SLASH feat. Myles Kennedy & The Conspirators, Michael Monroe @ Helsingin Jäähalli 28.5.2015

Slash (2)Syksyllä 2014 julkaistun ”World On Fire” -levyn myötä Euroopan-kiertueelle lähtenyt yhtye aloitti urakkansa Helsingin Jäähallista. Odotetusti legendaarista kitaravelhoa Suomen-keikalla lämmitteli niin ikään uutta levyä valmisteleva Michael Monroe. Neljälletuhannelle hard rock -fanille ilta tarjosi uutuuksien lisäksi paljon nostalgiaa, sillä näytteitä kuultiin myös Slashin vanhemmasta soolomateriaalista, Guns N’ Rosesilta sekä Hanoi Rocksilta aina Demolition 23 -tuotantoon saakka.

Michael Monroe (1)Kello 20.03 lavalle saapuvat riehakkaat tutut kasvot. ”78” -kappaleen aggressiivinen raflaavuus imee välittömästi yleisön mukaansa. Energiaa pursuava Michael Monroe tarttuu hetkeen ja on elementissään huiviin kiedotun mikkiständin kimpussa. Taitavasti rakennetut kierrot vetävine kertosäkeineen vyöryvät toisensa perään ympäri jäähallia. Rock-kukko hyppii, elehtii, flirttailee, heittelee spagaatteja, puhaltelee saksofonia, heiluttelee viuhkaansa ja halailee eturivin kanssa. Ison maailman meininkiä ja puhdasta aistikasta ammattimaisuutta, sitä tarjoaa yksi Suomen suurimmista musiikkivaikuttajista. Bändi kokonaisuudessaan soittaa rajusti, äänekkäästi ja täydellä vimmalla. Brittipunkin ja glam rockin perinteet nousevat esiin illan mittaan hallitun kaaoksen kuljettaessa vierivää kiveä. Uudetkin kappaleet kuulostavat ajattomilta, kun ne saatetaan kuulijakunnalle Michael Monroen tuttujen, mutta niin toimivien maneereiden avulla. Sami Yaffan ja Steve Conten tyylikkyys ja live-energia ovat omiaan nostattamaan draivia, ja Dregenin kitarassa korvannut Rick Jones on syystäkin otettu orkesterin vakiojäsenistöön.

Michael Monroe (2)Michael Monroen vaikutus on ollut rockin historialle merkittävä, jossain määrin jopa aliarvostettu. Kuitenkin Guns N’ Rosesin  ja eritoten Slashin kunnioitus miestä kohtaan on lähes pyhää; ”Hän on isompi stara maailmalla kuin suomalaiset tietävätkään. Rock-piireissä rakastetaan häntä.” Suomessakin Monroella on ilmeisen mukavan tyypin maine, ja jälleen kerran yleisö ottaa hänet ja yhtyeensä avosylin vastaan. ”Malibu Beach Nightmaren” kaltainen Hanoi Rocks -klassikko yhdessä The Conspiratorsin basisti Todd Kernsin kanssa kruunaa hyväntuulisen ja välittömän rock-show’n, jossa mikkiständi lentää ja meno on Monroeta mukaillen Blown away!

Slash (1)Jos Monroella on omat lavamaneerinsa, niin osaa sitä myös illan päätähti. Vaikkei Marlboro enää pala eikä Jack Daniels maita, niin aurinkolasit, silinterihattu ja Gibsonin skitta riittävät tekemään Saul Hudsonista aka Slashista maailman tunnetuimman kitaristin. Monissa äänestyksissä ja valinnoissa maailman parhaimpiin kuusikielisen käyttäjiin lukeutuva Slash tulee lavalle skarppina ja tervehtii yleisöä ”You’re a Lie” -kappaleen alkuriffein. Sen jälkeen soiva ”Nightrain” avaa pelin vanhojen muisteluun ja Gunnari-fiilistelyyn. Lauluja pusketaan ilmoille ilman kummempia välispiikkejä tai taikatemppuja, mutta ikonisen kitaristin tyylittely ja soundit ovat kauneudessaan tunnistettavia. Tavaramerkiksi nousseet mahtipontiset soolot ja Marshall – kaiuttimien äänimaailmat saavatkin salin haltioitumaan useaan otteeseen. Kitaristin ja taustabändin parituntinen näytös on napakan tarkasti esitettyä laadukasta rockenrollia. Alter Bridgestäkin tunnettu laulaja Myles Kennedy on ottanut isompaa roolia uusien biisien sävellyksessä, joissa hän onkin omimmillaan. Lavapresenssistä huokuu tyytyväinen varmuus, ehkä välillä jopa liikaakin. Laulaja hoitaa toki tonttinsa ja on antaumuksellinen tulkitsija, mutta energialtaan hän jää iltaa lämmittäneelle Monroelle selkeästi toiseksi. Toki tämän ymmärtää, kun katsoo nimihirviön SLASH Featuring Myles Kennedy & The Conspirators logoa: illan valokeila on tarkoitetusti kohdistettu entiseen Guns N’ Roses supertähteen.

Slash & Myles KennedyVaikka soittajat tekevätkin tyylipuhdasta ja päätähteään tukevaa työtä, niin taustalle he jäävät – konkreettisestikin. Slash antaa kitaran ujeltaa ja kaikki muu rakentuu sen ympärille lavalla seisomisia myöden. Soolot ja riffittelyt saavatkin näin niille kuuluvaa tilaa, mutta mielenkiintoisempaa olisi nähdä enemmän haastamista yhtyeen sisäisessä hierarkiassa. Nyt tämä onkin hyvässä ja pahassa selkeän alleviivattu ”Slash-show” – ja hänen taustallaan bändi, joka olisi korvattavissa helposti toisilla lahjakkailla muusikoilla.

YleisöäKeikan riemukohtiin lukeutuu Michael Monroen tulo lavalle pääaktin vieraaksi. ”Doctor Alibi” ja ”We’re All Gonna Die” vedoista muodostuu räävitöntä rockjuhlaa kahden legendan fiilistellessä toistensa taidokkuutta. Gibson elää väkevästi ja Monroe hyppii, riehuu, kukkoilee ja heittää ständinsä melkein Slashin niskaan. Sydämentahdistin estää taikuria toistamasta nuoruuden temppuja, mutta on hän nytkin majesteettinen näky revitellessään nahkahousuissaan lavan keskellä. Harvasanainen kitaralegenda aukaisee suunsa vasta keikan puolivälin jälkeen kehuessaan Michael Monroeta. Muuten vuoropuhelu tulee soittimen kautta, ja varsinkin melodisen ”Anastasian” aikana uskoo, ettei tarinoihin aina tarvitse sanoja. Uuden levyn parahinta antia livenä on ”Bent on Fly”, joka leimahtaa rauhallisen alkuosuuden jälkeen liekkeihin. Kappaleessa vokalisti Kennedykin tuntuu pääsevän irti ennalta määritellystä käsikirjoituksestaan, tuoden näin esiintymiseensä uhkaa ja vaarallisuutta. Loppuun jätetyt ”Sweet Child O’ Mine” ja Velvet Revolverin ”Slither” petaavat tietä ”Paradise Citylle”, jolla räjäytetään pankki lopullisesti. Slashin vinguttaessa soolot selkänsä takaa ja tuhansien paperisilppujen lennellessä tykistä katsojien joukkoon, voi todeta ilmassa olevan suuren juhlan tuntua.

Slash (3)Torstai-ilta oli osoitus siitä, kuinka uudet kuviot ja nostalgia lyövät kämmenensä kivuttomasti yhteen. Toki toiset ihmettelevät miksi niitä Gunnari-biisejä soitetaan edelleen, toisten odotellessa niitä lisää. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta joka tapauksessa Slash todisti jälleen olevansa maaginen kitarankäsittelijä ja helvetin cool populaarikulttuurin hahmo. Vaikka ajat muuttuvat, niin joihinkin maneereihin ja rock-kliseisiin pystyy yhä luottamaan. Nostan silinterihattuani.

 

Raportti: Miika Karvanen
Kuvat: Jani Kormu

Kommentoi julkaisua