Slash avautuu Guns N’ Rosesin ankarista COVID-varotoimista – bändi ei esimerkiksi saanut poistua hotellistaan

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 22.10.2021
Guns N` Roses – Not In This Lifetime Tour @ Kantolan Tapahtumapuisto, Hämeenlinna

Yhdysvaltalainen hard rock -legenda Guns N’ Roses saattoi hiljattain tuoreen yhdysvaltojen kiertueensa päätökseen.  Kiertue käynnistyi vielä pandemian jyllätessä maailmalla ja merkittävien turvatoimien alla, mutta rock-veteraanit saattoivat sen kunnialla loppuun.

Nyt bändin kitaristi Slash kertoo tuoreessa haastattelussa Radio Bob! -kanavan kanssa hieman kiertueen ankarista koronavarotoimista. Esimerkiksi yhtyeen kulkemista rajoitettiin ankarasti.

”Meillä ei ollut minkäänlaisia vieraita keikan jälkeen – ei minkäänlaisia vieraita – emmekä poistuneet hotellista melkein koko aikana. Kaikkien oli pidettävä itsensä kasassa, jotta kukaan ei sairastuisi ja joutuisi lykkäämään kiertuetta ja kaikkea sellaista. Mutta selvisimme siitä vahingoittumattomina. Joten se oli hyvä.”

Guns N’ Rosesin uusi ”Hard Skool” -niminen lyhytsoitto ilmestyy vuoden 2022 alussa. EP sisältää kaksi tuoretta singlejulkaisua, joiden lisäksi mukana ovat livetallenteet kappaleista ”Don’t Cry” ja ”You’re Crazy”.