Skid Row järjestää cover-kilpailun: voittajalle luvassa Snake Sabon signature-kitara

Kirjoittanut Suvi Seppänen - 28.2.2023

Yhdysvaltalainen hard rock -yhtye Skid Row tuli aikanaan tunnetuksi muun muassa hittikappaleestaan ”18 And Life”. Yhtyeen nykyinen laulaja Erik Grönwall on viime aikoina puolestaan esitellyt sosiaalisessa mediassa tulkintojaan muun muassa Bon Jovin ”Always”-balladista ja Iron Maidenin kappaleesta ”Run To The Hills. Grönwall nousi julkisuuteen Ruotsissa vuonna 2009 voitettuaan Idols-laulukilpailun, jossa hän esitti muun muassa juuri Skid Rown18 And Life” -kappaleen.

Nyt yhtye haastaa myös faninsa coveroimaan kyseisen klassikkokappaleen. Kilpailuun osallistuvat fanien äänittämät ”18 And Life” -versiot pyydetään lataamaan Facebookiin, Instagramiin, TikTokiin, Twitteriin tai YouTubeen ja merkitsemään tunnisteella #18AndLife sekä tägäämään niihin yhtyeen some-tili. Palkkiokin voittajalle on mitä mukavin: yhtyeen kitaristin Dave ”Snake” Sabon Kramer-signature-kitara.

Kilpailuaikaa on 15. maaliskuuta asti. Lisätiedot ja kilpailun ehdot löytyvät yhtyeen nettisivuilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy