Sir Bob Geldof saapuu marraskuussa Suomeen

Kirjoittanut Niko Kuusela - 8.6.2022

Kipinä Business Seminar -tapahtuma järjestetään kolmannen kerran Kokkolassa. Kampushallilla perjantaina 11. marraskuuta järjestettävän tapahtuman teemana on johtajuus ja inspiraatio. Business formal -tyyppisen tapahtuman pääkieli on englanti.

Tapahtuma on tullut suuren yleisön tietoon vuonna 2018, kun tapahtuman pääpuhujana oli kansainvälinen rocktähti Bruce Dickinson. Vuonna 2019 tapahtuma tuotiin Kokkolan jäähalliin, ja pääpuhujina olivat muun muassa Black Sabbathin Tony Iommi sekä Ruotsin entinen pääministeri Göran Persson.

Kipinän pääyhteistyökumppani sekä vuonna 2022 Kokkolassa että vuonna 2023 Levillä on Boliden. Ruotsalainen Boliden on yksi maailman johtavista kaivos- ja sulattoalan yrityksistä. Konsernilla on sinkkitehdas Kokkolassa, monimetallikaivos Sodankylässä, kupari- ja nikkelisulatto Harjavallassa ja kuparielektrolyysi Porissa. Konserni työllistää lähes 6 200 henkilöä, joista noin 1 700 Suomessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtuman supertähtipuhujiksi on valikoitunut kaksi kansainvälistä supertähteä: rocktähti ja hyväntekijä Sir Bob Geldof sekä aiemmin Myytinmurtajat-ohjelmasta tuttu tuottaja ja juontaja Jamie Hyneman.

Sir Bob Geldof tunnetaan toiminnastaan Afrikan köyhien ja nälkää näkevien puolesta. Geldof on The Boomtown Rats -yhtyeen laulusolisti. Vuonna 1984 Geldof kirjoitti ja sävelsi yhdessä Ultravox-yhtyeen Midge Uren kanssa kappaleen ”Do They Know It’s Christmas?” Etiopian nälänhädän uhrien hyväksi. Laulusta tehtiin single, joka on yksi Englannin kaikkien aikojen myydyimpiä singlejulkaisuja. Levyn tuotto meni hyväntekeväisyyteen. Vuonna 1985 Geldof järjesti jättiläismäiset Live Aid -konsertit, joissa esiintyi popmusiikin suurimmat tähdet kuten Queen, U2 ja David Bowie. Vuonna 2005 Geldof järjesti jälleen mittavan hyväntekeväisyyskonserttien sarjan, Live 8 -konsertit. Geldof on saanut hyväntekeväisyystyöstään useita palkintoja, ja kuningatar Elisabet II on myöntänyt hänelle ritarin arvon (KBE).

Sir Bob Geldofin puhe sisältää ajankohtaisia aiheita ja käsittelee myös Euroopan tilannetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Bob, using his own background of Band Aid, Live Aid, Live 8 and his many businesses, and being one of the world’s most successful agents of change, will discuss political and commerce leadership, the disruption of politics, both in the West and the East, and its impact on world stability and sustainability.

He will explore our own ability to make change and to become a party to actions instead of bystanders waiting for others to take action. His talk is ‘of the moment’ and include theissues facing us as a population and a planet.”

Toinen kansainvälinen keynote-puhuja on Jamie Hyneman, joka on noussut suuren yleisön tietoisuuteen muun muassa Myytinmurtajat-ohjelman kautta. Ohjelmassa Hyneman on toiminut ohjelman tuottajana ja toisena juontajana. Hyneman toimii myös työelämäprofessorina LUT-yliopistossa. Kipinän suurelle screenille hän osallistuu livenä Piilaaksosta mmhmm-välityksellä aiheenaan uusimmat innovaatiot ja robotiikka.

Muita kiinnitettyjä puhujia ovat Boliden Sulatot -liiketoiminta-alueen johtaja Daniel Peltonen, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja ja Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen, Veritaksen toimitusjohtaja ja entinen puolustusministeri Carl Haglund sekä toimitusjohtaja Teemu Hostikka, ”Untold Arctic Wars” -dokumenttisarjan tekijä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uusia puhujakiinnityksiä tehdään kesän ja syksyn aikana.
Afterpartystä eli iltaohjelmasta Kampushallilla ja siihen kiinnitetystä artistista tiedotetaan lisää vielä kesän aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat