Skid Row julkaisi fanien kuvaaman musiikkivideon ”The Gang’s All Here” -kappaleelleen
Legendaarinen yhdysvaltalaisyhtye Skid Row ilmoitti hiljattain muutoksen tuulista yhtyeessä: laulaja ZP Theart korvattiin H.E.A.T.-yhtyeen entisellä laulajalla Erik Grönwallilla. Laulajanvaihdos ei kuitenkaan kesällä Suomeenkin useammalle keikalle saapuvaa yhtyettä hidasta, vaan kitaristi Dave ”Snake” Sabo lupaili Kaaoszinen haastattelussa laulajan vaihdoksen tuovan bändiin uutta virtaa.
Yhtye julkaisi keväällä myös uuden, lokakuussa julkaistavan albumin nimikkokappaleen nimeltä ”The Gang’s All Here”. Kappaleelle on nyt julkaistu myös musiikkivideo, jonka yhtye kuvailee olevan tehty mentaliteetilla ”faneilta faneille”. Suurin osa videosta koostuu fanien kuvaamasta materiaalista. Kitaristi Scotti Hill kuvaa omia ajatuksiaan videosta näin:
”’The Gang’s All Here’ edustaa minulle bändin sisäistä veljeyttä. Ja uuden laulajamme, Erikin, myötä välimme ovat vahvemmat kuin koskaan. Fanimme ovat aina olleet osa yhtyeen muodostamaa perhettä, joten kun tuli aika kuvata video, annoimme kameran heille. Heillä on loppujen lopuksi paras paikka Skid Row -esitysten energian taltioimiseen.”
Grönvall puolestaan hehkuttaa tuotosta vielä suorasanaisemmin:
”Olen niin hiton innostunut saadessamme vihdoin julkaistua tämän videon! Video on faneilta faneille. Iso käsi kaikille faneille, jotka mahdollistivat videon tekemisen. Kiitos!”