Skandinaavista jumaltarustoa ranskalaiseen tyyliin – folk-yhtye Skáld Ääniwallissa
”Seuraa minua ryöstöretkelle ja kuuntele aina äitiäsi”, ohjeisti muuan viikinkiryhmittymä Helsingissä syksyisenä maanantai-iltana. Ääniwalli-klubille oli runsaspäisen yleisön iloksi rantautunut pohjoismaista folkia aina kurkkulaulusta noitarumpuihin ja jouhikkoon esittävä Skáld, joka ryösti ainakin tämän toimittajan sydämen. Jo ensimmäisillä singleillään mainetta niittänyt, vuonna 2018 perustettu ranskalaisyhtye saapui Suomeen ensimmäistä kertaa lokakuun 17. päivänä ja lähti pois niin voitokkaana, että seuraavaa retkeä ei toivottavasti tarvitse odottaa kauaa.
Lämppärikseen Skáld oli valinnut niin ikään Ranskasta kotoisin olevan Guilhem Desqin, jonka kampiliiraesitys oli sympaattinen sekä hyvällä tavalla hämmentävä. Desqin pääsoitin kampiliira on ainakin itselleni sen verran harvinaislaatuinen ilmestys, että hyvä tovi meni sen pohtimiseen, että mikäs vempele tuossa on. Varmaa oli joka tapauksessa se, että nyt tapahtuu jotain kiinnostavaa ja yleisö vaikuttaa pitävän siitä.
Desq esiintyi soolona keskittyen pääosin sähkökampiliiraansa, toisinaan mukaan saatiin live-rummutusta sekä uljaan kaunista puhdasta laulua. Taustanauhat täydensivät äänimaisemaa mm. lisäperkussiolla. Lopputulemana oli elokuvamainen kokonaisuus, joka olisi kotonaan millään tavalla kansanperinteeseen tai fantasiaan liittyvissä videopeleissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa. Kun valot vielä korostivat luonnonläheistä tunnelmaa, saattoi tähän yllättävään kokemukseen uppoutua ja sulkea ympäröivän maailman hetkeksi pois. Kaikista vaikuttavinta oli, kun tähtitaivasta muistuttavat valot syttyivät aina Desqin aloittaessa laulamisen. Kaikesta päätellen hän todella toi valoa yleisönsä elämään.
Mainos päättyy
Näistä jylhistä sfääreistä päästiin leikittelevään viekkauteen, joka oli muutenkin koko ajan läsnä Desqin esityksessä. Lämminhenkinen tunnelma ihastutti, toisaalta ainakin yksi kappale meni sävellystyössään mielestäni turhankin hilpeäksi. Tällä kertaa rummutus muuttui huomattavan nopeaksi, mikä kuulosti vähintään erikoiselta yhdessä kampiliiran kanssa. Huomasin miettiväni, onko tämä enää hyvää vai pelkästään erikoista. Asiaa ei auttanut, että rumpujen soitto ei ollut sieltä tiukimmasta ja taitavimmasta päästä, mitä olen kuullut. Kampiliira monine ulottuvuuksineen vaatinee toki itsessään keskittymistä.
Guilhem Desq oli tuskin monelle ennestään tuttu, mutta osoittautui päteväksi lämppäriksi illan pääesiintyjälle. Toisinaan Danheimin mieleen tuova musiikki yhdistettynä Desqin lämpimään persoonallisuuteen oli viihdyttävä, joskaan ei virheetön avaus tälle kansanmusiikin täyteiselle illalle.
Skáld ja kadonneen silmän metsästäjät
”Kaiken tiedän Odin, minne silmäsi piilotit, Odin”, lauloi moderni runonlaulajien kuoro muinaisnorjan kielellä. Ukkosen ja viime viikonlopun Blowup-festareilla kuullun dronen lailla pörisevä ääni täytti salin vain hetki sitten ja valmisteli tilan vanhan maailman myrskyisään ilotulitukseen. Noitarummuin ja riimukivin koristellulle lavalle nousi kuin rituaalinomaisesti ei enempää eikä vähempää kuin ranskalainen folk-yhtye Skáld – nimensä mukaisesti vanhan ajan sankareita ja myyttejä kunnioittavia säveltaiteilijoita.
Kun tämä jouhikolla, kahden rumpalin paukuttamilla noitarummuilla, muinaisilla torvisoittimilla ja niin monella muulla upealla instrumentilla varustettu joukko pääsi vauhtiin, hurmos oli suurta. Hypnoottinen perkussio oli samanaikaisesti sekä rauhoittavaa että adrenaliinia nostattavaa, ja viimeistään nopea kurkkulaulu nosti tunnelman kattoon.
Yhtyeen ehkäpä paras kappale, skandinaavisen mytologian kaikenisästä, viisauteen ja sotaan liitetystä Odin-jumalasta kertova ”Ódinn” esitettiin heti alkumetreillä ja helli kaikkia aisteja poikkeuksellisella voimakkuudella. Verrokkeihinsa Wardrunaan, Danheimiin ja Nytt Landiin verrattuna Skáldin musiikki on rokkaavampaa, mistä erinomainen esimerkki on tämä kappale hyperaktiivisine nopeine lauluineen.
Skáld tanssitti Ääniwallia komeasti muinaismuisteloillaan. Itsevarmuus ja soittamisen ilo olivat läsnä jokaisessa hetkessä. Tähän mennessä kaksi albumia julkaissut yhtye on tehnyt todellisen kulttuuriteon opetellessaan vanhojen instrumenttien soittoa sekä vanhaa kieltä ja ikuistaessaan nämä laadukkaaseen säveltaiteeseen. He eivät tietysti ole ainoita asiaan vihkiytyneitä, mutta tuovat oman omaleimaisen panoksensa kentälle. Toisin kuin monilla tämän tyylisillä yhtyeillä ja artisteilla, Skáldin musiikissa ei juuri ole elokuvallista ambient-runkoa, vaan tälläkin keikalla lähes kaikki äänet tulivat suoraan soittimista.
Jos Skáld on parhaimmillaan rokkaavammassa ilmaisussaan, mahtui keikkaan myös herkempää puolta. Kaunis puhdas laulu soi haikeamielisesti yksinään kuin keskellä tyhjää merta. Hyväntyylinen hauskanpito, joka on Skáldin musiikissa selkeämmin esillä kuin useilla tämän tyylisillä musiikkiryhmillä, sai toisinaan väistyä Heilungin rituaaleja muistuttavan mystiikan tieltä. Rumpua tultiin soittamaan aivan yleisön eteen mystisen tanssin saattelemana.
Mainos päättyy
Kaikki Skáldin sävyt eivät tehneet minuun vaikutusta. Jossakin kappaleessa laulu alkoi muistuttaa omaan makuuni liikaa Alestormia ja kuulosti lähinnä vaivaannuttavalta. Fyysistä, runsaaseen perkussioon rakentuvaa materiaalia soisi kuulevan vielä enemmän, tällaiset kappaleet kuin olivat selvästi parhaita. Vaihtelullakin on toki paikkansa. Jotain kuitenkin kertoo se, että yhtye pystyi encorena esittämään energisen ”Ódinn”-kappaleen uudestaan ja nostaa sen ylivoimaisesti koko keikan parhaaksi vedoksi – toistamiseen. Tässä vaiheessa energialataus oli niin suuri, että oli aika vaipua syvään transsiin ja nostaa keikkakokemus seuraavalle tasolle.
Ilta oli oikein onnistunut ja yleisöä oli löytänyt paikalle kiitettävän paljon jopa maanantai-iltana. Toivon Skáldille ja folk-musiikille pelkkää hyvää, ja että tällaista musiikkia kuullaan jatkossa entistä enemmän Suomen keikkapaikoilla. Ehkäpä tulevaisuudessa vuorossa voisi olla hollantilainen Sowulo tai siperialainen Nytt Land?
Kuvat: Niko Sihvonen / Rocktografia
Teksti: Teemu Esko
Mainos päättyy
Mainos päättyy