Sinner’s Blood vakuuttaa sävellyksillään, mutta lyriikat ontuvat – arviossa yhtyeen debyyttialbumi ”The Mirror Star”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 26.12.2020

Chileläinen Sinner’s Blood julkaisi tänä vuonna esikoispitkäsoittonsa. Yhtyeestä löytyy niukasti tietoa internetin ihmeellisestä maailmasta, mutta chileläisyhtyeen esikoisalbumi puhukoon puolestaan.

Sinner’s Blood on nelihenkinen kokoonpano, joka käsittää vokalisti James Robledon, rumpali Guillermo Pereiran sekä basisti Nicholas Fischerin. Yhtyeen neljäs jäsen, Nasson, on hoitanut albumilla kitaran käsittelyn ohessa myös kosketinsoittimet, taustalaulut sekä tuottamisen. Lopputuloksena ”The Mirror Starista” on taatusti tullut sen kuuloinen kuin Sinner’s Blood on halunnut.

Chileläisyhtyeen debyytti räjähtää käyntiin ”The Mirror” -kappaleella, joka näyttää välittömästi miten hyvin hard rockin soittaminen taittuu Sinner’s Bloodilta. Vaikka raskas rock on selvästi yhtyeelle ominaisin maaperä, on chileläisyhtye uskaltanut kokeilla pop metalin alustaakin ”Phoenix Rise” ja ”The Path Of Fear” -kappaleilla. Se on ollut rohkea veto, mutta myös onnistunut sellainen. Luonnollisesti energisen annin vastapainoksi on tarjottava kevyempää tulkintaakin, jotka on hoidettu melankolisilla ”Remember Me” ja ”Who I Am” -kappaleilla. Albumin kevyimmäksi sovituksi on muodostunut kuitenkin ”Forever”, jolla keveä pianonsoitto luo hauraan tunnelman kappaleeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Chileläisyhtyeen esikoispitkäsoitto on monipuolinen ja hyvätasoinen kokonaisuus, joka osoittaa, että chileläisyhtyeellä on selvästi silmää niin pitkäsoiton kuin hard rockin luomiseen. Sävellysten suhteen albumi on kiinnostusta herättävä ja antaa kuulijalle paljon. Valitettavasti lyriikat ovat sanomaltaan kryptisiä, eivätkä avaudu vaikka niitä lukisikin. Toisaalta, rock ei aina kaipaa hyviä ja syvällisiä lyriikoita, jos sävellyspuoli on kunnossa. Kaiken kaikkiaan ”The Mirror Star” on pätevä julkaisu, joka olisi parempien sanoitusten kera voinut kohota erinomaiseksi.

7/10

Kappalelista:

  1. The Mirror
  2. Phoenix Rise
  3. Never Again
  4. Remember Me
  5. The Path Of Fear
  6. Forever
  7. Kill Or Die
  8. Never Resting Soul
  9. Who I Am
  10. The Haunting
  11. Awakening

Sinner’s Blood Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat