”Sillä ei ole väliä mikä myy. Sillä on, mihin rahasi käytät.” – Klassikkoarvostelussa Fugazin 30 vuotta täyttävä ”Repeater”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 19.4.2020

Ian MacKaye on kautta aikain merkittävimpiä Yhdysvaltain itärannikon DIY-hardcoren hahmoja. Mies tunnetaan 1980-luvun Washington D.C. -hardcoren legenda Minor Threatin sekä lyhytikäiseksi jääneen Embracen keulahahmona. MacKayen CV:een kuului myös vokalistin rooli Ministryn, Lardin, 1000 Homo DJs’in ja Revolting Cocksin Al Jourgensenin Pailhead-projektiyhtyeessä. Monitoimimiehen roolilla viskattu D.C.-punkkari on lisäksi legendaarisen Dischord-levy-yhtiön perustaja ja puuhamies. McKaye perusti post-hardcorea ja noise rockia sekoittelevan Fugazin Washington D.C. -hardcore punk-skeneen kuuluneiden soittajien kesken vuonna 1986. Nimenä Fugazi on lyhenne Yhdysvaltain armeijan Vietnamin sodan veteraanien käyttämästä epäonnisesta tapahtumasarjasta siitä, miten altistaa itsensä tykin ruoaksi, saada kuula kalloonsa ja maalliset jäämistönsä ruumispussin sisällöksi: ”Fucked Up, Got Ambushed & Zipped In”.

Yhtyeen jäsenistön toiminnan eetokseen kuuluivat merkittävänä osana vahvasti straight edge -kulttuurin asenne, kulutustottumukset ja DIY-periaate. Yhtye ei myöskään antanut haastatteluja lehdistölle, jonka sivuilla vilahteli tupakka- ja alkoholituotteiden mainoksia. Minor Threatin jälkeisten bändikokeilujen tuloksena MacKaye oli kyllästynyt keskittymään bändiyksikön primäärisyyteen. Tämä epäkohta korostui etenkin Ianin yhdessä entisten S.O.A.– ja veljensä Alec MacKayen entisen bändin Faithin jäsenten kanssa vuonna 1985 perustamassaan, mutta ainoastaan 8 kuukautta perustamisensa jälkeen hajonneessa Embracessa. MacKaye ei halunnut bändiä, jossa on ”x verran hahmoja hengaamassa mukana”. Sen sijaan hän halusi tehdä musiikkia ja keskittyä sen tekemiseen sadan prosentin teholla, olipa miehistö sitten millainen tahansa. Kyseisen ajatuksen pohjalta MacKaye alkoi kasata ympärilleen pirtaan sopivia punk-muusikoita D.C.:n bändiskenestä. Fugazin kokoonpanoon valikoituivat lopulta kitaristi-laulaja MacKayen lisäksi rumpali Brendan Canty, kitaristi-laulaja Guy Picciotto ja basisti Joe Lally. Sekä Canty että Picciotto soittivat aiemmin 1980-luvulla D.C.-skenen yhtyeessä Rites Of Spring.

”Repeater” on Fugazin 19. päivä huhtikuuta vuonna 1990 julkaistu debyyttialbumi, joka äänitettiin syyskuussa 1989. Albumin CD-version kylkiäiseksi liitettiin bonusbiiseiksi kesällä 1989 äänitetty ”3 Songs” -EP. Albumin kappaleet ovat käytännössä puoliksi MacKayen ja Picciotton käsialaa. Se äänitettiin Inner Ear Studioilla Virginian Arlingtonissa. Albumin äänityksestä ja tuotannosta vastasivat Don Zientara ja Ted Niceley. MacKaye julkaisi albumin oman levymerkkinsä Dischordin kautta.

”Repeateria” pidetään yleisesti eräänä merkittävimpiä, uusia väyliä länsimaiselle vaihtoehtorockille ja grungelle raivanneista, kulmakivistä. ”Repeaterilla” ja sitä aiemmin vuonna 1989 tuottamillaan EP:illä ”Fugazi” ja ”Margin Walker” yhtye hylkäsi ajatuksen standardimaisen ja konventionaalisen hardcore punkin tekemisestä. Yhtye halusi laventaa ilmaisunsa mahdollisuuksia. Samalla se halusi tuoda musiikkiinsa enemmän dynamiikkaa, kompleksisuutta ja kokeilullista otetta.

Yhtyeen soinnissa vilahtelivat sulassa sovussa noise rock, post-punkmaiset, korkeasta oktaavista soitetut, melodiset bassokuviot sekä reggae-, dub- ja taiderock-vaikutteet. ”Repeateria” on ylistetty vihaiseksi, amerikkalaistetuksi päivitykseksi Gang Of Fourin klassikkoalbumista ”Solid Gold”. Huomionarvoista albumilla on sen monimutkainen vuoropuhelu kitaroiden ja rytmisektion välillä. Fugazin Kitarointi ei perustu muutaman aggressiivisen soinnun varaan rakennettuihin, tarttuviin riffikiertoihin, vaan enemmänkin kakofoniseen, monotoniseen ja rytmipohjaiseen, musikaaliseen maalailuun. MacKaye on todennut albumin nimen olevan moniselitteinen ja monikerroksinen. ”Se kertoo elämästä, kuinka asiat toistuvat kerta toisensa jälkeen.” Albumin nimi on myös etäinen nyökkäys The Beatlesin ”Revolverille”.

”Repeaterin” rouhea nimikkobiisi kertoo siitä, miten arkipäiväistä on, että nuoret ampuvat toisiaan hengiltä crack- ja kokaiinikaupan ympyröissä Washington D.C.:n kaduilla 1980-luvun lopulla. Oman toimintansa periaatteita ja yhtä tarkastelun arvoisimpia rock-lyriikan pohdintoja yhtye valaisee kappaleessaan ”Blueprint”: ”Never mind what’s been selling, it’s what you’re buying”.

”Repeater” ei julkaisunsa jälkeen yltänyt Yhdysvalloissa varsinaisesti Billboardin Top 200 -listalle, eikä siitä tullut valtakunnan mittakaavassa kaupallista menestystä. Fugazi kiersi kuitenkin ankarasti albumin promoamiseksi. Se teki 250 keikkaa vuosien 1990 ja 1991 aikana ja myi noin tuhannen hengen kapasiteetin omaavia klubeja täyteen ympäri maailman. Kesään 1991 mennessä albumi oli myynyt enemmän kuin 300 000 kappaletta. Määrä on kuitenkin huomattavan suuri huomioonottaen se, että levy julkaistiin independent-levy-yhtiön kautta, ja että sen promootioon ei ollut tarkoitus käyttää valtavia summia rahaa toisin kuin kapitalistisilla suurlevy-yhtiöillä oli levybisneksen lähtökohtana.

”Repeaterin” jälkeen suuremmatkin julkaisijat alkoivat kiinnostua Fugazista, mutta yhtye päätti periaatteisiinsa nojaten pysyttäytyä omalla levymerkillään nyt, kun pohjatyö omien levyjen menekille oli vihdoin saatu valmiiksi, ja bändillä alkoi olla mainetta vaihtoehtomusiikkipiireissä ympäri maailman. ”Repeater”-albumin fyysisiä kappaleita on myyty tähän päivään mennessä Yhdysvalloissa miljoona ja maailmanlaajuisesti kaksi miljoonaa kappaletta. Albumi on myös rankattu kriitikoiden toimesta yhdeksi merkittävimmistä kaupalliseksi menestykseksi noussutta maailmanlaajuista grunge-aaltoa inspiroineeksi albumiksi. Nirvanan ”Nevermind”- ja Pearl Jamin ”Ten”-albumeiden kaltaisten grunge-aallon maailmanlaajuisia myyntimenestyksiä innoittaneista vaihtoehtorock-albumeista Fugazin varhaisimmat julkaisut ovat niitä keskeisimpiä.