Sielunkysymyksiä ja syntikkasooloja – arviossa Chalice of Sinin power metal -debyytti

Kirjoittanut Heidi Mikkonen - 18.8.2021

Tunnetuista syistä peruutettujen keikkojen ja kiertueiden johdosta muusikoille siunaantunut ylimääräinen vapaa-aika on synnyttänyt metallikentällä huomattavan määrän paitsi uusia julkaisuja vakiintuneilta yhtyeiltä, myös aivan tuoreita kokoonpanoja. Chalice of Sin on yksi näistä uusista projekteista, jotka yrittävät parhaillaan päästä julkaisukantaan ja vieläpä saada nimeään tunnetuksi kaiken tämänhetkisen uuden musiikin tarjonnan keskellä. Frontiers Records -levy-yhtiön – joka on tämän kesän aikana ehtinyt tuottaa jo useamman vastaavan projektijulkaisun – siipien suojassa tehty eponyymi esikoisalbumi on yhdentoista kappaleen kattaus melodista metallia, joka ajoittain sovittaa ylleen power-etuliitettä kuin hevari hupparia viileässä kesäillassa. Tuloksena on kelpo sävelmiä, joilla yhtye voi hyvinkin saada jalansijaa raskaan musiikin ystävien joukossa, mikäli sana vain kiirii vastaanottavaisiin korviin.

Nelijäsenistä kokoonpanoa tähdittää massasta erottuvalla sirkkeliäänellä varustettu vokalisti Wade Black, joka on urallaan vaikuttanut sen seitsemässätoista yhtyeessä, merkittävimpinä kenties Crimson Glory ja Lucian Blaque. ”Chalice of Sin” on mollivoittoinen albumi, jolla on sopivasti vaihtelua mielenkiinnon ylläpitämiseksi, ja jonka äänimaailmassa ei ole moittimista sen kummemmin kuin erityistä ylistettävääkään. Kosketinsoittimet ovat tärkeässä roolissa sekä tunnelmanluojina, melodioiden pääasiallisina esittäjinä, että soolorintamalla tilaa saavina kitaran kilpailijoinakin. Kyseisestä instrumentista vastaa myös basson varressa hääräävä Alessandro Del Vecchio, joka on soittajan tuplatyösarkansa lisäksi merkitty levyn tuottajaksi sekä ensisijaiseksi biisinkirjoittajaksi. Projektia lienee siis paikallaan luonnehtia italialaisvetoiseksi muutoinkin kuin taustalla häämöttävän levy-yhtiön osalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Enimmäkseen varsin voimametallisen kappalemateriaalin seassa kolmosraita ”Whisky” erottuu selkeän hard rock -pohjaisena tamppauksena, jossa on hyvien juomalaulujen perinteiden mukaisesti ripaus huumoria mukana. Nopean ja jokseenkin pahaenteisen kosketinmelodian hallitsema ”Ashes Of The Black Rose” voisi olla Sonata Arctican tuotantoa, ”The Fight” puolestaan Sabatonia. Tokihan levylle yksi slovarikin on mahtunut: ”Through The Eyes Of A Child” ei ole sävellyksenä huono, mutta sanoitukset tallaavat hieman liian kliseisiä ja mitäänsanomattomia rauhaa-ja-rakkautta-maailmanparannusviisujen polkuja. Albumin parasta laitaa edustavat kokonaisuuden avaava nimikappale sekä loppupuolella kuultava ”I Stand”, joissa molemmissa on tarttumapintaa kuin kärpäspaperissa. Jälkimmäinen on, kenties hieman yllättäen, vahva kannanotto eläinten oikeuksien puolesta salametsästystä ja turhaa teurastusta vastaan. Lyyrinen sisältö tarjoillaan yksinkertaisuudessaan vaikuttavan kertosäkeen ja luihua tunnelmaa ilmentävien säkeistöjen muodossa, nostetaanpa välikkeessä hetkeksi tempoakin viestin perille viemiseksi.

Sanoitusten aiheet vaihtelevat edellä mainituista alkoholijuomien ja eläinoikeuksien teemoista keikkamuusikon elämäntyyliin ja historiallisiin soturiveljeskuntiin. Kiinnostavasti albumilla kuullaan lukuisia viittauksia kristinuskon symboliikkaan ja teologisiin kysymyksiin. Epämääräisen hyvän ja pahan välisen taistelun ohella puhutaan sielusta, synnistä ja ihmeistä, ihmisestä jumalan peilikuvana ja paholaisen ikuisten turmeluyritysten kohteena, sekä spekuloidaan kuolemanjälkeisellä elämällä. ”Chalice Of Sin”, ”Miracle”, ”Sacred Shrine” ja ”Ashes Of The Black Rose” käsittelevät hengellisyyttä kuitenkin sellaisin sanankääntein, että ne on ei-uskonnollisen kuuntelijankin helppo sulattaa, vaikka makuelämys olisikin ensi alkuun hieman vieras. Kristillisten vertauskuvien alla sykkii humaani sydän, ja sekalaisesta aihekirjostaan huolimatta levy tuntuu kokonaisuutena välittävän hauskanpidon, periksiantamattomuuden, henkisen kasvun sekä ihmisten- ja lajienvälisen harmonisen yhdessäelon arvoja. Väkivaltaisemmat kostofantasiat kappaleissa ”The Fight” ja ”Nightmare” on toki oikeutettu sankarien kaltoinkohdellulla asemalla ja sillä, että piestävillä pahiksilla on synninteon mustaksi mädättämät sydämet – kuinkas muutenkaan.