme nähneet kaikenlaista.

Kenties joskus pienempi levy-yhtiö on parempi, koska kuten sanoit, heillä on ehkä enemmän aikaa keskittyä jokaiseen bändiin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vorph: Niin, mutta jos olet toisaalta pieni bändi, sinulla on myös vaikeuksia päästä esimerkiksi Nuclearille, koska he harvoin signaavat uusia bändejä. Me olemme toisaalta vanha bändi, eikä meidän tarvitse enää todistella kenellekään mitään. Halusimme vain, että levy-yhtiö promoaa albumia tarpeeksi kauan ja suurella innolla, joten Napalm Records nousevana ja kasvavana levy-yhtiönä sopii hyvin meidän tarpeisiimme.

Palatakseni takaisin uuteen albumiinne, miten kuvaisit levyn luomisprosessia, joka on ollut melkoisen pitkä, ja jonka aikana on tapahtunut muun muassa muutoksia kokoonpanossa, entisen basistinne Mas:in lähdettyä ja Dropin korvattua hänet bändissä?

Vorph: Prosessi ei rehellisesti sanottuna ollut kovin erilainen verrattuna viimeiseen 6-7 levyymme. Xy teki kaiken musiikin jälleen itse, minä kirjoitin sanoitukset. Rehellisesti sanottuna albumi oli valmis nauhoitettavaksi jo 2013, mutta juuri tällöin Xy sai tarjouksen työstää erästä suurta musiikkiprojektia kaupungille, josta olemme kotoisin, ja hän oli jo kauan haaveillut, että saisi työstää musiikkia ihan oikean orkesterin kanssa. Tämä projekti vei vuoden hänen aikaansa. Tämä aiheutti luonnollisesti suuren loven aikatauluumme, ja tämän jälkeen, kun palasimme levyn pariin, kesti hetken, että saimme mielemme takaisin musiikin pariin. Oli kuitenkin hienoa, että Xy sai työstää spektaakkelin orkesterin kanssa, koska sen myötä saimme toki myös uusia ideoita levyn parissa työskentelyä varten.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ja kuten sanoitkin, basistimme Mas lähti bändistä ja Drop korvasi hänet. Emme halunneet heti syöksyä nauhoitusprosessiin, joten päätimme tehdä keikkoja ennen nauhoituksia, ja buukkasimme muutamia keikkoja ”Ceremony of Opposites” -levyn 20v-juhlavuoden tiimoilta, muutama keikka Kanadassa ja Sveitsissä. Tämän jälkeen keikkatarjouksia alkoi sataa, ja näin kului lähes kaksi vuotta. Kaikki nämä asiat estivät meitä menemästä studioon ja viimeistelemästä albumia. Tämän jälkeen meillä oli vielä levy-yhtiön valinta. Kaikki tämä vei kuutisen vuotta, ja nyt olemme tässä, valmiina julkaisemaan uuden albumimme!

Huolettiko teitä missään vaiheessa, että aikaa kuluisi niin paljon, ettei uudelle levylle olisi kysyntää? Nykyään kun levyjen julkaisuväli on yleensä noin 2-3 vuotta?

Vorph: Meitä ei suuremmin huolettanut ajan kulu, koska meillä on kuitenkin yli 150 kappaletta joita soittaa livenä. Meidän ei ole siis pakko tehdä uutta materiaalia vain siksi, jotta keikkoihin saataisiin vaihtelua. Tietysti on tärkeää julkaista uuttakin musiikkia, että keikkailu olisi meille kiinnostavampaa, mutta ajan kuluminen ei ollut tarkoituksellista tällä kertaa, niin vain kävi. Vaikuttaa silti siltä, ettei meitä ole unohdettu tässä välissä, ja materiaalin kannalta olisimme voineet julkaista tässä ajassa vaikka kaksikin albumia, mutta ehkä pärjäämme yhdellä!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin nimi tarkoittaa vapaasti käännettynä ”Poliittista Johtamista”, ja samankaltainen fiilis tulee myös levyn kansikuvasta. Mistä olet saaneet inspiraation levyn sanoituksiin?

Vorph: Levyllä ei varsinaisesti ole yhtenäistä teemaa tai punaista lankaa. Lyyrisesti ajatellenkin kappaleet ovat erilaisia, ”Rite of Renewal” tai ”Land of the Living” esimerkiksi eivät suoranaisesti käsittele mainitsemaasi aihetta, mutta ne kertovat elämän kiertokulusta ja sen vaiheista. En näe, että albumilla siis olisi varsinaista teemaa, mutta kenties kappaleet jollain tasolla jonkun muun mielestä voivat nivoutua yhteen. Tässä vaiheessa olen liian lähellä kappaleita nähdäkseni sen, vaikka kappaleet ovat toki olleet valmiina jo kauan.

Sanoitusten suhteen on huvittavaa, että usein minulla menee vuosia, ennen kuin itse tajuan teemoja ja punaisia lankoja omissa sanoituksissani, joista fanit ovat puhuneet jo vuosia. Saatan yhtäkkiä tajuta, että ”Perhana, he ovat oikeassa, nämä kertovat tavallaan kyseisestä aiheesta!”

Katsoessani albumin kantta, huomasin myös, että teillä on käytössä uusi logo.

Vorph: Kyllä, olet aivan oikeassa. Vaikka olemmekin käyttäneet tuota logoa jo noin kolme vuotta, tämä on ensimmäinen levy, jonka kannessa se on. Meillähän on ollut useampi logo vuosien varrella. Ensimmäinen sekavahko logomme noin kolmella albumilla, ja sitten vuosikausien ajan emme käyttäneet logoa ollenkaan, nimemme oli vain kirjoitettu ”jotenkin”. ”Lux Mundin” jälkeen halusin, että meillä olisi taas tunnistettava logo. Halusimme siitä tietyn tyylisen, joka kuvaa nykyistä bändiä sen nykytilassa, ja mielestämme siinä onnistuimmekin.

Kuten varmasti tiedätkin, joistain kappaleista tulee luonnostaan loistavia livebiisejä. Mitkä biisit uudella levyllä vaikuttavat siltä, että niistä voisi tulla todella mielestäsi kovia livekappaleita?

Vorph: Tiedätkös, on täysin mahdotonta ennustaa näitä juttuja. Toisinaan voit olla täysin varma, että tämä biisi potkii perseelle ja kovaa, muttet saa kuitenkaan toivomaasi reaktiota yleisöltä. Biiseistä joita olemme soittaneet, eli ”Rite of Renewalia” ja ”Angel of Wrathia”, molemmat noista toimivat loistavasti. Nyt tovi sitten soitimme ”Black Supremacya” livenä, ja mielestäni myös tämä kappale toimi loistavasti sekä minun että yleisön mielestä, eli ainakin kolme kappaletta toimivat varmasti livenä!

Muistan aikoinaan, kun ”Solar Soul” ilmestyi, ja siellä oli kappale nimeltään ”Ave!”, josta olin täysin varma, että se murskaa kaiken ja toimii upeasti livenä, mutta jostain syystä emme saaneet sitä koskaan toimimaan. En halua sanoa, että se on liian raskas, koska eihän sellaista olekaan, mutta jostain syystä se ei toiminut livenä kovinkaan hyvin, eikä lunastanut odotuksiani sillä saralla, vaikka se onkin biisinä upea.

Levyltä lohkaistiin useampi kappale etukäteen, “Angel of Wrath” ja “Red Planet”, ja nyt viimeisimpänä “Black Supremacy”. Miksi juuri nämä kappaleet valittiin julkaistavaksi etukäteen?

Vorph: `”Angel of Wrath” oli meidän valitsemamme kappale, jolla halusimme esitellä albumia, koska se oli mielestämme toimiva kappale, ja edusti hyvin sitä miltä levy kuulostaa. Siinä on perinteinen Samael -tuntuma, ainakin minun mielestäni. ”Red Planet” taas oli levy-yhtiön valinta, mielestäni he olisivat voineet valita minkä kappaleen tahansa ja se olisi kelvannut minulle, koska mielestäni kaikki kappaleet ovat hyviä, mutta he nyt sattuivat valitsemaan sen. Lopuksi me vielä valitsimme ”Black Supremacyn” ihan vain villikorttina, sen valintaan ei oikeastaan ollut erikoisempaa syytä kuin se, että meidän täytyi valita vielä yksi kappale.

Keikkarintamalla teillä on luvassa muutama keikka loppuvuodelle. Onko keikkoja luvassa lisää vasta ensi vuoden puolella? Tietysti lukijoita varmasti kiinnostaa, oletteko tulossa lähiaikoina keikalle Suomeen?

Vorph: Me haluaisimme tulla Suomeen piakkoin! Mutta noin yleisesti ottaen, me soitamme tänä vuonna vain nuo muutamat keikat, ja tuskin enempää. Säästämme paukkuja ensi vuoteen, jolloin luultavasti kierrämme enemmän albumin tiimoilta. Mitään ei ole vielä päätetty, ja siksi en oikein voi vastata kysymykseesi, koska en rehellisesti sanottuna tiedä, eikä mitään ole vielä paperilla.

Edellisestä Suomen-keikastanne onkin jo muutama vuosi, ette ole kaiketi soittaneet Suomessa vuoden 2014 jälkeen, jolloin esiinnyitte Jalometalli -festivaalilla Oulussa.

Emme ole soittaneet Suomessa kovinkaan montaa keikkaa, taisimme soittaa ensimmäisen kerran siellä -96 Moonspellin ja Rotting Christin kanssa. Olemme soittaneet kaiketi vain noin neljä kertaa Suomessa, ja viime kerta taisi olla mainitsemasi Jalometalli vuonna 2014. Syy tähän on se, että pohjoismaat ovat aina hieman vaikeita yhdistää kiertueisiin logistisesti ajatellen. Toivon tietysti, että meidät pyydetään sinne keikalle, koska sehän on suunnittelun lähtökohta, että joku haluaa meidän soittavan siellä!

Bändit koittavat nykyään keksiä mitä erikoisimpia myyntiartikkeleita, viime vuosina esimerkiksi oluet ja nyt viime aikoina kahvit ovat olleet suosiossa. Mikä mielestäsi voisi olla seuraava suuri hittituote bändien myyntivalikoimissa?

Vorph: Huumeet tietty! En tiedä itse asiassa, kannabistuotteet myisivät taatusti, jos ne olisivat laillisia. Siksi kaikki kai myyvät alkoholia, koska se on sentään laillinen päihde. Meilläkin oli omaa viiniä aikanaan, mutta sen myynti on vaikeaa, koska emme esimerkiksi voineet myydä USA:han laillisten seikkojen vuoksi. Mutta vastatakseni kysymykseesi, en todellakaan tiedä, mutta jos kaikki koittavat myydä nyt kahvia, niin kenties meidän pitäisi myydä teetä.

Se olisi itse asiassa tuore idea, en muista, että yksikään bändi olisi myynyt moista.

Vorph: Siinä tapauksessa tätä on syytä harkita, jotain joka sopisi laulajille, jotta voisin itsekin hyödyntää sitä.

Olemme useaan kertaan haastattelun aikana puhuneet vuonna 2017 ilmestyneestä ”Solar Soul” -levystänne, ja levystä on nyt 10 vuotta. Millaisena näet tuon albumin tänä päivänä, verrattuna siihen miten näit sen 10 vuotta sitten?

Vorph: Pidän siitä yhä, se on mielestäni tärkeimpiä albumeitamme, koska se tavallaan ohjasi meidät polulle jolla olemme yhä. Jokainen albumi on tuonut meille uusia elementtejä ja olemme jatkuvasti kehittyneet, mutta ”Solar Soul” oli oikeastaan kulminaatiopiste kaikelle sille, mitä olemme keränneet matkan varrella; rumpukoneet, syntetisaattorit ja elektronisesta musiikista lainaamamme temput. ”Solar Soulin” kohdalla meille oli selvää, että olimme löytäneet oman soundimme, jota kehitimme vielä eteenpäin ”Lux Mundilla”.

Oikein paljon kiitoksia ajastasi ja onnea tuleviin pyrkimyksiinne! Mikäli haluat tähän loppuun sanoa jotain haastattelua lukeville faneille, sana on vapaa!

Vorph: Ilo oli minun puolellani! Toivon, että fanit tutustuvat albumiin ja toivottavasti pitävät siitä! Toivon myös, että voimme piakkoin saapua keikalle Suomeen, jolloin voimme kokeilla miten yleisö siellä reagoi uusiin kappaleisiimme livenä!

Samael Facebookissa

Luetuimmat

Uusimmat