Skid Row suuntaa vuonna 2021 ”Slave To The Grind” -juhlakiertueelle
Yhdysvaltalainen pitkänlinjan heavy metal -yhtye Skid Row aikoo lähteä ensi vuonna tien päälle juhlistamaan klassikkoalbumiaan ”Slave To The Grindia”, joka julkaistiin vuonna 1991. Bändin basisti Rachel Bolan kertoi 30 vuotta täyttävän albumin tulevasta juhlakiertueesta SiriusXM -radiokanavan ohjelmassa The Trunk Nation:
”Ensi vuonna meillä on kalenterissa maailmankiertue. Toivottavasti se tapahtuu. Katselemme vain, että laantuuko tämä pandemia. Emme aio laittaa fanejamme tai itseämme vaaraan. Mutta suunnitelmana on juhlistaa ’Slave To The Grindin’ 30-vuotissynttäreitä kiertueen merkeissä. Soitamme albumin kokonaisuudessaan, ja sen lisäksi soitamme siihen liittyviä muita juttuja. Olemme innoissamme ja keikat on varattuna. Pidämme peukkuja pystyssä, että tämä tulee onnistumaan. Tulee olemaan siistiä soittaa koko albumi alusta loppuun.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Skid Row nauhoittaa parhaillaan ”United World Rebellion” -trilogialle sen kolmatta – ja viimeistä – osaa tuottajaguru Michael Wagenerin kanssa Nashvillessa. Wagener on lukuisten klassikkoalbumien lisäksi tuottanut myös ”Slave To The Grindin”.