Sir Richard Bishop Helsinkiin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.3.2012

Sun City Girlsin riveissä maailmanmaineeseen noussut yhdysvaltalaismuusikko Sir Richard Bishop saapuu loppukeväästä Suomeen. Pitkän uransa aikana satoja levytyksiä julkaissut artisti soittaa soolokonsertin Helsingissä Kuudennella Linjalla torstaina 26. huhtikuuta.

Jo 1980-luvun alussa perustettu Sun City Girls oli yhdysvaltalainen vaihtoehtoyhtye, jonka mittava katalogi koostui kokeellisen rockin ohella myös esimerkiksi jazzista, spoken wordista ja maailmanmusiikista. Bändin rumpalin Charles Gocherin kuoltua vuonna 2007 on Sir Richard Bishop keskittynyt pääosin uraansa sooloartistina. Miehen taiturimaista soittoa on verrattu lukuisiin kitaristisuuruuksiin, kuten Jimmy Pageen, Ravi Shankariin ja Django Reinhardtiin.

Nykyisin Sir Richard Bishop esittää konserteissaan paitsi Sun City Girls -kappaleita myös etno-vaikutteista soolotuotantoaan. Miehen edellinen laajemman jakelun saanut oma pitkäsoitto on vuonna 2009 Drag City -levymerkin kautta ilmestynyt seitsemäs sooloalbumi ”The Freak of Araby”. Myös Comets on Fire- ja Six Organs of Admittance -yhtyeistä tutun Ben Chasnyn ja rumpali Chris Corsanon kanssa Rangda-nimellä julkaistu ”False Flag” -albumi (2010) sai ilmestyessään osakseen paljon positiivista huomiota.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Bishop tunnetaan hyvin myös veljensä Alanin kanssa pyörittämästään Sublime Frequencies -levymerkistä, joka on vuosien varrella julkaissut musiikkia esimerkiksi pohjoisafrikkalaisilta, aasialaisilta ja Lähi-Idästä ponnistavilta artisteilta (mm. Omar Souleyman, Group Doueh, Erkin Koray).

Tänä keväänä Sir Richard Bishop soittaa ympäri Pohjois-Amerikkaa Swans-nokkamiehen Michael Giran seurassa, ja aikaisemmin artisti on kiertänyt muun muassa Animal Collectiven, Devendra Banhartin ja Bonnie ”Prince” Billyn kanssa. Sir Richard Bishop on edellisen kerran vieraillut Suomessa viime keväänä, jolloin artisti esiintyi veljensä kanssa Kuudennella Linjalla The Brothers Unconnected -nimellä.

LIPUT:
Myyntiin ma 5.3.2012 klo 9.00
8 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy