Signlane – DEMo

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.9.2012

2011 perustettu Signlane on neljän miehen rockbändi, jonka debyyttituotosta tässä nyt arvostellaan. ”DEMo” sisältää kaksi tunnelmoivaa rockbiisiä.

Signlane luottaa musiikissaan persoonalliseen vokalistiinsa, joka on pääosissa biiseissä. Kappaleet ovat suhteellisen rauhallisia ralleja, joissa on tarttuva kertosäe ja simppelit sävelkulut. Bändin musiikkia voisi kutsua ”aikuisrockiksi”, sillä muutamaa repäisyä lukuun ottamatta meno pysyy sopivan turvallisena. Kitarointi on rauhallista ja riffit ihan tarttuvia.

Tuotantopuoli on laadukasta, ja vokalistin hiukan erikoinen lauluääni pääsee oikeuksiinsa. Bändin tuotanto tuo jossain määrin mieleen Queens Of The Stone Agen rauhallisimmat biisit. Kappalerakenteet eivät ole sen erikoisempia, mutta tämäntyylisessä musiikissa se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”DEMoa” kuunnellessa on koko ajan sellainen olo, että on vasta kuullut biisit jossain muualla. Tämä tuskin on mahdollista, mutta kappaleet ovat jotenkin tutun kuuloisia. Sinänsä omaperäisyydestä ei voi pisteitä antaa, mutta kyllähän tämä on ihan valmista ”radiomatskua” eikä pahemmin ärsytä. Ihan kelpo debyyttidemo, mutta tulevaisuutta ajatellessa toivoisin hitusen omaperäisyyttä ja jopa räväkkyyttä biiseihin.

7/10

Kappalelista:
01. Can`t Make A Sound
02. I Met God

http://soundcloud.com/signlane

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat