Skillet saapuu intiimille klubikeikalle Suomeen marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.7.2016

Skillet 2016Yhdysvaltalainen kristillisen rockin suuryhtye Skillet perustettiin vuonna 1996. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hard rockin, uuden metallin ja vaihtoehtosoundin keinoilla toimiva bändi on äärimmäisen suosittu: orkesterin viimeisin albumi ”Rise” nousi vuonna 2013 Billboardin listalla sijalle 4 ja Yhdysvaltain ”Rock Albums” -listalla sijalle 1.

Myös tätä aiemmat äänitteet ovat olleet kovaa valuuttaa. Muun muassa vuoden 2009 ”Monster”-singlen videota on katsottu YouTubessa yli 150 miljoonaa kertaa.

Katso ja kuuntele Monster:
www.youtube.com/watch?v=1mjlM_RnsVE

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Skillet julkaisee yhdeksännen studioalbuminsa 5. elokuuta 2016. ”Unleashed”-levy ajaa nelikon laajalle kiertueelle, joka alkaa Amerikasta, siirtyy sen jälkeen Eurooppaan ja saavuttaa bändin maailmanlaajuiseen suosioon nähden intiimin Tampereen Klubin marraskuisena sunnuntai-iltana.

Skillet saanee vastaansa loppuunmyydyn salin ja innokkaan fanijoukon, joka on odottanut bändiä Suomeen sitten vuoden 2011 Maata Näkyvissä -keikan.

UNLEASHED TOUR 2016
klo 20 Skillet (USA)
klo 19 Red Sun Rising (USA)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

su 20.11.2016 Tampere, Klubi
Liput alk. 31,30 e
Lipunmyynti alkaa pe 29.7. klo 9 (Tiketti)
Skillet VIP -liput tulevat myyntiin jo ke 27.7. osoitteeseen http://skillet.seetickets.com/tour/skillet

Luetuimmat

Uusimmat