Joskus noin kaksi vuosikymmentä sitten kuullessani Sigh:sta ensimmäisen kerran, oli ensireaktiot melkoisen hämmentyneitä. Tuohon aikaan ei todellakaan ollut mitenkään normaalia saada kuultavakseen black- tai ylipäätänsä mitään metallia Japanista asti, vaan etenkin black metal eli ja hengitti vahvasti lähinnä pohjoismaissa sekä maksimissaan Puolassa, Kreikassa sekä Saksassa. Mutta koska yhtyeen debyytinkin julkaisi edesmenneen Mayhem-kitaristi Euronymouksen perustama levy-yhtiö Deathlike Silence Productions, niin pakkohan tässä nousevan auringon maasta tulevassa yhtyeessä oli jotain olla. Luulen, että tuo levy-yhtiön valinta auttoi myös yhtyettä saamaan tuolloin jalansijaa genressä, jossa ”black metal oli niin vitun kylmää ja pimeää, ettei sitä vaan voinut soittaa muuten kuin maskit päällä ja tuhat kiloa rautaa päällä keskellä saatanallisen synkkää ja helvetin pohjoista talvimetsää”.

Sighin vuonna 1993 julkaistu debyyttialbumi ”Scorn Defeat” oli yhtyeen black metallisin albumi, mutta jo tuolla levyllä yhtye antoi osviittaa siitä mitä tuleman pitää, yhdistellen black metalliinsa avantgarde-elementtejä. Sittemmin yhtye on kulkenut albumi albumilta aina vain kauemmaksi black metal-juuristaan ja nyt julkaistavalla kymmenennellä albumillaan ”Graveward”, on viimeistään juuret revitty jo maasta irti.

”Graveward” on jopa Sighin mittakaavalla äärimmäisen monimuotoinen ja hämmentävä teos. Samalla se on yhtyeen edellisiin tuotoksiin verrattuna selkeästi massiivisempi, eikä lainkaan niin rauhallinen mitä esimerkiksi yhtyeen edellinen albumi, kolme vuotta sitten julkaistu ”In Somniphobia”, oli. Tätä massiivista spektaakkelia on otettu täydentämään lukuisia vierailevia vokalisteja, kuten mm. Matthew Heafy (Trivium), Fred Leclercq (DragonForce), Niklas Kvarforth (Shining), Sakis Tolis (Rotting Christ) sekä Metatron (The Meads Of Asphodel).

Kauhutematiikkaa, black metallia, avantgardea, sinfonisia elementtejä, metallin eri alalajikkeita sekä runsaasti ei-metallisia vivahteita tarjoileva “Graveward” voisi helpostikin hajota omaan mahdottomuuteensa. Mutta niin hullulta kuin itse levy kuulostaakin, kuulostaa myös hullulta fakta, että albumi on helposti lähestyttävä ja heti ensi kuunteluista lähtien koukuttava teos. Vaikka Mirai Kawashiman ja kumppaneiden leikittely aina jazz-rytmeistä hämyisiin blues-hetkiin yhdistettynä hetkittäin ihan brutaaliksi black metalliksi äityväksi paahtamiseksi kuulostaa ajatuksena sekopäiseltä, niin silti jokainen elementti levyllä kuulostaa niin luonnolliselta ja oikeassa paikassa olevalta, että albumi on monimutkaisuudestaan huolimatta linjakas, sulava ja ehjä kokonaisuus.

Pienenä miinuksena levystä täytyy mainita vierailevien vokalistien periaatteellinen hyödyttömyys. Ilman varmaa faktaa – mitä ei promokappaleen mukana ollut saatavissa – levyltä on kovin hankala tuoda esille, missä kappaleessa kukin vieraileva artisti itse asiassa vierailee. Matthew Heafyn (Trivium) äänen olen tunnistavinani kappaleesta ”Out of the Grave”, muiden kohdalla en lähde ilman tarkempaa tietoa edes arvailemaan. Näitä vierailevia laulajia ei vaan yksinkertaisesti tuoda levyllä tarpeeksi esille, jotta ymmärtäisin niiden käytön tarpeellisuuden levyn kokonaisuuden kannalta. Tämä koskee etenkin ”black metal”-kärinää käyttäviä laulajia.

Joka tapauksessa Japanin metallimusiikin ehdoton kärkinimi lunasti tällä albumilla kaikki odotukset, mitä siihen kohdistin ja jopa enemmänkin. ”Graveward” sijoittuu vuonna 2015 julkaistuista metallialbumeista omalla listallani tällä hetkellä helposti Top5:seen.

9½/10

Kappalelista:
01. Kaedit Nos Pestis
02. Graveward
03. The Tombfiller
04. The Forlorn
05. The Molesters of My Soul
06. Out of the Grave
07. The Trial by the Dead
08. The Casketburner
09. A Messenger from Tomorrow
10. Dwellers in a Dream

Sigh facebookissa

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy