Kuva: Nina Ihanamäki

Slash the Smile julkaisi debyytti-EP:nsä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 23.1.2022

Jyväskyläläinen metalliyhtye Slash the Smile julkaisi 7. tammikuuta ”Two Faces”-EP:n, joka on samalla yhtyeen ensimmäinen levytys. Levyn nauhoitukset aloitettiin jo vuoden 2020 jouluna, ja nyt vuoden 2022 alkajaisiksi lyhytsoitto näkee päivänvalon.


Yhtye on saanut miehistönvaihdosten jälkeen vakiinnutettua kokoonpanonsa ja haluaa ”Two Faces” -albumillaan näyttää niin musiikillista kuin visuaalista visiotaan. Slash the Smile on koonnut esikoiselleen monipuolisen biisikattauksen. Yhtye kertookin olevansa äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen. ”Menimme levytysten maailmassa heti kerralla syvään päätyyn, sillä hoidimme levyn nauhoitukset ja tuottamisen omatoimisesti. Levyn teko olikin samalla erinomainen oppimisprosessi”, kertoo yhtyeen laulaja Saku Pitkänen. Kitaristi Sampo Soininen toteaa levyn näyttävän hyvin bändin monipuolisuutta.

”Yhtyeemme sisällä kuunnellaan musiikkia laidasta laitaan, ja se näkyy totta kai myös omassa musiikissamme.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy


Slash the Smile kiittää myös levyn miksannutta ja masteroinutta Konsta Vehkalaa sekä kaikkia levyn teossa mukana olleita. Levyltä on aiemmin julkaistu singleinä ”Slashing Smiles” ja ”Heaven Closed My Eyes”. Molemmista kappaleista julkaistiin myös musiikkivideot, jotka ovat Jesse Liimataisen käsialaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat