Silverstein julkaisi uuden singlen ”Don’t Let Me Get Too Low” tulevalta albumiltaan
Kanadalainen rockyhtye Silverstein on julkaissut uuden singlen ”Don’t Let Me Get Too Low”. Kappale on osa bändin tulevaa albumia ”Antibloom”, joka on ensimmäinen osa tupla-albumia ”Antibloom” / ”Pink Moon”. Albumit syntyivät Joshua Treen autiomaan inspiroimassa ympäristössä ja edustavat yhtyeen monipuolisinta ja tuotteliainta musiikillista kokonaisuutta tähän mennessä. ”Antibloom” ilmestyy 21. helmikuuta 2025 UNFD-levymerkin kautta. Myös ”Pink Moon” julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Yhtyeen laulaja Shane Told kertoo kappaleesta:
”’Don’t Let Me Get Too Low’ yhdistää klassisen soundimme pop-punk- ja hardcore-vaikutteisiin. Se on kappale, jota on vaikea kuvailla, koska se tekee niin paljon alle kolmessa minuutissa. Videon kuvaaminen oli todella hauskaa – olimme keskellä autiomaata Las Vegasin ulkopuolella ja kaivoin omaa hautaani iso hymy kasvoillani. Onneksi poliisit eivät tulleet paikalle kysymään, mitä olimme tekemässä, sillä sitä olisi voinut olla vaikea selittää.” Shane Told
Kitaristi Paul Marc Rousseau kertoo puolestaan:
”Joskus ainoa, joka voi pelastaa sinut itseltäsi, olet… sinä itse? Niin ainakin sanoitukset kertovat. Jos katsot videon, se on itse asiassa päinvastoin. Joka tapauksessa meillä oli todella hauskaa tehdessämme kappaletta. Osa syntyi nopeasti, mutta muutama kohta pisti meidät todella koville. Toisaalta rakastan salaa sitä, kun koko huone puurtaa 10 sekunnin musiikkipätkää kahden tunnin ajan. Se tuntuu yhtä aikaa maailman tärkeimmältä asialta ja aivan absurdilta. Siinä se juttu onkin, kun kirjoittaa jotain näin lyhyttä: jokaisen sekunnin täytyy palvella tarkoitustaan ja mielestäni onnistuimme siinä. Ei yhtään hukkahetkeä. Täyttä timanttia alusta loppuun.” Paul Marc Rousseau
Katso Don’t Let Me Get Too Low” -kappaleen musiikkivideo tästä: