Skyforger ja kaverit tanssittivat Tampereen Yo-talolla

Tammikuu jatkui hyvissä merkeissä, kun I Am Productions ja Doomed Events toivat Suomeen muutamalle keikalle latvialaisen Skyforgerin ja ruotsalaisen Ereb Altorin. Bändit esiintyivät Helsingissä ja Tampereella, ja päätinkin itse suunnistaa Tampereen Yo-talolle, jonka jatkosta saimme alkuvuodesta kuulla surullisia uutisia. Nyt oli kuitenkin vielä mahdollisuus todistaa hyvää musiikkia tässä tilassa. Kaksikkoa täydensivät tällä keikalla vielä kotimainen Draugnim sekä hollantilais-norjalainen Asagraum.

Puoli kymmenen aikaan keikkapaikalle saapuessani en voinut olla hymyilemättä vinosti, koska heti Yo-talon edessä oli hangessa mukavankokoinen verilammikko, joka jatkui portaisiin asti. En tiedä, oliko kyseessä jonkun maskiveret vai oliko jo ennen keikkojen alkua vuodatettu oikeasti verta. Hyvin nämä merkit johdattivat kulkijan kuitenkin kohti illan bakkanaaleja.

Paikalle saapuessani Asagraum oli jo ehtinyt aloittaa oman soittonsa. Kyseessä on suhteellisen uusi yhtye, jonka musiikista minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia. Vaikka ”Loputon Gehennan liekki” -dokumentissa julistettiin, miten black metal on miesten musiikkia, tämä trio osoitti Tampereella, että kyllä naisistakin löytyy tarpeeksi munaa bläkkiksen veivaamiseen. Vokalisti kärisi vähintäänkin yhtä tyylikkäästi kuin moni miespuolinen laulaja, ja soitto kulki soljuvasti. Toki bändistä kuulsi se, ettei kokemusta vielä paljon ole, mutta varmasti kokemuksen myötä yhteissoittokin saa uutta puhtia. Ainakaan rumpali Trish ei kuitenkaan ole aivan uusi tekijä alalla, vaan hänen soittoaan on saatu kuulla jo monessa kokoonpanossa (esim. Dödsängel ja Isvind). Bändin musiikki kumarteleekin vanhan liiton black metalin suuntaan, mutta samalla tytöt sekoittavat siihen moderneja vivahteita. Asagraum avasi illan tömäkällä, lyhyellä vedolla. Valitettavan vähän Yo-talolla tässä vaiheessa vielä porukkaa oli kolmikkoa kuuntelemassa, mutta kyllä sinne lavan eteenkin joku jo intoutui nyrkkiä heiluttamaan. Joka tapauksessa suosittelen tutustumaan tähän bändiin, jos se jossakin vain on mahdollista nähdä.

Myös Draugnim on bändi, joka on jotenkin onnistunut menemään itseltäni pääasiassa ohitse. Joskus olen sitä toki kuullut, mutta en ole nähtävästi siitä koskaan kovin suurta tarttumapintaa löytänyt. Bändin viimevuotistas ”Vulturine”-levyä en ole tainnut pyöräyttää kertaakaan kokonaan lävitse. Mutta nyt päätin antaa porukalle mahdollisuuden näyttää, miksi juuri sitä kannattaa tulla keikalle kuuntelemaan. Eikä Draugnim missään tapauksessa huono vuoden 2017 alussa livenä ollut! Pakanametallin ilosanomaa julistettiin Tampereelle, mutta jollain tavalla bändi kuitenkin jäi vielä tämänkin perusteella sellaiseen ”ihan mukavaa kuunneltavaa tarinoinnin taustalla” -kastiin. Vokalisti oli omaksunut keulakuvan roolinsa hyvin ja pyrki ottamaan muuta bändiä enemmän kontaktia vielä melko vähälukuiseen yleisöön, soitto kulki ihan mukavasti – mutta jokin viimeinen silaus tästä yhä puuttui. Eniten koko keikan aikana taisi innostaa kollegan määritelmä Draugnimin soitosta: ”Nyt tuli ainakin bathorymainen trioliriffi.” Sille joutui väkisinkin hymähtämään, koska se osui hyvinkin lähelle totuutta. Illan kattaukseen Draugnim siis sopi saumattomasti, mutta keskikastia korkeammalle se ei tämänkään keikan perusteella noussut.

Yhdentoista jälkeen päästiin kunnolla asiaan, kun Latvian varmasti tunnetuin metallibändi Skyforger kipusi lavalle tutuissa, hitusen tonttumaisissa asuissaan. Tässä vaiheessa Yo-talolle tiensä oli löytänyt jo enemmän väkeäkin – ei kuitenkaan niin paljon, että sali olisi natissut liitoksissaan. Tämä oli sinällään harmi, koska kyllähän illan kattaukselle olisi suonut isommankin yleisön. Skyforger laittoi kuitenkin tanssit kunnolla käyntiin omalla folk/black metalillaan. Bändin esiintymisessä huomio kiinnittyy aina uudelleen erityisesti basisti Edgarsiin, jonka lavapreesens on vertaansa vailla. Miehen meininki tuntuu olevan katossa jokaisella keikalla! Ja oliko sinne lavalle tuotu henkilökohtainen tuulikonekin hepulle? Latvialaisten musisointi vetäisi myös mukaansa aivan täysillä. Parin vuoden takaiselta ”Senprūsija”-lätyltä kuultiin varmaan eniten biisejä, mutta itseäni ilahdutti erityisesti se, ettei ”Kurbads”-levy jäänyt kokonaan unholaan. Koska latvian kielen taito ei ole vahvimpia alueitani, en edes yritä muistella biisien nimiä. Eikä niiden mukana hoilaaminenkaan välttämättä onnistunut, mutta ketään se ei tuntunut haittaavan. Skyforger otettiin ilolla vastaan Tampereella, ja miksipä ei olisi otettu, sen verran rähväkkää meininki keikalla oli. Tässä on jälleen yksi sellainen bändi, jonka keikalta lähtee aina hyväntuulisena ja tyytyväisenä pois. Niin kävi myös nyt.

Tampereella illan päättäjänä toimi ruotsalainen Ereb Altor, joten bathorymaiset riffit eivät jääneet pelkästään illan suomalaisbändin vahvuudeksi. Moni tuntui miettivän, kuullanko Tampereella Bathory-coverkeikka, julkaisihan Ereb Altor viime vuonna levyllisen noita covereita. Ei sovi kuitenkaan unohtaa, että bändillä on oikein hyvää omaakin materiaalia. Molempaa puolta kuultiin tällä keikalla – pääpaino pysyi kuitenkin ”Nattramn”-levyllä, joka on viimeisin Ereb Altorin omaa matskua sisältävä lätty. Ja hyvältähän tämäkin matsku kuulosti! Toivottavasti Bathory-painotteisuutta peräänkuuluttaneet kuulijat eivät tästä kovasti pettyneet. Toki myös coveriakin oli keikkaan mahdutettu, ja esimerkiksi ”A Fine Day to Day” sai todella ilahtuneen vastaanoton. Ruotsalaiset olivat silmin nähden hyväntuulisia – ja olivatpa näköjään päässeet suomalaiselle rokkikansalle tutun yhden tähden juoman makuunkin, siihen malliin sitä Tampereen keikalla naukkailtiin. Hiukan tämä naukkailu oli nähtävissä keikkakunnossa, mutta uskallanpa epäillä, ettei se monta paikalla olijaa niin kovasti haitannut, koska tuossa vaiheessa iltaa varmaan yleisökin oli jo menovesiänsä nautiskellut. Ereb Altor jäi ehkä piirun verran Skyforgerin perään, jos illan kovinta aktia on etsittävä, mutta tämä ei siitä missään tapauksessa huonoa tee.

Täytyy vielä sanoa, että on todella harmillista, jos Tampereen Yo-talo todella sulkee ovensa lähitulevaisuudessa. Tämänkokoisia keikkapaikkoja ei kaupungissa liikoja ole, ja tilana se on aina ollut toimiva. Soundit eivät Yo-talolla ehkä aina olleet ihan kohdillaan, mutta ainakaan tänä lauantaisena iltana sekin puoli oli suhteellisen hyvässä kunnossa. Kaiken kaikkiaan tammikuussa saatiin hyvät iltamat Tampereella aikaiseksi.

Teksti ja kuvat: Rudi Peltonen