Silver Bullet julkaisi uuden musiikkivideon

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.5.2017

Syyskuussa 2016 esikoislevynsä ”Screamworks” julkaissut Silver Bullet on kuvannut musiikkivideon ”More Than Meets the Eye” -kappaleesta. Koska levyn teemana on yhtyettä inspiroineet kauhuelokuvat ja jokainen sen kappaleista kertoo jonkun kauhuelokuvan tarinan bändin näkemyksellä, oli täysin luonnollista valita videon kuvauspaikaksi Hämeenlinnan legendaarinen elokuvateatteri Bio Marilyn.

”Jo levyä tehtäessä ideoin mielessäni, että olisipa mahtavaa tehdä musiikkivideo elokuvateatterissa klassiseen 80-luvun tyyliin. Saimme ainutlaatuisen tilaisuuden kuvata tyhjässä teatterissa kaksi päivää ja pakkohan tämä oli hyödyntää. Valveutuneimmat voivat huomata, että teatteri on sama missä levyn promokuvat on otettu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

More Than Meets the Eye” valikoitui videobiisiksi helposti, sillä se on nopea mutta melodinen ja siinä on iskevä kertsi. Kappaleen sanoitukset pohjautuvat kauhuklassikko Omeniin, mutta niissä on myös yleismaallista sanomaa mukana. Asioissa kun monesti on muutakin kuin mitä silmä antaa ymmärtää…”, yhtyeen kitaristi Hannes Horma kertoo musiikkivideon taustoista.

”More Than Meets the Eye” -musiikkivideo katsottavissa tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Silver Bullet keikalla yhdessä Blaze Bayleyn kanssa Helsingissä On the Rocksissa 12.5. sekä FHMF FESTeillä Lahden Ravintola Torvessa 16.9.

KOKOONPANO
Nils Nordling – laulu (ex-Dreamtale)
Hannes Horma – kitara, taustalaulu & koskettimet (ex-Turisas)
Henri Asikainen – kitara
Markus Ylänne – basso
Markus Ojanperä – rummut

DISKOGRAFIA
Screamworks (7Hard 2016)

https://www.facebook.com/SilverBulletOfficial/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Index

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat