Silentiumin ”Motiva” pursuaa melodisuutta ja harmoniaa

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 18.9.2020

Vuonna 1995 perustettu Silentium on kulkenut pitkän ja vaiherikkaan matkan. Suomalaisyhtyeen 25-vuotiseen uraan mahtuu niin jäsenistön vaihdoksia, hiljaiseloa kuin albumien julkaisuja. Ensimmäinen demo, EP kuin debyyttialbumikin näkivät päivänvalon ennen vuosituhannen vaihdetta. Seuraavat neljä pitkäsoittoa julkaistiin tasaiseen tahtiin vuosina 2001, 2003, 2006 ja 2009. Tämän jälkeen kului reilut kymmenen vuotta ennen kuin Silentium julkaisi kuudennen albuminsa. Elokuun lopussa ”Motiva” tuli koko maailman kuunneltavaksi.

Vaikka Silentiumin alkuperäisestä kokoonpanosta ei ole enää jäljellä kuin Juha Lehtioksa sekä Sami Boman, voi ”Motiva”-albumia kuunnellessa huomata, että kaksikko on saanut ympärilleen pätevän joukon muusikoita. Vokalisti Riina Rinkisen heleä ääni istuu mutkattomasti osaksi Silentiumin harmonista ja progressiivista äänimaisemaa. Vastaavasti kitaristit Aapeli Kivimäki ja Juha Lehtioksa pitävät huolen siitä, että yhtyeen soundi on kitaravetoista. ”Motiva”-albumin perusteella se onkin yksi Silentiumin tavaramerkeistä.

Vajaan tunnin mittainen ”Motiva” on mutkaton matka melodiseen ja sinfoniseen metaliin. Kappaleiden äänimaisemat ovat hyvin melodisia ja paikoitellen harmonisia, jotka kuljettavat kuuntelijaa lempeästi. Sävellysten pituudet vaihtelevat neljän minuutin kestosta aina yli yhteentoista minuuttiin, mutta on huomionarvoista, kuinka vaivattomasti levy silti etenee. Silentium on onnistunut sävellystyössään hyvin, sillä edes albumin pisimmät kappaleet ”Vortex” ja ”Tide”, eivät ala kuulostaa itseään toistavilta, vaan tarjoavat kuuntelijalle aina vain lisää. Näin ollen onkin mukava huomata, ettei Silentium ole luonut pitkäkestoisia kappaleita vain pitkäkestoisuuden vuoksi, vaan siksi, että se palvelee albumikokonaisuutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Motiva” on harkitun ja sulavan kuuloinen albumi, joka ei jää polkemaan paikallaan. Monet kappaleista kytevät aluksi, mutta roihahtavat kunnolla parin kuuntelukerran jälkeen. Omiksi suosikeiksini pitkäsoitolta nousevat mukaansa tempaava ”Unchained”, progressiivinen ”Vortex” ja teatraalinen ”Tide”. Silentiumin kuudes pitkäsoitto on taidokas albumi, joka näyttää sen, että yhtye kulkee rohkeasti omalla polullaan.