Sinfully Yours – Sinfully Yours

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.8.2011

Sinfully Yours on tamperelainen melodista metallia soittava yhtye, joka oman näkemyksensä mukaan ammentaa musiikkinsa elämän hyveistä, paheista ja arjen raadollisuudesta. Alun perin bändi on perustettu vuonna 2008, mutta on sittemmin muovautunut nykyiseen kokoonpanoonsa vuonna 2010.

Kolmen biisin mittainen tuotos on arvosteluun saapunut, ja aikaakin biisien tekemiseen on käytetty selvästi enemmän kuin yksi päivä. Biisit ovat aikalailla erilaisia, kokeiltu on vähän räimettä ja hieman rauhallisempaa menoa, ja molemmat tuntuvat toimivan ihan ok. Melodisen metallin ainekset eivät kuitenkaan tunnu näyttäytyvän juurikaan, vaan enemmän meininki kuulostaa hard rock -kamalta. Mutta oli genre sitten mikä tahansa, biisit soljuvat rytmikkäästi ja asenteet joka saralla tuntuvat olevan kunnossa. Bändin nimikkobiisi ”Sinfully Yours” toimii kaikkien instrumenttien ja rauhallisuutensa puolesta levyn parhaimpana antina.

Avausbiisissä tulee hieman epävarma olo ja sellainen tunne, että: ”Tämä on nyt sitten se biisi, mikä nopeasti on väsätty, että saadaan levylle se kolmaskin biisi”. Laulajan toiminta eniten pistää korvaa häiritsemään tässä kohtaa, kun taas muissa biiseissä mennään jo paremmalla linjalla. ”Shotgun Signs” puolestaan tuo enemmän esiin sitä pilkettä sieltä metallinkin saralta, ja saa keikoilla varmasti eniten pikkuhousuja lavalle näistä kolmesta biisistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asenteella ja ammattitaidolla valmistettu Sinfully Yours, toimii varmasti sukupolvelta toiselle. Kunnon räminästä rauhallisempaan meininkiin, kaikille on tarjolla jotakin. Vielä kun selkeämmin saatte kiinni omasta jutustanne ja keskitytte kunnolla palvelemaanne asiaan, saatte varmasti ne pikkuhousut lavalle.

7/10

Kappalelista:

01. My cross
02. Shotgun signs
03. Sinfully yours

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/sinfullyyoursband

Kirjoittanut: Joni Vähämäki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat