Sinfonialla rikastettua rokkia – Apulanta ja Sinfonia Lahti Tampereella 26.10.

Vuonna 1991 perustetun Apulannan uralle on kertynyt melkoinen liuta huippuhetkiksi luokiteltavia käänteitä. Yhtyeen yhteenlaskettu albumimyynti huitelee puolen miljoonan paremmalla puolella, singlelistan piikkipaikalle on yltänyt yli kaksikymmentä Apulanta-kappaletta, ja orkesterin menestyksekkäiden areenakeikkojen sarjan kruunasi pari vuotta takaperin soitettu konsertti Helsingin olympiastadionilla. Apulannan menneistä saavutuksista jo valmiiksi pullistelevaan palkintokaappiin tuli viime viikonloppuna jälleen täytettä, kun yhtye konsertoi peräkkäisinä päivinä 25.-26.10 loppuunmyydyllä Nokia-areenalla Tampereen ytimessä. Aivan tavanomaisista areenaspektaakkeleista ei tällä kertaa ollut kyse, sillä Apulanta esitti Tampereella vajaa kolmekymmentä kappaletta Lahden kaupunginorkesterin, Sinfonia Lahden, kanssa.

Apulannan ja Sinfonia Lahden yhteiskeikka Nokia-areenalla viime lauantaina oli merkitty alkavaksi kello 19:00, ja saavuin pääkallopaikalle parisenkymmentä minuuttia ennen tätä. Tampereen koreimman tapahtumapyhätön käytävillä ryysis oli juuri sellainen kuin loppuunmyydyltä keikalta sopi odottaa, ja katsaus paikalle saapuneen juhlaväen kirjoon vahvisti jälleen sen, mikä toki on ollut tiedossa jo pitkään: Apulanta on lipunut hyvin kauas varhaisilta punk-juuriltaan ja on versonut kansakunnan kaikkien kerrosten yhteiseksi ilmiöksi. Näin on hyvä, ja täytyyhän yli kolmekymmentä vuotta operoineen orkesterin kehittyä ja kokeilla uutta pysyäkseen relevanttina niin itselleen kuin muillekin.

Viitisen minuuttia ennen konsertin ilmoitettua aloitusaikaa areenan valot pimenivät ja Sinfonia Lahden soittajat hakeutuivat paikoilleen esiintymislavalle. Konsertti käynnistyi Sinfonia Lahden esittäessä kapellimestari Erkki Lasonpalon johdolla kollaasin kappaleista “Pahempi toistaan”, “Ruhtinaat”, “Jumala” ja ”Lokin päällä lokki”. Useista kappaleista koottu sovitus oli oivallinen intro keikalle, sillä ilman Apulannan ryminää kuultu esitys antoi muutoin taka-alalle jääneelle sinfoniaorkesterille tilaisuuden loistaa samalla muistuttaen yleisöä, että nyt ei tosiaan oltu ihan perinteisellä rokkikeikalla.

Apulannan ja sinfoniaorkesterin varsinainen yhteissoitto käynnistyi kappaleella ”007”, joka tunnetaan myös nimellä ”Teit meistä kauniin”. Tässä vaiheessa tunnelma oli vielä varsin hapuileva niin yleisön kuin yhtyeenkin taholla, kun keikkaväki ei oikein tiennyt, heittäytyäkö rockmusiikin vietäväksi vai keskittyäkö hartaasti sinfoniaorkesterin musisointiin. Nopeasti keikan edetessä tunnelma kuitenkin vapautui, ja viimeistään laulaja Toni Wirtasen muistuttaessa Apulannan olevan rockbändi alkoi se tuttu tasajalalla hyppely permannolla.

Koko kaksi ja puoli tuntia kestäneen iltaman suurin arvoitus liittyi luonnollisesti siihen, kuinka sinfoniaorkesterin ja Apulannan kaltaisen punkvivahteisen rockbändin soitto pelaisi yhteen. Täytyy sanoa, että ennen tätä iltaa en ollut osannut kaivata Apulantaa täysipainoisen sinfoniaorkesterin ryydittämänä, mutta kertaluontoisena kokemuksena kyseinen yhdistelmä oli vertaansa vailla. Apulannan kappaleet sisältävät sen verran hienoja melodioita ja alunperinkin jousisoittimille mietittyjä ratkaisuja, että niiden kuuleminen livenä sinfoniaorkesterille sovitettuna oli elämys isolla E:llä. Apulanta ei ollut lähtenyt sotkemaan show’taan väkinäisillä pyroilla tai pommeilla, eikä tarvinnutkaan, sillä rockbändissä ja täysiverisessä sinfoniaorkesterissa samalla lavalla riitti ihmeteltävää niin silmille kuin korvillekin. Tämän lisäksi bändin taustalla oli jättimäinen videoscreeni, ja myös katsomoiden omia rakenteita hyödynnettiin loistavasti esityksen visuaalisen ilmeen luomisessa.

Setti jakautui kahteen suunnilleen samanpituiseen osaan, ja väliajalla katsomon videotauluilla pyöri Apulanta-aiheisia mainoksia. Vaikka sinfoniaorkesterin läsnäolo toi keikalle omanlaistaan ilmiselvää arvokkuutta, piti Apulanta huolen, ettei meno käynyt liian ryppyotsaiseksi. Esimerkiksi setin jälkipuoliskon käynnistänyt ”Mato” esitettiin tavalla, joka nostaa hymyn huulille vielä tätä kirjoittaessakin. Alkuperäisessä muodossaan ”Mato” on hassuilla sanoituksilla varustettu pariminuuttinen punkrock-pläjäys, mutta Nokia-areenan keikalla se kääntyi lähes gregoriaaniseksi kirkkolauluksi. Keikan toinen osuus nimittäin alkoi munkinkaapuisen hahmon laulaessa vakavamielisen hartaasti ”Madon” toista säkeistöä, ja Apulannan ja Sinfonia Lahden liittyessä mukaan kappale soitettiin korostetun dramaattisesti sinfoniaorkesterin johdolla.

Kaksi ja puoli tuntia kestänyt tapahtuma oli yksityiskohtia myöten huolellisesti suunniteltu kuten kuuluukin, mutta mahtui joukkoon ripaus spontaaniuttakin. Apulannan johtokaksikolla, Sipe Santapukilla ja Toni Wirtasella, näiden konserttien onnistunut toteutuminen Nokia-areenalla meni positiivisella tavalla ihon alle ja tunteet olivat välillä silminnähden pinnassa. Molemmilla oli sanansa sanottavana yleisölle, ja kiitoksia ynnä muita terveisiä vuodatettaessa herrat välillä sekosivat sanoissaan ja puhuivat toistensa päälle. Viesti kuitenkin tuli hyvin perille, ja yleisön korviahuumaava pauhu kappaleiden välissä varmasti välitti omanlaistaan viestiä myös esiintymislavan muusikoille.

Jos jokin nurja puoli illasta tulisi kääntää esiin, niin yleisön ylenmääräinen älypuhelimilla kuvaaminen keikan aikana oli melko tympäännyttävää. Eräskin fani välittömässä läheisyydessäni katsoi lähes koko keikan kännykkänsä näytön läpi, ja voin vain kuvitella millaisen näköesteen nykyaikaiset älyvehkeet vaikkapa permannolla muodostavat, jos niitä pidetään ilmassa jatkuvasti. Muuan Ghost teki taannoin kokeilun, jossa se kielsi älyluurien käytön kahdella korkean profiilin keikallaan, ja kaikesta päätellen tempaus onnistui, sillä sama politiikka tulee olemaan käytössä ruotsalaisyhtyeen ensi vuoden kiertueellakin. Suomessa Apulanta olisi juuri vastaavan kokoluokan bändi kokeilemaan samaa joskus täälläkin.

Viime lauantaiseen Apulanta-keikkaan valmistautuessani lukaisin läpi bändin ”Kaikki yhdestä pahasta” nimisen historiikin. Kyseisen opuksen julkaisusta tuli juuri kuluneeksi kymmenen vuotta, joten näinköhän olisi jo aika kirjoittaa tarinalle tähän päivään asti ulottuva jatko-osa. Yhtye on hiljattain saanut valmiiksi äänitykset seuraavaan albumiinsa, jonka se aikoo julkaista kolmena erillisenä EP-levynä. Apulannan yli kolmen vuosikymmenen uran saavutuksia peratessa ei voi kuin ihmetellä, kuinka monta sulkaa yhden orkesterin hattuun on mahtunut, ja kuinka monta siihen voikaan vielä mahtua.

Kuvat OutoKuva