Sister Sin – Black Lotus
Ruotsalainen Sister Sin on julkaissut uuden albumin tasaisen tappavasti aina vuodesta 2008 lähtien. Sitä edelsi viiden vuoden hiljaisuus virallisesta debyyttialbumista ”Dance Of The Wicked”, mutta ainakin omasta mielestäni tuo kyseinen debyytti on niin demomainen raakile, että yhtyeen uran varsinaisena lähtölaukaisuna voinee pitää vuoden 2008 kakkosalbumia ”Switchblade Serenades”.
”Switchblade Serenades” sai myös itseni innostumaan yhtyeestä, koska se oli debyytiltään onnistunut säilyttämään oikeastaan sen ainoan toimivan ja tärkeimmän osan: asenteen. Muuten ammattimaisemmin tuotetulla levyllä ei yhtye musiikillisesti vakuuttanut olevan mikään ihmeellinen, mutta hard rockin ja metallin välimaastossa viihtyvä bändi onnistui siinä, missä lukuisat nykypäivän rockyhtyeet epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen: se sai hard rockinsa kuulostamaan lähes yhtä aidolta ja jopa ”vaaralliselta” kuin esimerkiksi Guns’n Roses tai Mötley Crüe aikoinaan omilla alkutaipaleillaan. Rock ’n rollin raakuus ja rujous kuuluivat niin bändin soitannasta kuin vokalisti Liv Jagrellin vihaisesta laulannasta.
Sister Sinin urakehitystä voisikin verrata melko suoralla tavalla jo yllä mainitsemani Mötley Crüen uran alkuhetkiin. Siinä missä debyyttialbumi (vrt. ”Dance Of The Wicked”/ ”Too Fast For Love”) kuulosti vielä turhan paljon aloittelevalta kellaribändiltä, kakkoslevyllä (vrt. ”Switchblade Serenades”/ ”Shout At The Devil”) räjäytettiin potti mutta säilytettiin samalla bändin aito asenne. Sen sijaan kolmannella levyllä (vrt. ”True Sound Of The Underground”/ ”Theatre Of Pain”) homma kaatui ylituotettuun muoviseen kliinisyyteen, ja neljännellä albumilla (vrt. ”Now And Forever”/ ”Girls, Girls Girls”) rock’n rollin vaarallisuus yritettiin palauttaa, mutta käteen jäi kappaleiltaan kovin hajanainen teos.
Mainos päättyy
Nyt julkaistu Sister Sinin viides albumi ”Black Lotus” ei ole kuitenkaan bändin oma ”Dr.Feelgood”, vaan tässä vaiheessa uraa Ruotsissa on tehty huomattavasti viisaampia päätöksiä kuin valtameren takana tuolloin 80-luvun loppupuolella, ainakin näin musiikinkuuntelijan kannalta. Muovisen ja ylituotetun kaupallisen hittilevyn sijasta Sister Sin palaa urallaan pikemminkin taaksepäin, ja ”Black Lotus” lähenteleekin ennen kaikkea asenteeltaan pitkästä aikaa enemmän sitä ”Switchblade Serenadesin” aikaista bändiä, johon itse aikoinani ihastuin. Toki ”Black Lotus” on soundillisesti hyvin tuotettu ja kenties jopa massiivisin levy yhtyeeltä, mutta siinä missä ”Dr.Feelgood” kuulostaa edelleen tänä päivänä omiin korviini tuottajan tekemältä ylituotetulta hittilevyltä, jolla soittaa kovin väsynyt rock-yhtye, on Sister Sin elämänsä voimissaan ja yhtyeen energisyys huokuukin levyltä läpi.
Jos levyä vertaa kahden vuoden takaiseen ”Now And Forever” -albumiin, on ”Black Lotus” selkeästi simppelimpi, mutta samalla yhtenäisempi teos. Avausraitana toimiva räväkkä ”Food Of Worms”, seuraavana kuultava aggressiivinen hyökkäys ”Chaos Royale” sekä levyn erikoisuus – lähes kokonaan akustinen – ”The Jinx” ovat levyn kokokohtia, mutta varsinaisia notkahduksia ei levyltä löydy. ”Black Lotus” on alusta loppuun tiivis paketti energistä rock’n rollia.
On yhtyeellä toki oma heikkoutensakin, ja oikeastaan tätäkin heikkoa kohtaa voisi hiukan verrata Mötley Crüehen. Sister Sinin vetovoima perustuu tälläkin tuotoksella kenties jopa hiukan liikaa sen vokalistin Liv Jagrellin loistavuuteen. Toki yhtyeen simppelit rallit toimivat mukavasti Livin taustalla, mutta on todennäköistä, ettei yhtye olisi yhtään mitään ilman tätä yhtä kaikkien aikojen parasta raskaan musiikin naislaulajaa. Toivoa sopiikin, ettei yhtyeelle käy kuten Mötiköille ”Dr.Feelgoodiin” jälkeen ja laulaja mene vaihtoon. Ainakin oma rakkaussuhteeni Liv Jagrellin kanssa, vaikka onkin turhan yksinpuolinen, on niin syvä, että en voisi kuvitellakaan kuuntelevani Sister Siniä ilman Liviä.
Mainos päättyy
Onneksi mitään merkkejä laulajanvaihdokseen ei ole ilmassa, ja yhtyeen urakin näyttää jälleen olevan oikeilla raiteilla, joten tulevaisuus näyttää kaikin puolin valoisalta. ”Black Lotus” ei vielä yllä aivan maagisen ”Switchblade Serenadesin” tasolle, mutta on iso askel oikeaan suuntaan.
9/10
Kappalelista:
1. Food for Worms
2. Chaos Royale
3. Au Revoir
4. Desert Queen
5. Count Me Out
6. Stones Throw
7. The Jinx
8. Ruled by None
9. Sail North
Kirjoittanut: Riku Mäkinen