Simat naamaan ja vappu käyntiin – Joe Lynn Turner rokkasi Tampere-talolla vapunaattona

Kun Suomeen saapuu vierailulle rockmusiikin legendoja, tai ainakin ns. kovia nimiä, niin olisihan se kiva, jos keikkapaikkakin yrittäisi porrastaa esiintymisiä. Nyt Tampere-talon vappuaattoon osui sekä Steve Hackett että Joe Lynn Turner, joista viimeksi mainittu kyseli keikan aikana, ”joko hänen aikansa on täynnä”. No, aika ei täyttynyt ilmeisesti missään vaiheessa, mutta pieni sali täyttyi innokkaista hard rock -faneista, joille Turner on esiintynyt varsin kritiikittömästi. Tarkoitan tällä sitä, että hän keikkailee yhä mm. Venäjällä, jota kaikki eivät tietenkään hyväksy. Tampere-talolla ei mitään politiikkaa toki nähty, ainoastaan erinomaista hard rockia kahden tunnin ajan. En tiedä, miten Hackettin puolella on sujunut, mutta pienessä salissa ainakin oli varsin hyvä meininki.

Mukana Tampereella oli myös ahvenanmaalais-bulgarialainen (lienee maailman ainoa lajissaan?) kitaristi Nikolo Kotzev, jonka kanssa Turner on tehnyt mm. Brazen Abbott -materiaalia. Kotzeviakaan eivät vuodet ole hidastaneet, ja kielet saivat kyytiä melkoisesti keikan aikana. Olisi ollut kiva kuulla vähän enemmänkin Kotzevia, mutta perinteisesti ”kuuro miksaaja” sai ainakin minun penkkirivilleni kitaran kuulostamaan lähinnä neljän viljan puurolta. Muutenkaan en kehu saliääntä pienen salin puolella. En muista Tampere-talon ison salin puolella rock-konserteissa olleen moista vaivaa, mutta nyt kyllä oli myös sivullisten kuulijoiden mielestä tuhnua tarjolla. Kovaa soitettu hard rock tosiaan puuroutui välillä keskitaajuuksien suhinaksi. Voi olla, että arvostelijan korvavaikku on myös vuosien varrella tuuhentunut, mutta keikan oikeastaan ainoa miinus tulee kokonaisäänikuvasta. Totuuden nimissä on myönnettävä, että Kotzevilla on hieman semmoista ”määrä korvaa laadun” tyyppistä kepitystä, joskin tunnistettavat soolo-/melodiapätkät hän hoiti varsin mainiosti.

Muut kiertuemusikantit oli tällä kertaa kerätty kokeneista ruotsalaisista muusikoista. Rummuissa keppejä tuhosi Pontus Engborg, koskettimissa oli Will Oaks ja bassossa Ken Sandin, jonka historiasta löytyy niinkin hieno bändi kuin Swedish Erotica. Kaikki muusikot osallistuivat myös taustalaulantaan.

Mutta itse päätähden ääni, jösses! Turhat peruukit ja krumeluurit pois heittänyt 73-vuotias Turner laulaa suohon Väinämöisen lisäksi Dickinsonin, Gillanin, Osbournen (no joo, ei ehkä reilu vertaus) ja muitakin aikalaisiaan. Parin viikon päästä kuullaan myös erään herra Plantin ääntä, joten laulukuninkaitten vertailu on juuri nyt ajankohtaista. Äänihuulten lisäksi myös karismaa löytyy vaikka muille jakaa, josta voisivat ottaa oppia vaikkapa nykyiset nuorison mumisevat, huokailevat tai espoolaisittain ässäilevät suosikkiartistit.

Biisilista oli kahta soolobiisiä (joista ”Blood Red Sky” oli todella hyvä) lukuun ottamatta täysin Blackmoren koulukunnan tavaraa, eli Deep Purplea ja Rainbowta. Sanoisinpa, että paras veto oli ”I Surrender”, jossa yleisö ensimmäisen kerran meni niin sanotusti pähkinöiksi. ”Stone Cold”, ”Death Alley Driver”, ”Power” ja niin edelleen olivat erinomaisia sateenkaaren esityksiä, mutta ”Spotlight Kid” meni häsläämiseksi hirvittävän tempon vuoksi. Lisäksi en nyt hirveästi itse pidä ”Highway Starin” ja ”Smoke on the Waterin” kaltaisten ikiklassikoiden Turner-tulkinnasta. Mutta settilista oli hyvä, kattava ja tarpeeksi vaihteleva, jotta yleiseltä turtumiselta vältyttiin. Paitsi tietenkin Pontus Engborgin rumpusoolon aikana, joka merkitsi usealle katsojalle pakollista rakontyhjennyspaussia. Virtsasta tulikin mieleeni, että tulihan siellä myös ruotsin pieniegoisimman kitaristin kanssa tehty ”Rising Force”.

Turner oli hyvässä vedossa ja juttuakin riitti biisien välillä. Hänestä sai yksinkertaisesti sen kuvan, että mies nauttii työstään ja haluaa antaa yleisölle sen 100% mitä irtoaa. Siksipä keikka oli mieliinpainuvan onnistunut tapa aloittaa vapunvietto. Kun laahustin ulos keikalta ylioppilaiden sekaan Sorsapuiston riehakkuuteen, sain yllättävän matkaseuralaisen. Väsynyt haalarisankari tuli kanssani pari korttelia aina välillä kaatuen, ennen kuin ehdin auttaa pystyyn. Joka kerta, kun kysyin ”kävikö pahasti”, sain vastauksen ”ei vielä”.

Kävikö Turnerin keikalla pahasti? Ei todellakaan!

Kappalelista:

1. Death Alley Driver

2. Power

3. Jealous Lover

4. Stone Cold

5. I Surrender

6. Street of Dreams

7. Blood Money

8. Difficult to Cure

9. King of Dreams

10. The Cut Runs Deep

11. Drum Solo

12. Pictures of Home

13. Guitar Solo (oikeastaan vain Blood Red Skyn introna)

14. Blood Red Sky

15. Spotlight Kid

16. Highway Star

17. Rising Force

18. Long Live Rock ’n’ Roll

19. Smoke on the Water