Slavetrade – Audio Overload

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.1.2013

Slavetrade on nelihenkinen Rovaniemeltä ponnistava vanhoja heviperinteitä kunnioittava yhtye. Bändi on saanut paljon aikaan lyhyessä ajassa, sillä se perustettiin 2011 ja heti seuraavana vuonna yhtye voitti Rovaniemellä järjestetyn bändikilpailun, jonka myötä he pääsivät esiintymään muun muassa Simerockiin. Nyt vuonna 2013 on vuorossa poikien ensimmäinen kokopitkä julkaisu ”Audio Overload”. Albumi sisältää uusien kappaleiden lisäksi myös muutamia viime keväänä julkaistulla ”Join the Revolution” -demolla kuultuja raitoja.

Musiikillisesti Slavetrade liikkuu jossain Dion aikaisen Rainbown sekä Motörheadin välimaastossa. Kannen perusteella tosin odotin, että kyseessä olisi jokin nykyaikainen rankemman puoleinen metalliyhtye. Ennakkoon levyltä julkaistiin toisena raitana kuultava ”Shout!”, joka kuvastaakin levyn yleisilmettä varsin hyvin. Tältä levyltä, niin kuin kyseisestä kappaleesta, todellakin nimittäin löytyy bändin itsensä lupaamaa hikistä ja vanhan liiton heville kumartelevaa meininkiä. Albumi on alusta loppuun tanakkaa 1970- ja 80-luvun tyylisen hevin ja rokin takomista. Ainoa hengähdystauko levyltä löytyy kappaleen ”Backstabber” introsta, joka on ehkä vähän yllättäenkin lähestulkoon ehtaa bluesia.

Vaikka monessa kappaleessa onkin yritystä kovasti, niin aivan mitään täysosumia ”Audio Overload” ei sisällä. Levyn biisit toimivat kyllä hyvin eikä missään vaiheessa pääse tylsistymään, mutta albumi olisi kuitenkin kaivannut joukkoonsa muutamaa ässäbiisiä. Nyt levystä jää ehkä hiukan tasapaksu maku. Yritin esimerkiksi arvostelua kirjoittaessani miettiä biisejä, joita levyltä voisi nostaa esiin. Tehtävä osoittautui kuitenkin yllättävän vaikeaksi, sillä oikeastaan mikään levyn biiseistä ei erotu muista – positiivisessa kuin negatiivisessakaan mielessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Soundeja albumilla ei ole lähdetty hiomaan turhan nykyaikaisiksi – ja hyvä niin. Slavetraden soittamaan musiikkiin nimittäin sopii erittäin hyvin tällainen hieman hiomattoman kuuloinen ja rosoinen soundi. Mikäli soundeja olisi lähdetty hiomaan liikaa, olisi siinä samalla kadonnut jotain olennaista levyn tunnelmasta.

Itse en ole yhtyettä livenä nähnyt, mutta voisin kuvitella bändin toimivan todennäköisesti parhaiten keikalla oluttuopin ääressä nautittuna. Nuoruutensa tällaisen musiikin parissa 70- ja 80-luvuilla viettäneille levy voi olla mainio lisä levyhyllyyn niihin hetkiin, kun vanhat klassikkolevyt alkavat kyllästyttämään. Muutaman kuuntelun jälkeen levysoittimeen päätyvät kuitenkin todennäköisesti takaisin ne vanhat tutut klassikot. ”Audio Overload” on varsin toimiva pastissi menneille vuosikymmenille, mutta esikuviensa tasolle pääsemisessä yhtyeellä on vielä tekemistä.

6½/10

Kappalelista:
01. Higher
02. Shout!
03. Backstabber
04. Roundbound
05. Overload
06. The Hater Of Hearts
07. The Fall
08. Join The Revolution
09. Hell In Paradise

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/Slavetradeband

Kirjoittanut: Taavi Lindfors

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat