Slash – World On Fire

Kirjoittanut Tia Salmela - 16.9.2014

Slash on herra, joka ei esittelyä kaipaa. Tämä silinterihattupäinen käkkäräpää on yhdessä Myles Kennedy And The Conspirators -yhtyeen kanssa saanut ”Wolrd On Fire” -albumin valmiiksi. ”World On Fire” -kappale on tehnyt ainakin kuuntelijoihin melkoisen vaikutuksen. Mitä muuta Slash onnistuu tällä kolmannella sooloalbumillaan tarjoamaan kuin tulessa olevan maailman?

Heti ensimmäiseksi katse kiinnittyy kauhistuneena biisilistaan: 17 kappaletta! Tämä ei taidakaan olla ihan helppo pala purtavaksi. Ei muuta kun positiivinen fiilis päälle, teekuppi käteen ja ei kun kuuntelemaan. Albumin aloittaa ”World on fire”, jota jatkuvasti soitetaan radiossa. Tästä kappaleesta tulee väistämättä mieleen ”Appetite For Destruction” -albumin aikainen Guns N’ Roses, mutta päivitettynä 2010-luvulle. Slashin uskomaton kitarasoolo toimii ehdottomana kruununa albumin nimikkokappaleelle. Vanhalle, miksei myös uudelle, gunnareiden kannattajalle tämä kappale on mannaa korville.

Samoilla linjoilla jatketaan ”Shadow Lifen” ja ”Automatic Overdriven” kanssa, jotka vetävät pataan sata-nolla. Slashin menneisyys huomioon ottaen on jälleen nostettava esiin, GNR-kortti, sillä ”Wicked Stone” alkaa saman tyylisellä hi-hat -synkooppisähellyksellä kuin ”Welcome To The Jungle”. Lisäksi ”Wicked Stonen” taustalla häärii myös samantyylinen apinamainen kitarariffi kuin kyseisessä GNR-biisissä. Muuten kappale onkin osa omaa maailmaansa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Raidalta 16 löytyy oma henkilökohtainen suosikkini: ”Safari Inn”, joka on instrumentaalibiisi ja todiste siitä, miksi Slashia sanotaan legendaariseksi kitaristiksi. ”Safari Innistä” huomaa, että Slash on todellakin laittanut kaikkensa kyseiseen kappaleeseen. Rauhallisissa tunnelmissa pysytään, kun albumin lopettaa ja sinetöi ”The Unholy”, joka on lähes seitsemänminuuttinen lopetus Slashin kolmannelle sooloalbumille. ”The Unholy” on rauhallinen, mutta rankka kappale, joka on yhtä loistava kuin albumin aloituskappale.

Pitkästä aikaa Slash tulee albumillaan todella esiin ja Myles Kennedy And The Conspirators pysyy taka-alalla – muttei kuitenkaan liikaa taka-alalla. Albumilla bändi soittaa Slashin kanssa hyvin yhteen kokonaisuutena, jonka kruunaa Myles Kennedyn uskomaton ääni. Kyseessä on mahtava, toimiva ja uskomaton kokoonpano, ei voi muuta sanoa.

Itselleni edelliset kaksi Slashin soololevyä eivät toimineet kovinkaan hyvin, mutta ”World On Fire” on paras Slashin soololevy tähän asti. Albumi on ehdottomasti myös Slashin näköinen: energinen, virkeä ja rokkaava. Jokainen albumin kappale on taidokas rock-kappale, joka menee siististi eteenpäin ilman eriskummallisia notkahduksia. Siksipä ne muistuttavatkin toisiaan – välillä jopa ehkä hieman liikaakin, mistä on pakko antaa miinusta. Poikkeuksia toki löytyy, kuten rauhallinen, mutta hakkaava päätösraita ”The Unholy” tai hieman haikeahko ”Battleground”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumilla on havaittavissa myös jopa hieman kasarimaista tunnelmaa, joka kehottaa tupeeraamaan hiukset ja riehumaan. Jokainen kappale on rakennettu kitarariffin ympärille, ja albumia miksatessa Slashin kitaraa on selvästi korostettu, mikä ole ihme, kun kyse on kitarasankarin soololevystä.

Miinusta tulee myös albumin biisilistasta. Mielestäni 17 biisiä albumilla on aika kova pala kuunneltavaksi. Albumi tuleekin varmasti kestämään kuuntelukertoja massiivisen biisilistan takia. Suosittelen erityisesti gunnareita fanittavalle. Slash sekä Myles Kennedy And The Conspirators,  muodostavat kokonaisuuden, joka on kuin Guns N´ Roses ilman Axl Rosea ja Axl Rosen boksereita.

8½ / 10

Kappalelista:
01. World on Fire
02. Shadow Life
03. Automatic Overdrive
04. Wicked Stone
05. 30 Years To Life
06. Bent To Fly
07. Stone Blind
08. Too Far Gone
09. Beneath The Savage Sun
10. Withered Delilah
11. Battleground
12. Dirty Girl
13. Iris Of The Storm
14. Avalon
15. The Dissident
16. Safari Inn
17. The Unholy

http://slashonline.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Tia Salmela

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat