”Mikä on laihialaisten kesäkeitto?” kuuluu erään laihialaisvitsin alku. Laihian maanlaajuinen tunnistettavuus pohjautuneekin lähinnä Toivo Kärjen musisointiin ja ”Suomen Skotlannin” legendaarisesta nuukuudesta kertoviin puujalkavitseihin.

Be Silent koostuu neljästä 90-luvun taitteen (kiistellysti) huonommalla puolella syntyneestä laihialaisnuorukaisesta. Nimettömänä kulkeva, kolmesta kappaleesta koostuva orkesterin debyytti- EP nousi omaan tutkaani kuin vahingossa, ja mikä oleellisempaa, myös pysyi siellä.

Kyseessä ei ole mestarillinen, tajunnan räjäyttävä tuote, vaan ennemmin kaukana siitä. Lätyltä paistaa selkeästi läpi orkesterin nuoruus ja kokemattomuus. EP on äänimaailmaltaan hyvin tyypillinen esikoinen: miksaus on ohutta, ja rummut jäävät metallisen kuuloisiksi. Itse asiassa kitarat, rummut, basso ja vokaalit kaipaavat kaikki lisää lihaa luidensa ympärille. Laulajan ääni painuu liian usein taustaan – ja jopa taustan taakse. Äänenlaatu kappaleiden välilläkin on hyvin vaihteleva.

Debyytillä tämä kaikki kuitenkin sallitaan. Tässä vaiheessa tärkeämpää on puhua siitä, miksi bändi pysyi tutkassani: syynä oli orkesterin potentiaali. Bändi ottaa selkeästi inspiraationsa esimerkiksi All That Remainsin ja Bullet For My Valentinen kaltaisista yhtyeistä. Kappaleiden rakenne, äänimaailma ja vokalisointi muistuttavat kaikki suurta suosiota nauttivien melodisten metalcore-pumppujen tuotantoa. Tarttuvuutta ja menevyyttä siis löytyy, vaikka innovaatioista joudutaankin tinkimään.

Tässä on puolensa. Yleisö tälle musiikille on jo olemassa, siitä riittänee todisteeksi menestyneiden genrekumppaneiden määrä, joista jo mainitut ovat vain muutamia esimerkkejä. Haasteena on luonnollisesti kilpailu ja massasta erottuminen. EP:n kolme kappaletta ovat kaikki keskenään riittävän erilaisia, mutta eroavatko ne riittävästi Bullet For My Valentinesta? Tämän genren sisällä keskiverto ei riitä, ja vaikka orkesterin soitto- sekä sävellystaidot ovat selkeästi hyvät, nyt kaivataan uskallusta vielä rankempaan kokeellisuuteen. Tai jos orkesteri on tyytyväinen geneerisen metalcoren parissa, musiikin täytyy jatkossa erottua genrekumppaneistaan puhtaasti teknisen pätevyyden avulla. Kappaleiden täytyy olla puhdasta timanttia, kaikki muu tulee katoamaan massan keskelle.

Mikä on oma veikkaukseni orkesterin tulevaisuudesta? Paljon tunteja treenikämpällä, kirjoituspöydän äärellä ja studiossa, ja ensimmäisellä kokopitkällä voidaan kuulla seuraavaa suosittua suomalaista metallipumppua. Jos työtunneista luistetaan, hukkuu orkesteri turvonneen genren sekaan.

Ja vastaus vitsiin? Kuumaa vettä kukkalautasella. Heh.

6/10

1. Guilty
2. Long Lost Love
3. The Real Side of Me

Kirjoittanut: Pekka Nyrhinen