Skeletonwitch – Serpents Unleashed

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.10.2013

On lokakuu ja mitä tämäkään lokakuu olisi ilman uutta Skeletonwitch albumia? Mielenkiintoista tosiaan, että yhtyeen lähes kaikki albumit, lukuun ottamatta debyyttiänsä ”At One With the Shadows”, ovat ilmestyneet lokakuun aikana ja kestotkin lätyillä ovat jotakuinkin puoli tuntia. Mutta pidemmittä puheitta siirryttäköömme tämän uuden kiekon ruotimiseen pienen tietoiskun jälkeen.

Skeletonwitch, tuo vuonna 2003 perustettu thrash/black metallia paiskova orkesteri julkaisee uuden ”Serpents Unleashed” -albuminsa 26.lokakuuta 2013, ja melko kovaa kamaahan pojat ovat saaneet aikaan tälle uutukaisellensa.

Kiekon pyörähtäessä soimaan ei ole ainakaan epäillystä mistä orkesterista on kyse, koska Skeletonwitch on nykyajan musiikkimaailmassa niitä harvinaisia yhtyeitä, jotka ovat pysyneet tyylillensä uskollisina ihan alkuajoistansa lähtien. Niitä ei tule nykyään  ihan joka päivä vastaan ja siitä voisi nostaa jätkille ensimmäisen kerran hattua!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumilta löytyy sopivasti vanhan koulukunnan rässin roiskimista, ilkeää bläkkis tunnelmaa ja mahtavia riffejä. Ja mikä parasta – kaikki edellä mainitut ovat juuri sopivissa suhteissa toisiinsa verrattuna! Hienon lisän tähän kaikkeen tuo vokaaliosastosta huolehtivan Chance Garnetten ilkeänoloinen rääkyminen ja peikkomainen olemus, koska fanit, jotka ovat Garnetten nähneet eivät voi väittää, etteikö jotain peikkomaista äijässä olisi?

Lyhyenä yhteenvetona Skeletonwitch tarjoilee koko kansalle taas aimon annoksen ehtaa omaa itseään, mikä ainakin itseni mielestä on hyvä asia. Kylmä huurteinen kyytipojaksi kuunteluhetkeen ja homma pelaa entistä paremmin!

7/10


Kappalelista:
1. Serpents Unleashed
2. Beneath Dead Leaves
3. I Am Of Death (Hell Has Arrived)
4. From a Cloudless Sky
5. Burned From Bone
6. Unending, Everliving
7. Blade On The Flesh, Blood On My Hands
8. This Evil Embrace
9. Unwept
10. Born of the Light That Does Not Shine
11. More Cruel Than Weak

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Teemu Huotari

Luetuimmat

Uusimmat